Osa 6
 
James istui sairaalasiiven oikeanpuolimaisessa vuoteessa ja katsoi inhoten kädessään olevaa pikaria.
 "Onko minun pakko?" hän kysyi matami Pomfreylta, joka seisoi hänen vuoteensa vieressä vahtimassa, että hän tällä kertaa varmasti joisi sinisenä savuavan liemen.
 "Kyllä sinun on pakko." Pomfrey sanoi tiukasti. "Tai voit sinä tietysti olla juomattakin, mutta se varmistaa, että se viime öinen oksennusrumba toistuu, ja sitähän me emme halua." James voihkaisi mielessään muistaessaan viime yön. Se oli ollut lievästi sanottuna hirveä, eikä sitä voinut oikein kuvailla muilla sanoilla kuin oksennusrumba.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Pomfreyn eilen antama liemi aiheutti Jamesille kamalia sivuvaikutuksia, joita 
olivat olleet muunmuossa oksentelu ja kova päänsärky. Pomfrey oli kyllä sanonut, että se oli täysin normaalia, mutta kun sitä kesti lähes koko yön, Pomfrey päätteli tehneensä virheen liemen perus raaka-aineiden lisäyksessä.

James loi vielä yhden inhoavan katseen siniseen liemeen ennen kuin nielaisi sen enempää mukisematta. Hän sai yllättyä juoman mausta: siinä oli lievä lakritsin maku, hieman karvaampi vain.
 "Eihän tästä mikä-lie-liemestä tule mitään sivuoireita?" James kysyi varovaisesti. Pomfrey pudisti päätään.
 "Ei ainakaan pitäisi" nainen sanoi napaten hopeisen pikarin Jamesin kädestä. James nyökkäsi sanomatta mitään. Hänen ajatuksensa olivat lentäneet jonnekin hänen mielensä sopukoihin, pieneen onkaloon, jonka sääntökirjassa oli selvät ohjeet siitä, että juuri se (ja moni muu) onkalo 
oli tarkoitettu juuri Lily Evansin ajatteluun.
 
 "Lily kuule, minusta sinä teit pahan virheen!" Sirius julisti kovaan ääneen kun hän, Lucy, Remus, Peter ja Lily olivat enää muutaman metrin päässä sairaalasiiven ovea. Lily, joka oli ollut aivan omissa maailmoissaan koko matkan, katsoi Siriusta ihmeissään.
 "Mitäh?" hän kysyi. Sirius pyöritti silmiään.
 "Sanoin, että minusta sinä teit pahan virheen!"
 "Missä asiassa?" Lily kysyi puhaltaen hiussuortuvan kasvoiltaan.
 "No kun menit ihastumaan meidän Jamesiin!" Sirius sanoi Lilylle kuin vähäjärkiselle. Lily naurahti. "Mitä pahaa siinä muka on?" hän kysyi, kaikkia lakejaan uhmaten.
Sirius näytti turhautuneelta.
 "Ei kukaan täysijärkinen ihminen VOI ihastua MEIDÄN Jamesiin!" Sirius sanoi. Lily katsoi häntä toinen kulma koholla.
 "Tuo oli loukkaus!" Lily sanoi närkästyneenä. Hän avasi oven, joka erotti heidät sairaalasiivestä ja päästi muut neljä sisään tullen itse perässä pitäen niin sanotusti matalaa profiilia. Hän hipsi hiljaa 
Jamesin oikealle puolelle ja piirsi itselleen tuolin.
 "Huomenta, Sarvihaara!" Sirius toivotti hyväntuulisena rojahtaen istumaan.
 "Huomenta…" James mutisi äkäten Lucyn. "Raahasit näköjään Lucynkin mukanasi." hän sanoi.
Sirius pudisti päätään. "En minä, vaan tuo sinun vaimosi!" Sirius sanoi, nyökäten Lilya kohti.
 "Vaimo?" James toisti, "Ja minä en tiennyt edes olevani Lilyn kanssa virallisesti yhdessäkään!" hän sanoi ihmeissään, ja katsoi Remusta kysyvästi.
 "Mitä Anturajalan päässä taas liikkuu?"
 "Sahanpuruja, kuten aina" Remus sanoi olkiaan kohauttaen.
 "Ei minun päässäni liiku sahanpuruja!" Sirius parkaisi.
 "Eikö?"
 "Minä kun olen aina luullut!" Lily sanoi sarkastisesti. Lucy katsoi Lilya ihmeissään.
 "Sinä olet sarkastinen!" hän huudahti. Lily katsoi Lucya hämmentyneenä.
 "Niin olen." hän sanoi, ja kääntyi katsomaan Jamesia. "Vaimoista puheen ollen, haluatko sinä minun kanssani naimisin?" Lily kysyi kasvot peruslukemilla. Jamesin silmät laajenivat silmälasien takana.
 "Kositko sinä?" hän kysyi tyrmistyneenä, muiden katsoessa Lilya silmät järkytyksestä suurina.
 "En uskonut koskaan näkeväni tätä päivää!" Sirius mutisi. "Lily Evans haluaa naimisiin James Potterin kanssa…"
 "Enkä halua!" Lily parkaisi "Vielä…" hän lisäsi niin hiljaa, ettei melkein kukaan kuullut sitä "Enkä minä sinua kosinut! Ihan vain mielenkiintoani kysyin" Lily sanoi närkästyneenä Jamesille.
James näytti miettivän vain sekunnin murto-osan, ennen kuin vastasi Lilylle.
 "Tietenkin haluan," James vastasi. "Oletko sinä kuvitellut jotain muuta?" Lily hämmentyi Jamesin suorasanaisuudesta, ja punastui. Hän mutisi jotain epäselvää, josta kukaan ei saanut selvää. Seurasi pitkä hiljaisuus, kun kukaan ei osannut sanoa mitään. James virnisteli omahyväisesti. Hän oli saanut Lilyn nolostumaan ja oli ylpeä itsestään ilman mitään parempaa syytä.
 "No niin," Sirius viimein aloitti. " Minkäs värisiä liljoja rouva Potter haluaa häävastaanotolleen?"
 "Liloja" Lily vastasi hajamielisesti, välittämättä edes nimestä, jolla Sirius oli häntä kutsunut. Hän muisteli Jamesin sanoja siitä, että tämä halusi mennä hänen kanssaan joskus harmaassa tulevaisuudessa naimisiin. Se tarkoittaisi sitä, että James halusi seurustella hänen kanssaan vakavasti. Se hermostutti Lilya… Lily kuuli ajatustensa läpi kuinka Lucy sanoi Jamesille, että tämän olisi hyvä muistaa Lilyn sanoma liljojen väri, ihan vain varmuuden vuoksi.
 "Kyllä, teidän korkeutenne" James vastasi virnistäen. Virne kuitenkin kuoli nopeasti kohdattuaan Lilyn murhaavan katseen.
 "Olet sinä kyllä outo!" Lily pamautti kuuluvasti. James katsoi Lilya ihmeissään. "Miten niin?"
 Lilyn katse oli kiivas, ja enteili jotain pahaa.
 "Sinäpä vaihdat tyttöjä nopeasti" Lily puuskahti. "Monta vuotta sinä juoksit minun perässäni, ja nyt kun sinä viimein sait minut, niin Lucy onkin jo 'teidän korkeutenne'!" Jamesin silmissä oli tyrmistynyt katse.
 "Ei se nyt ihan noin mene!" James puolustautui. "Äiti on vain minulle opettanut, että naisia pitää puhutella kunnioittaen!" hän sanoi. Lily katsoi häntä epäuskoisena.
 "No mutta eikö 'sanasi on lakini' ja 'teidän korkeutenne' jutut mene jo vähän yli?" Lily kysyi. James kohautti hartioitaan.
 "Ehkä, ehkä ei."
 "Eli kyllä!" Lily sanoi voitonriemuisesti.

Remus nojasi tuolinsa selkänojaan kiinnittämättä huomiota Lilyn ja Jamesin sanaharkkaan. Hän laski päiviä täysikuuhun…Jos tänään oli lauantai, Remus ajatteli, niin maanantaina olisi täysikuu. 
Ajatus siitä, että hänen muodonmuutokseensa olisi aikaa enää kaksi päivää, hirvitti Remusta. Vaikka hän oli kokenut täysikuun tuomat tuskat jo monta vuotta, se sai yhä kylmät väreet kulkemaan hänen selkäänsä pitkin.

Ystävien tuki auttoi häntä kestämään sen tuskallisen muodonmuutoksen, jonka hän joutui kestämään joka ainut kuukausi. Huoli siitä että tappaisi jonkun sutena ollessaan, pahensi asioita entisestään.

Vielä hän ei ollut tappanut tai purrut ketään, mutta hän tiesi, että sekin päivä koittaisi joskus. Ja vaikkei koittaisikaan niin se kyllä kummittelisi hänen painajaisissaan…
 "Sarvihaara," Remus aloitti viimein, "milloin sinä pääset täältä pois?" 
James lopetti kinastelunsa Lilyn kanssa ja katsoi Remusta.
 "Ei mitään hajua…" James vastasi. "Miten niin?" Remus huokaisi, ja vaihtoi asentoa tuolissaan.
 "Mietin vain, pääsetkö sinä ennen maanantaita pois." hän sanoi vältellen muiden katseita. Sirius rypisti otsaansa.
 "Mitä maanantaissa on niin tärkeää?" Sirius uteli ihmeissään. Remus puri alahuultaan.
 "No, maanantaina olisi vähän menoa…" hän sanoi vähätellen.

Jamesin silmistä näki, kuinka hänen päänsä sisällä tapahtui "ahaa" elämys, ja jo seuraavassa hetkessä hän kirosi itseään.
 "Hemmetti, minä unohdin täysin!" hän sadatteli. Sirius katsoi Jamesia ja Remusta ihmeissään.
 "Tarkoitatteko te, että maanantaina on…" Sirius kysyi varoen sanomasta sanaa "täysikuu" joka saattaisi aiheuttaa kiusallisia kysymyksiä Lilyn ja Lucyn suunnalta.
 "On!" James ja Remus sanoivat yhteen ääneen. Sirius valui tuolillaan muutaman tuuman alemmas.
 "Niin mitä maanantaina on?" Lily kysyi. James olisi halunnut purra kielensä poikki. Hän oi unohtanut, että Lily ja Lucy olivat vielä paikalla. Hän aprikoi hetken mielessään, mitä vastasi, ja tuli siihen tulokseen, että Remuksen keksimät 'menot' eivät kaivannet lisäselityksiä.
 "Menoa, kuten Kuutamo jo sanoikin" James sanoi mairealla äänellä, ja näki syrjäsilmällä, kuinka Remus huokaisi helpotuksesta. Lily laittoi kätensä puuskaan, ja tuijotti Jamesia.
 "Miksiköhän minä en nyt oikein usko sinua?" Lily kysyi pistäväsi. James loihti kasvoilleen kaikkein hurmaavamman hymynsä.
 "Uskoisit nyt vain" James maanitteli " Milloin minä olen muka valehdellut sinulle?"

James ei välittänyt siitä, kuinka Sirius, Remus ja Peter voihkaisivat hänen oikealla puolellaan.
 "Tästä ei seuraa hyvää…" Sirius kuiskasi kuuluvasti Remukselle, joka irvisti.
 "Äh… Olkaa te nyt vain ihan hiljaa." James puuskahti ystävilleen, ja kääntyi taas katsomaan Lilya. "Niin, milloin minä olen valehdellut sinulle?" hän kysyi uudestaan Lilyltä, joka katsoi Jamesia ilkikurinen ilme kasvoillaan.
 "Jaa-a, miten olisi vaikka kolmannella, kun löysin sinut tyttöjen vessasta" Lily sanoi. "Ja väitit, että olit siellä vain tarkistamassa, vetivätkö tyttöjen vessat yhtä huonosti kuin poikien. "Lilyn sanat saivat Jamesin punastumaan helakasti.
 "No, mistä sinä tiedät, että se oli vale?" James kysyi nolona. Lily näytti nauttivan tilanteesta täysin siemauksin.
 "Koska minä kuulin, kun Sirius sanoi, että sinä olit siellä vakoilemassa minua!" Lily huudahti iloisena. James katsoi Siriusta syyttävästi.
 "Sinun takiasi minä joudun taas kärsimään!" James sanoi Siriukselle, äänessään ripaus suuttumusta. Sirius vain kohautti hartioitaan, ja virnisti Jamesille.
 "Itsehän sinä menit sinne tyttöjenvessaan!" hän sanoi. James pyöritti silmiään.
 "Sinun syysi se silti oli, että Lily sai tietää totuuden…" hän mutisi.
 "Joka tapauksessa minä puhun sinulle nyt totta." James sanoi Lilylle, joka näytti edelleen epäilevältä.
 "Entä jos minä tulen maanantaina ilta-yöstä katsomaan, oletteko te sängyssä, niin oletteko?" Lily kysyi. James nyökkäsi.
 "Vannon, että olemme." hän vastasi käsi sydämellä. " Ja nyt, jos suonette anteeksi, kutsuisin Pomfreyn tänne" James sanoi. Hän veti syvään henkeä, ja avasi suunsa. "POPPY!" hän karjaisi sellaisella voimalla, että Peter tipahti tuoliltaan ja Lily kavahti voimalla taakse päin.
Hetken kuluttua matami Pomfrey kipitti Jamesin luo.
 "Mikä hätänä?" hän kysyi huolestuneena. "Onko kipuja? Vuotavatko haavat?" Pomfrey kyseli. James pudisti päätään jokaisen kysymyksen kohdalla.
 "No mikä sitten on?" Pomfrey kysyi kärsimättömänä. James hymyili naiselle hurmaavasti.
 "Sitä vain, että milloin pääsen viettämää taas tavallista arkielämää?" James kysyi. Pomfrey rypisti kulmiaan.
"Anna kätesi." matami sanoi topakasti. James antoi tottelevaisesti kätensä Pomfreyn tutkittavaksi. Pomfrey kääri Jamesin hihan, ja sen alta paljastui pitkä, lähes kokonaan arpeutunut haava.
Kun Lily katsoi haavaa, hänen mieleensä tulvivat kuvat Jamesista makaamassa yltä päältä veressä. Pelkkä muisteleminen sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Hän pudisti itsekseen päätään yrittäen saada kuvat pois mielestään.
Kun Pomfrey oli aikansa katsellut ja kosketellut Jamesin haavaa, hän nosti katseensa.
 "Toinen käsi." hän pyysi. James irvisti ja laski toisen kätensä hihan ojentaen toisen Pomfreylle. Vasemmassa kädessä oli hieman pienempi haava, joka sai alkunsa kämmenselästä päättyen ranteen puoliväliin. Pomfrey teki saman operaation sillekin kädelle. Naisen kasvoista näki, kuinka hänen aivonsa tekivät kovaa työtä.
 "No?" James kysyi kärsimättömänä. Pomfrey katsoi mustatukkaista poikaa ihmeissään.
 "Mitä 'no'?" tämä kysyi. James pyöritti silmiään.
 "Milloin minä pääsen pois?" James tivasi. Pomfrey katsoi Jamesin vieraita.
 "Nämäkö saivat sinun päähäsi, että sinun pitäisi päästä pois mahdollisimman äkkiä?" matami kysyi. James pudisti nopeasti päätään.
 "Ehei, eivät he. Minä vain haluan päästä kostamaan Ruiku- anteeksi, Kalkarokselle." James sanoi pirullinen ilme kasvoillaan. Pomfrey näytti säikähtäneeltä.
 "Sitten sinä et pääse koskaan!" hän sanoi, ja loi tuiman katseen Jamesiin, joka näytti hänelle kieltä.
 "En minä oikeasti!" hän mutisi. "Mutta kun täältä sängyn pohjalta on niin hemmetin vaikea pussata Lilya!" James puuskahti. Lily lehahti tulipunaiseksi, ja painoi päänsä käsiinsä.
 "Jameees!" Lily mutisi. "Onko sinun aivan pakko nolata minut joka paikassa?" hän kysyi tuskastuneena. James tuhahti.
 "En minä nolannut, vaan puhuin totta. Eikö niin Lily-rakas?" James kysyi. Lily nosti katseensa hymyillen hieman.
 "Niinpä kai" hän myönsi, "tulihan se eilenkin todistettua"

Matami Pomfreylta pääsi pieni parkaisu. "Minun on varmaan parempi lähteä." hän sanoi ja kipitti pois. James virnisti Lilylle.
"Sinä pelästytit hänet pois!" Lilykin virnisti, ja katsoi sitten sairaalasiiven seinällä roikkuvaa suurta valkoista kelloa. "Kamala, kun kello on jo paljon!" Lily huudahti. Lucy katsoi Lilya ihmeissään.
 "Eihän se ole vielä mitään!" hän sanoi.
 "On se!" Lily huudahti. "Ja minun pitäisi vielä tehdä se taikajuoma essee!"
James irvisti.
 "En minäkään ole sitä tehnyt… Kuhnusarvio tappaa minut!" James sadatteli. Sirius katsoi Jamesia kauhuissaan.
 "Tarkoitatteko te sitä "Mistä eri asioista voit tunnistaa eri taikajuomat" esseetä?" poika kysyi. Lily ja James nyökkäsivät.
 "No voi hemmetti!" Sirius kirosi. "En minäkään ole tehnyt sitä! Milloin meillä on seuraavan kerran taikajuomia?" hän kysyi.
 "Maanantaina" Lily vastasi ja Lucy läpsäytti kädellä otsaansa.
 "Minäkään en ole tehnyt sitä!"
 "Enkä minä!" Peter sanoi. "Mutta en minä sitä kyllä osaisikaan…" hän lisäsi hiljaa. Remus katsoi muita ihmeissään.
 "Olenko minä tosiaankin ainoa, joka on tehnyt sen esseen?" hän kysyi. Muut nyökkäsivät.
 "Saanko minä kopioida sinulta?" Sirius kysyi aneleva ilme silmissään. Remus kohautti hartioitaan.
 "Kyllä sinun pitää varmaan tehdä se itse." Remus sanoi tiukasti. " Meille on tulossa S.U.P.E.R. kokeet, enkä minä voi antaa sinun kopioida vastauksiani, koska silloin et opi mitään." hän jatkoi opettajien sanoja matkien. Sirius katsoi Remusta kauhistuneena.
 "Et sinä voi olla noin ankara!" hän huudahti järkyttyneenä. Remus punnitsi Siriuksen pyyntöä mielessään.
 "Katsotaan…" hän sanoi poissaolevasti. Lily kiinnitti huomiota Remuksen hetkelliseen henkiseen poissaoloon, ja laittoi sen korvan taakse tehdäkseen siitä tutkimuksia myöhemmin.
 "Voinkohan minä luistaa sen esseen tekemisestä?" James mietti ääneen. Lily pudisti päätään.
"En usko" Lily sanoi vakavana. "Se tuli sentään jo torstaina läksyksi. Sinulla olisi ollut jo vaikka kuinka kauan aikaa tehdä se!" James huokaisi raskaasti.
 "Miten minä voin tehdä sen?" hän tuskasteli. Lily kohautti hartioitaan.
 "En tiedä." hän sanoi, ja nousi ylös. "Minä menen nyt, tuletteko te?" Muutkin nousivat tuoleiltaan, sanoivat heipat Jamesille, ja lähtivät sairaalasiivestä –tekemään läksyjään.
 

***
Sirius kirosi ja yliviivasi tekstiään. Hän oli tehnyt esseetä jo yli puolitoista tuntia, mutta tuntui olevan koko ajan samassa vaiheessa. Otsikkona luki koukeroisin kirjaimin: Tavat, joilla tunnistat eri taikaliemet toisistaan. Siriuksen ilme oli tuskastunut, ja hänen kynänsä lähes sauhusi hänen kirjoittaessaan ja yliviivatessaan tekstiä yhä uudestaan ja uudestaan.
 "Kuutamo!" Sirius huusi. Remus nosti katseensa kirjastaan.
 "Que?" hän kysyi ranskalaisittain.
 "Mitä minä teen?" Sirius mutisi. "Aider je!" hän pyysi ranskaksi anelemalla.
 "Comme?" Remus kysyi.
 "Antaisit minun nyt vain kopioida sinun esseesi!" Sirius pyysi. Remus huokaisi syvään, ja ojensi esseensä Siriuksen ojennettuun käteen.
 "Merci!" Sirius hihkaisi. Remus pyöritti kyllästyneesti silmiään.
 "S'il vous plaît!" Remus huokaisi. Lily joka istui vähän matkan päässä Remuksesta ja Siriuksesta, ei voinut olla kuulematta poikien jutustelua.
 "Mistä te olette oppineet ranskaa?" hän kysyi. Sirius nosti katseensa esseestään.
 "Me opettelimme neljännellä, kun halusimme hurmata tyttöjä ranskan avulla" Sirius selitti. Lily nyökkäsi.
 "Sen takia James siis sanoi minulle kerran: 'sinulla on kaunis varvas'…" Lily sanoi. "Hänellä meni oeil ja orteil sekaisin. Piti varmastikin sanoa että minulla on kauniit silmät, ei varvas" hän mietti. Sirius irvisti.
 "Niinkö hän todella sanoi?"
 "Joo," Lily sanoi. Sirius rämähti nauramaan.
 "Hän siis uskoi sen!" hän hihkui.
 "Uskoi minkä?" Lily kysyi.
 "Minä käskin hänen sanoa sinulle, että sinulla on kauniit silmät, mutta hänen pitäisi sanoa orteil ei oeil."

Lily pudisti päätään. "Sittenhän minä ihan turhaan murskasin Jamesin varpaat siitä hyvästä, "hän sanoi, ja katsoi ilkikurisesti hymyillen Siriuksen varpaita.
 "Minun varpaisiini et koske!" Sirius älähti huomatessaan Lilyn katseen.
 "Minäkin olen sitä mieltä, että Siriuksen varpaat kannattaa jättää rauhaan." Remus sanoi.
 "Miksi ihmeessä?" Lily kysyi haudaten toiveensa Siriuksen varpaiden murskaamisesta.
 "Varpaat ovat Siriuksen herkkä paikka." Remus valaisi Lilylle. Lily tirskahti.
 "Minä kun luulin, että se on pojilla jalkovälissä, se herkkä paikka." hän naureskeli. Sirius loi Remuksen murhaavan katseen.
 "Pitikö tuokin taas mennä paljastamaan?" hän valitti. Remus virnisti.
 "Ei, mutta jos minä en olisi sanonut, sinä olisit itse kertonut." Remus sanoi. "Tai sitten James!" hän lisäsi. Sirius tuhahti alistuvasti, ja tuijotti varpaitaan.
 "Ne on arat!" Sirius sanoi. Lily puri huultaan, ettei olisi alkanut nauraa Siriuksen aroille varpaille.
 "Onko se sinusta hauskaa?" kuului Lucyn ääni. Lily kääntyi sohvalla ympäri, ja näki Lucyn, joka oli vaihtanut koulukaavun sinivihreään villapaitaan, ja mustaan hameeseen.
 "On." Lily vastasi totuudenmukaisesti. Lucy virnisti.
 "Onhan sinulla itselläsikin fyysisesti herkkiä paikkoja, kuten vaikka…"

 "Lucy hiljaa!"
 "Kuten vaikka kyljet!" Lucy hihkaisi voitonriemuisesti. Lily pamautti päänsä sohvan selkänojaan.
"Minä kutian muutenkin helposti!" Lily puolustautui.
 "Joo, mutta kukaan muu ei kilju, jos hipaisee toisen kylkeä." Lucy sanoi pirullisesti. Sirius katsoi ensin Lucya, ja sitten Lilya.
 "Kiljuuko Lily, jos häntä hipaisee kyljestä?" hän kysyi epäuskoisesti.
 "Joo-o." Lucy sanoi, ja nyökytti päätään.
 "Enpäs!" Lily puuskahti. Lucyn silmiin kohosi pirullinen kiilto.
 "Kokeillaanko?" hän kysyi. Lily pudisti päätään pelästyneenä.
 "Ei!" hän huusi.
 "Eli vastaus Siriuksen kysymykseen on 'kyllä'!" Lucy sanoi.
 "Pitänee varoittaa Jamesia, ettei vaan tule liian lähelle." Sirius virnisti. Lily mulkaisi häntä.
 "Ei se nyt ihan sitä tarkoita…" Lily mutisi. Sirius virnisteli tyhmästi keikkuen tuolillaan. Hän katsoi Remuksen tekemää esseetä, ja luki sen sitten kokonaan läpi.
 "Sinä olet unohtanut täältä maistamisen!" Sirius huudahti äkkiä. Remus rypisti otsaansa.
 "Ei se varmastikaan ole kovin järkevää…" Remus sanoi epäilevästi.
 "Tietenkin on!" Sirius sanoi päättäväisesti.
 "Eipä taida." Remus pisti vastaan.
 "On, on!" Sirius vakuutti.
 "No entä, jos se liemi jota maistat, olisikin tappavaa?" Remus kysyi viisaasti. Siriuksella tuntui olevan tähänkin kysymykseen vastaus.
 "Ainakin minä ainakin tietäisin olla maistamatta sitä toista kertaa!" Sirius sanoi muina miehinä. Muutama alempi luokkainen tyttö oli kuunnellut Remuksen ja Siriuksen kinaa, ja hihittivät nyt itsekseen Siriuksen sanoille. Sirius hymyili omahyväisesti. Remus tuhahti, ja pudisti päätään.
 'Näköjään Siriuksen ei tarvitse kuin sanoa 'päivää', kun tytöt jo lankeavat hänen jalkoihinsa.' Remus ajatteli. Hän käänsi katseensa taas kirjaansa ja jatkoi lukemistaan, mutta hänen ajatuksensa ajautuivat jotenkin taas täysikuuhun…
Remus katsoi kelloaan. Se läheni jo puoli kymmentä. Peter oli mennyt jo nukkumaan, ja häntäkin väsytti jo.
 'Se johtuu tulevasta täysikuusta…' Remus ajatteli, ja sulki kirjansa.
 "Minä menen nukkumaan." hän ilmoitti. "Öitä."
 "Yöt!" Sirius ja Lucy toivottivat yhteen ääneen. Lily hymyili Remukselle ja toivotti hänkin hyvät yöt. Remuksen kiivetessä portaita ylös poikien makuusaliin, Lilykin huomasi olevansa aivan puhki. Hän haukotteli.
 "Minäkin taidan mennä nukkumaan." Lily sanoi ja nousi tuolistaan. "Hyvää yötä" hän toivotti Lucylle ja Siriukselle, jotka vastasivat taas kuin yhdestä suusta. Lily hymyili heille, ja lähti kohti tyttöjen makuusaliin vieviä portaita.
 
Lilyn mentyä Lucy kääntyi Siriusta päin, ja sanoi:
"Miten minusta tuntuu, että Lilylle ja Jamesille tulee vielä kaunis tulevaisuus…"

Osa 7:

 "SIRIUS HERBERT MUSTA!?" Lucy kiljui järkyttyneenä.

 "Auts…" Sirius mutisi, "Mistä sinä olet minun toisen nimeni saanut selville?"

 "Ei sillä ole väliä, mutta tällä on! "Lucy huudahti.

 "Millä?" Sirius kysyi viattomana.

 "Mitä hemmettiä sinä teet täällä lähentelemässä minua sunnuntai-aamuna kolmen aikaa yöllä?" 

 "Jaa-a…" Sirius kohautti olkiaan, "Ehkä se johtuu vaikka siitä, että minun oli aivan pakko nähdä sinut". sen sanottuaan hän kääntyi kannoillaan ja avasi ikkunan.

 "Mi- mitä sinä nyt?" Lucy kysyi, kun Sirius kiipesi ikkunalaudalle.

 "Lähden takaisin nukkumaan, kun arvon prinsessaa ei saanut häiritä…"Sirius ilmoitti istuen jo toinen jalka ulkona ikkunalaudalla.

 "Hulluko sinä olet?" Lucy parkaisi. Sirius pudisti päätään ja katsoi ikkunasta alas.

 "En usko. Vanhempani kyllä, en minä."

Lucy pyöritti kyllästyneesti silmiään.

 "Ja nyt sinä aiot hypätä alas yhdestä Tylypahkan korkeimmasta ikkunasta ja väität, ettet ole hullu."

Siriuksen suu kääntyi kiusoittelevaan virneeseen.

 "Sinäkö pelkäät, että minä aion hypätä alas ikkunasta?"

Lucy katsoi Siriusta silmät selällään. "Etkö sitten aio?"

 "En todellakaan!" Sirius virnisti ja hyppäsi.

 "Voi hemmetti…"Lucy mutisi, ja katsoi alas ikkunasta. Siellä, vähän maan yläpuolella istui Sirius luutansa selässä.

 "Hemmetin Musta!" Lucy kiljui. "Joku kaunis päivä minä vielä tapan sinut!"

 "Mitä ihmettä sinä oikein huudat?" Lilyn uninen ääni kysyi jostain Lucyn takaa.

 "En mitään." ruskeahiuksinen tyttö sanoi nopeasti kömpien takaisin sänkyynsä. "Sirius vain kävi täällä."

 "Sirius?!" Lily kysyi kiusaantuneena, "Mitä ihmettä Sirius teki täällä tähän aikaan yöstä?"

 "En tiedä… Sitä minä huusinkin." Lucy sanoi haukotellen "Se poika tekee minut hulluksi!"

 "No? Onko rakkaudessa ryppyjä?" Lily kysyi kiusoitellen.

 "Missä rakkaudessa? Ei tämä ole rakkautta nähnytkään." Lucy tuhahti väsyneesti. "Enemmänkin me vain… viihdytämme toisiamme". Lily nousi kyynärpäidensä varaan ja katsoi Lucya toinen kulma kohollaan.

 "Viihdytätte?"

 "Niin, viihdytetään", Lucy nyökkäsi.

 "Ehkä minä en halua kuulla enempää sinun ja Siriuksen 'viihdytys-suhteesta'", Lily sanoi, "Tämä keskustelu muistetaan kun sinusta tulee Lucy Musta"

 "Minusta ei tasan tarkkaan tule Lucy Mustaa." Lucy ilmoitti päättäväisesti, "Tai liioin mitään muutakaan. Eli turha odottaa kutsua minun häihini"

 "Enpä ole pahemmin odottanutkaan. Vielä", Lily sanoi ja käänsi kylkeään.

 "Kyllä minä vaan jo odotan sinun ja Jamesin hääkutsua", Lucy sanoi. Lily tunsi, kuinka puna kohosi hänen poskilleen.

 "Turha sitä on odottaa…", hän mutisi nolostuneena.

 "Aivan varmasti te olette naimisissa jo ennen 1980-lukua." Lucy sanoi varmuus äänessään. Lily leikki, ettei ollut kuullut Lucyn sanoja.

 "Minä alan nyt nukkua", hän ilmoitti ja sulki silmänsä.

 "Yöt… tai pikemminkin aamut", Lucy toivotti ja Lily hymähti.

 'Kyllä minulla on outoja ystäviä' hän ajatteli.

 

 "Anturajalka!? Mitä hemmettiä sinä kolistelet?", Remus kysyi unisena Siriukselta, joka oli juuri saapunut kovaäänisesti kolisten takaisin poikien makuusaliin.

 "En mitään"

 "Missä ihmeessä sinä kävit?", Remus kysyi katsoen Siriuksen luutaa ja tämän päällä olevaa villapaitaa. "Kello on kolme yöllä, ja sinä käyt vielä pihalla?"

"Mitä siitä?", Sirius kohautti olkiaan, "Mikä kanaemo sinusta on tullut?"

Remus pyöritti silmiään. Tosin Sirius ei sitä nähnyt, koska Remus sattui olemaan varjossa.

 "Minä joudun huolehtimaan sinusta, kun Sarvihaara ei satu olemaan paikalla", Remus mutisi.

 "Kuule Kuutamo, niin imartelevaa kuin se onkin, ei sinun tarvitse minusta huolehtia", Sirius sanoi riisuen paitaa päältään.

 "Älä kuvittele itsestäsi liikoja…"Remus mutisi. "Minä en tunne minkäänlaista vetoa sinua kohtaan, vaikka sinä sitä kuinka toivoisit"

 "Voi… Miten minä nyt kestän?" Sirius kysyi muka huolestuneena, "Täytynee tyytyä Matohäntään"

Remuksen oikealta puolelta kuului hätääntynyt älähdys.

 "En minä halua sinun poikaystäväksesi!" Peter huudahti.

 "Ai, olitko sinä hereillä, Matohäntä?" Sirius kysyi kömpien sänkyynsä.

 "Olin!" Matohännäksi kutsuttu poika piipitti. Sirius katsoi Jamesin tyhjän sängyn yli Remuksen sänkyyn.

 "Mitäs luulet, Kuutamo, pitäisikö meidän vaihtaa sänkyjä, niin minä pääsisin lähemmäs Matohäntää?" Sirius kiusasi. Remus virnisti väsyneesti.

 "Ehkä… huomeee-ee-enna", hän sanoi haukotuksen lomasta. Sirius virnisti.

 "Asia sovittu", hän ilmoitti saaden Matohännän vikisemään.

 "Minä en tiennyt, että Anturajalka pitää pojista", hän sanoi. Remus hymähti.

 "Ei sitä kukaan muukaan ole tiennyt" hän sanoi ja veti peiton korviinsa. "Anturajalasta kun ei koskaan tiedä…"hän jatkoi.

Sirius pöyhi tyynyään ja käänsi kylkeä.

 "Eikö olekin mukavaa Matohäntä? Huomisesta eteenpäin me olemme kuin onnellinen vanha pariskunta", hän kiusoitteli.

 "Ei ole mukavaa", Peter nurisi peloissaan. Sirius virnisti itsekseen.

 "Nyt kun tarkemmin ajattelee, Kuutamo on kyllä parempaa seuraa kuin sinä"

 "Minä kuulin tuon", Remus sanoi puoliunessa.

 

Lily heräsi sunnuntai-aamuna siihen, että Lucy ravisteli häntä kovakouraisesti.

 "Herää unikeko!", Lucy huuteli. Lily avasi tokkuraisena silmänsä.

 "Mitäh?" Lily mutisi tokkuraisena, silmät yhä kiinni.

 "Kello on jo miljoona ja sinä vain vetelet hirsiä. Rakastettusi odottaa!"

 "Mitä ihmettä sinä oikein selität?" Lily kysyi "Kuka minua nyt odottaa? Mitä kello on? Mikä päivä tänään on?" Lucy virnisti.

 "Minä en selitä mitään, ja kerron tosiasioita. James Christopher Potter odottaa sinua. Kello on puoli yksi, ja tänään on sunnuntai."

 "Miksi?" Lily kysyi ja nousi sängystään.

 "Mitä miksi?" Lucy kysyi ihmeissään.

 "Miksi James odottaa minua?" Lily kysyi ja alkoi pukea päälleen.

 "Mistä minä tiedän?" Lucy kysyi istuen Lilyn sängylle. "En minä kysynyt Siriukselta, miksi", hän sanoi.

 "Siriusko sinulle kertoi?" Lily kysyi ja veti paidan päänsä yli. "Pystytkö sinä muka luottamaan Siriukseen 100 prosenttisesti?"

 "En", Lucy myönsi.

 "Sitä minäkin", Lily sanoi napittaen housujaan. "Mistä sinä sitten tiedät että Sirius puhui totta?"

 "Jaa-a, en tiedäkään", Lucy sanoi. "Mutta Jamesia minä sentään uskallan uskoa."

 "Oletko sinä jo sairaalasiivessäkin käynyt?" Lily kysyi ihmeissään.

 "En…"Lucy sanoi arvoituksellisesti hymyillen. "James oli saanut Pomfreyn jotenkin manipuloitua, joten tällä hetkellä hän taitaa istua oleskeluhuoneessa muiden kelmien kanssa".

Lily katsoi Lucya huvittuneena. "Huijaat, eikö?"

 "En", Lucy sanoi ja virnisti. "Tule vaikka katsomaan, niin näet!" hän kehotti. Lily pyöritti silmiään.

 "Kai minun on sitten pakko", Lily huokaisi ja tuli mukisematta Lucyn perässä oleskeluhuoneeseen.

 Jo ennen kuin Lily oli päässyt portaat alas, oleskeluhuoneesta kuului jo vähän liiankin tuttu ääni.

 "Bonjour, mademoiselle Evans!"James toivotti iloisesti. Lily hymähti itsekseen.

 "Sitä samaa, monsieur Potter" hän sanoi ja istui sohvalle. Hän katsoi ympärilleen ja huomasi, että Remus ja Peter puuttuivat kokonaan.

 "Lucy…?"Lily kysyi varovasti.

 "Niin Lily?"

 "Mitä se kello oikein oli?" Lily kysyi aavistaen pahinta. Lucy näytti hetken siltä, että purskahtaisi nauramaan, mutta tyytyi vain pureksimaan alahuultaan. James katsoi ensin Lilyyn, Lilystä Lucyyn, ja takaisin Lilyyn.

 "Mitä Lucy sitten sanoi kellon olevan?" James kysyi. Lily puraisi huultaan.

 "Puoli yksi", hän sanoi. James katsoi Lilyä myötätuntoisesti.

 "Se on puoli yhdeksän", hän sanoi. Lilyn silmät laajenivat hiukan.

 "Excusez moi?"Lily kysyi äänessään järkytys.

 "Että kello on vasta puoli yhdeksän aamulla", Lucy sanoi virnistellen. Lily parkaisi.

 "Ja tänään on sunnuntai?"

 "On kyllä"

Lilyn ilme oli tyrmätty.

 "Minä en enää puhu sinulle, Lucy", hän ilmoitti ja laittoi kätensä puuskaan. Lucy katsoi Lilyä pää kallellaan. 

 "Mene sitten takaisin nukkumaan, jos välttämättä haluat", Lucy sanoi nousten ylös sohvalta.

 "En minä enää saa unta", Lily valitti. Lucy virnisti hänelle.

 "Puhuit!" hän hihkaisi ja taputti käsiään. Lily katsoi ystävätärtään kyllästyneesti.

 "Miten sinä voit olla noin lapsellinen?" hän kysyi.

 "Paraskin puhuja", sanoi vuorostaan Sirius, joka oli seurannut keskustelua syrjemmältä. James virnisti Siriukselle.

 "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa"

 "Koirapa hyvinkin", Sirius virnisti.

 "Sanopa muuta", James myönsi. Lilyn ja Lucyn kasvoilla oli oudoksuva ilme.

 "Onko Sirius koira?" Lucy kysyi hölmistyneenä.

 "Miten sen nyt ottaa…"Sirius sanoi arvoituksellisesti. Lucy katsoi Siriusta syvään silmiin, kuin yrittäen saada sieltä vastauksen. Hän joutui kuitenkin pettymään, sillä Sirius puristi silmänsä lujasti kiinni ja näytti Lucylle kieltä.

 "Miten niin, 'miten sen nyt ottaa'?" Lucy kysyi. "Oletko vai etkö?" Sirius huokaisi ja avasi silmänsä.

 "Siitähän sinä sait täksi päiväksi jotain mietittävää" hän sanoi ja sulki taas silmänsä.

 "Ei Lucy millään ehdi!" James ilmoitti päättäväisesti.

 "Miten niin?" Sirius, Lucy ja Lily kysyivät samaan aikaan.

 "Meillä on huispausharjoitukset", James sanoi. Lily katsoi Jamesia järkyttyneenä.

 "Aiotko sinä pitää huispausharjoitukset tänään?" hän kysyi "Vaikka vasta tänään pääsit karkaamaan sairaalasiivestä?"

James kohautti olkiaan. "Aion kyllä. Mitä outoa siinä on?" hän kysyi. Lily katsoi Jamesia topakasti.

 "Eikö Pomfrey kieltänyt?" hän kysyi jämerästi. James virnisti.

 "Kielsi", hän myönsi ja sai osakseen Lilyn murhaavan katseen.

 "Ja aiot kuitenkin? Kuinka itsepäinen sinä oikein olet?" Lily kysyi syyttävästi. James katsoi Siriusta katsella, joka sanoi selvästi: 'Auta minua!'. Sirius kuitenkin vain virnisti muka-pahoillaan. James huokaisi.

 "Tarpeeksi itsepäinen", hän ilmoitti. Lily katsoi Jamesia tutkimaton ilme kasvoillaan, ja mutisi hiljaa jotain, mistä ei saanut selvää. James huokaisi mielessään. Pitikö heidän heti ensimmäiseksi päätyä Lilyn kanssa riitoihin? James laski mielessään hitaasti kymmeneen ja nousi siten ylös sohvalta, ja veti Lilyn mukanaan.

 "Mitä hem-?" Lily mutisi, kun James veti hänet kyynärpäästä kiinni pitäen oleskeluhuoneen toiseen päähän, ja sitä kautta ulos muotokuva-aukosta.

Lily seurasi Jamesia hölmistyneenä ja miettien, mitä pojalla oli mielessä. Viimein James pysähtyi pyöräyttäen Lilyn seinää vasten, ja katsoi syvälle tytön kirkkaan vihreisiin silmiin.

 "Oletko sinä varma tästä?" Lilyn ilme oli äimistynyt, kun hän katsoi Jamesia.

 "Varma mistä?" hän kysyi. James ruskeissa silmissä oli vakava katse ja Lily mietti, oliko hän koskaan nähnyt Jamesia niin totisena.

 "Meistä? Sinusta ja minusta?"

Lily katsoi Jamesia ihmeissään.

 "Meistä?" hän kysyi varovasti. James nyökkäsi. Lily nielaisi. "Mitä meistä?" hän kysyi. Jamesin huulilta karkasi pieni huokaus.

 "Mitäköhän?" James kysyi kireästi. "Ei tämä toimi!" hän murahti. Lily hätkähti.

 "Eikö?" hän kysyi. James yllättyi Lilyn reaktiosta.

 "Sinustako sitten… toimii?" hän kysyi. Lily puraisi alahuultaan. Miten he olivat päätyneet tällaiseen tilanteeseen? Sunnuntaiaamuna puoli yhdeksän aikaan tyhjällä käytävällä miettimässä, toimisiko heidän juttunsa. Lily katsoi Jamesia silmiin, ja näki niissä jotain, mitä ei ollut ennen nähnyt, eikä siksi osannut tulkita sitä. Vielä.

Lily yritti miettiä Jamesin kysymykseen vastauksen, mutta ei saanut päähänsä mikä olisi kuvastanut hänen ajatuksiaan.

Lily tyytyi nyökkäämään varovaisesti.

 "Mutta… mutta jos me viidessä minuutissa saamme aikaan riidan, niin kannattaako se?" James kysyi ääni väristen. Lily painoi päänsä tiiliseinää vasten, ja huokaisi.

 "Kannattaa", hän viimein sanoi, ja katsoi Jamesia silmiin. "Me, tuota, olemme erilaisia, joten…"Lily ei saanut vastatuksi, sillä hänen äänensä haipui jonnekin.

Jamesin ilme pehmeni hieman.

 "Sitäkö mieltä sinä olet?" hän kysyi, ja tuli hieman lähemmäs Lilyä.

 "Joo" Lily vastasi melkein kuiskaten. James sipaisi punaisen hiuskiehkuran Lilyn kasvoilta, ja se sai kylmät väreet menemään Lilyn selkää pitkin.

 "James, eikö se sinusta sitten kannattaisi?" hän kysyi nähdessään Jamesin pureskelevan alahuultaan.

 "Kannattaa, kannattaa…"

 "Mitä sinä sitten mietit?" Lily kysyi. James nosti katseensa Lilyn silmiin.

 "Mietin, että pitäisikö minun suudella sinua?" James vastasi hymyillen. Lily ei ehtinyt vastata, kun James painoi huulensa vasten Lilyn huulia. Juuri kun Lily oli saanut kätensä kierretyksi Jamesin kaulaan, hän kuuli jostain erittäin inhottavan äänen.

 "Kas, kas, kas…"sanoi joku, joka venytti sanojaan ärsyttävästi. Lily vetäytyi punastuen taakse päin, ja katsoi kuka oli puhunut.

 "Kalkaros!" James sihahti kädet yhä Lilyn vyötärön ympärillä.

 "Potter!" Kalkaros sylkäisi takaisin happamana kuin viikon vanha sitruuna. "Olisitte nyt edes hankkineet huoneen", hän lisäsi halveksuen. James tuhahti.

 "Paraskin puhuja, kun et koskaan…"Jamesin lause jäi kesken, kun Lily tallasi Jamesin varpaille. "Auts!" James parkaisi, "Miten noin pienestä tytöstä löytyy noin paljon voimaa?" hän mutisi harmissaan. Lily kohautti hartioitaan, ja nousi varpailleen, kuiskatakseen Jamesin korvaan: "Ei sinun kannata haastaa riitaa Kalkaroksen kanssa saman tien, kun olet selvinnyt edellisestä"

James katsoi Lilyä ihmeissään. "Eikö?" hän kysyi. Lily pudisti päätään, ja nykäisi Jamesia hihasta.

 "Tule nyt…"Lily aneli hiljaa "Älä jää haastamaan riitaa" James katsoi hetken Kalkarosta murhaavasti, mutta ei kuitenkaan vastustellut, kun Lily nyki häntä hihasta ja veti mukanaan käytävän toiseen päähän. Kalkaros jäi katsomaan hölmistyneenä Lilyn ja Jamesin perään, kun nämä vain kävelivät hänen ohitseen, sanomatta tai tekemättä mitään. Kun Lily ja James olivat kadonneet kulman taakse, Kalkaros uskalsi kääntyä lähteäkseen…

 "Pattiajos!" joku huusi Kalkaroksen takana, eikä tämä ehtinyt väistää valosuihkua, joka iski häntä selkään.


*

 

 "James!" Lily sihahti naurua pidätellen, kun James oli kironnut Kalkaroksen. James näytti viattomalta.

 "Mitä?" hän kysyi. Lily hihitti Jamesin viaton koiranpentu -ilmeelle.

 "Ei sinun olisi pitänyt", tyttö sanoi virnistellen.

 "Eikö?" James kysyi vetäen Lilyn syliinsä.

 "Ei", Lily sanoi.

James oli pitkään hiljaa, vain katsoen Lilyä. Tytön kirkkaan vihreät silmät tuikkivat iloisina, pieni punainen suu oli pienessä hymyssä. Lilyn nenänpäässä oli pisamia, jotka jatkuivat pieninä ryhminä poskipäille asti. Vasta nyt James huomasi, kuinka kaunis Lily itse asiassa oli.

 "Tiedätkö mitä, Lily", James kysyi viimein. Lily pudisti päätään.

 "No?" hän yllytti Jamesia kertomaan asiansa. James katsoi Lilyn vihreistä silmiä, ja yritti pitää mielessään, että he olivat yhdellä Tylypahkan suurimmista käytävistä.

 "Minä en pidä siitä että minut keskeytetään…"James mutisi hiljaa ja painoi pitkän suudelman Lilyn huulille.

 

 

Sirius istui kärsimättömänä tuolissaan oleskeluhuoneessa, katse suunnattuna Lihavan leidin muotokuvan nurjalle puolelle. Hän oli odottanut jo aivan riittävän kauan Jamesin paluuta.

 "Minä en kestä enää!" Sirius ilmoitti Remukselle, joka oli hänkin jo herännyt. Lucy katsoi Siriusta suupielet nykien.

 "Missä välissä sinä olet alkanut odottaa Jamesin paluuta? Juurihan sinä sanoit, että on vain hyvä, että James meni nuoleskelemaan Lilyn kanssa", Lucy muistutti. Sirius katsoi Lucya harmistuneena.

 "Tarkoitin sitä, että menivät jonnekin muualle, etteivät alkaneet nuoleskella tässä!", poika sanoi näyttäen käsillään paljasta lattiaa jalkojensa juuressa. "Minä ehdin harmaantua, ennen kuin Sarvihaara tulee vaimonsa kanssa takaisin", hän valitti kädet puuskassa.

Remus pyöritti silmiään. Siinä puhui vuosisadan suurin naistenmies, joka saattoi itse viettää 12 tuntia vuorokaudesta luutakomeroon lukittuna. Ja nyt Sirius ruikutti, kun James oli kerrankin mennyt tekemään hänen osansa.

 "Merlin sentään, Anturajalka", Remus puuskahti. "Antaisit nyt hyvä ihminen kerrankin Sarvihaaran tehdä jotain kivaa"

Siriuksen silmät alkoivat kiilua pahaenteisesti.

 "Saahan Sarvihaara tehdä paljonkin kivaa meidän kanssamme! Ei siihen tarvita jotain punatukkaista pikkutyttöä"

 "Ja tuo punatukkainen pikkutyttö sattuu olemaan minun paras ystäväni, joten ehdottaisin sinua sulkemaan suusi", Lucy varoitti. Sirius ohitti  varoituksen kätten heilautuksella, ja jatkoi selitystään.

 "Saahan Sarvihaara aina juoksennella meidän kanssa aina tä -", Siriuksen lause jäi pahasti kesken, kun Remus läpsäytti kätensä tämän suun eteen. Remuksen silmissä leiskui katse, joka sanoi selvästi "jos-sanot-enää-sanaakaan-niin-kadut-syntymääsi". Sirius puraisi Remusta tämän kädestä, ja sai tämän irrotettua.

 "Au!" Remus älähti. Sirius hymyili hurmaavasti.

 "Miehen pitää tehdä, mitä miehen pitää tehdä", hän sanoi olkiaan kohauttaen. Remus pyöritti silmiään.

 "Tuo ei nyt tainnut oikein sopia tähän tilanteeseen…"hän mutisi, ja katsoi Siriuksen hampaiden jättämää jälkeä kämmenessään. "Sinulla on terävät hampaat", Remus ilmoitti Siriukselle.

 "Yleensä, Kuutamo kultaseni, yleensä"

 "En minä ole sinun 'kultasesi'", Remus mutisi harmistuneena. Lucy katsoi Siriusta ja Remusta oudoksuen.

 "Vai sellaista peliä…"hän mutisi "En minä tiennytkään, että Sirius on suuntautunut poikiin", hän sanoi. Remus hymyili Lucylle myötätuntoisesti.

 "Ei se mitään. Ei kukaan muukaan osannut arvata"

 "En minä ole suuntautunut poikiin!" Sirius ilmoitti.

 "Etkö?" kysyi Peter, joka oli viimein herännyt. "Viime yönä Anturajalka halusi nukkumaan minun viereeni, joten emme ole enää täysin varmoja hänen suuntautumisestaan"

 "Kenen suuntautumisesta?" kysyi James, joka oli juuri tullut Lilyn kanssa takaisin oleskeluhuoneeseen.

 "Siriuksen", Remus ja Lucy vastasivat samaan aikaan.

 "Nuo väittävät, että minä olen suuntautunut poikiin!" Sirius valitti Jamesille. Jamesin kasvoilla leikitteli huvittunut ilme.

 "Niinhän sinä oletkin" hän sanoi istuen Remuksen viereen sohvalle. "Vai mitä, Kuutamo kultaseni?"

Osa 8 A:

 

James istui tavallisella paikallaan pimeydenvoimilta suojautumisen luokassa ja keskusteli Siriuksen kanssa kuiskaten.

 "Viime tunnilla aloitimme suojeliusloitsusta, ja tänään jatkamme aiheesta", professori Gladstone sanoi kovaan ääneen saaden Jamesin ja Siriuksen hätkähtämään.

 "Olisiko herra Potterilla kenties jotain sellaista sanottavaa, jonka koko luokka haluaisi kuulla?" professori kysyi siniset silmät värikkäiden lasien takaa leiskuen.

 "Itse asiassa ei", James ilmoitti hymyillen hurmaavasti. "Ellei professori sitten halua kuulla minkälaiset sukat Antura- anteeksi, Siriuksella on tänään jalassaan"

Professorin silmät leiskuivat vaarallisesti.

 "Minä en ole todellakaan kiinnostunut herra Mustan sukista!" tummatukkainen nainen kihisi, "Sen sijaan minua kiinnostaisi nähdä millainen suojelius herra Potterilla on"

James virnisti Siriukselle ja nousi seisomaan. Hän vilkaisi nopeasti Lilya, joka hymyili hänelle. James hymyili takaisin ja nosti sauvansa ylös.

 "Odotum suojelius!" hän lausui. Hänen taikasauvansa päästä purkautui suuri uroshirvi. Hirvi ravasi luokan ympäri, pysähtyi Lilyn luokse ja pukkasi tyttöä olkapäästä kadoten samalla.

James kumarsi syvään ja istui paikalleen suosionosoitusten saattelemana.

Gladstone näytti järkyttyneeltä.

  "Mistä te pojat olette noin taidokkaat suojeliukset oppineet?" nainen kysyi näköjään yhä muistaen Siriuksen koirahahmoisen suojeliuksen.

James ja Sirius vilkaisivat toisiaan. He tiesivät vastauksen hyvin. Todella hyvin. Mutta siihen liittyi Jamesin näkymättömyysviitta, Kelmien kartta ja kirjaston salaisten kirjojen osasto. James yritti mielessään keksiä peitetarinaa, jonka pystyisi vielä uskomaan, mutta Sirius pelasti kerrankin tilanteen.

 "Jamesin isä on aurori!" Sirius karautti kovaan ääneen.

 "Yliaurori Potter?" nainen kysyi epäuskoisena. "Onko Christopher Potter sinun isäsi?" James nyökkäsi ylpeänä. Kyllähän hänen isänsä oli aurori, mutta ei hän tiennyt, että jopa hänen hieman hassahtanut pimeydenvoimilta suojautumisen professorinsa tiesi sen.

 "No se selittääkin kaiken", nainen huudahti "Haluat kaiketi itsekin auroriksi?"

James nyökkäsi uudestaan. "Niin se olisi tarkoitus". 

 "Sinulla on varmasti lahjakkuutta siihen" Gladstone säteili.

James virnisti Siriukselle Gladstonen kommentin kuulleessaan.

 "Tietenkin minulla on kykyjä auroriksi", James kuiskasi Siriukselle. "Ei minun sukunimeni turhaan ole Potter"

Sirius nyökkäsi. Kyllä hän oli kuullut Pottereiden suvun "perinteistä", kuten sitä, että kun Pottereiden sukuun syntyy uusi jäsen, tämä saa toiseksi nimekseen isänsä tai äitinsä etunimen. Ja tosiaan, suurin osa Pottereiden suvun miespuolisista henkilöistä kouluttautui auroriksi. Eikä huispaushulluuskaan ole sattumaa. Se kulkee suvussa…

 "SIRIUS MUSTA!", Sirius hätkähti hereille ajatuksistaan, kun kuuli kuinka Gladstone huusi hänen nimeään.

 "Niin", hän kysyi arasti.

 "Kerro meille mihin suojeliusta käytetään", professori kehotti. Sirius katsoi professoria hämmentyneenä.

 "Öh…" hän sai sanotuksi. Hän näki kuinka kaksi kättä nousi ilmaan. Toinen Lilyn ja toinen Remuksen. Sirius virnisti. Mikä yllätys.

 "Neiti Evans", professori antoi Lilylle vuoron vastata kysymykseen, jonka oli alun perin osoittanut Siriukselle.

Sirius ei jaksanut kuunnella vastausta, sillä kyllä hän sen tiesi.

Lily istui tylsistyneenä tuolillaan. Häntä ei olisi yhtään jaksanut kiinnostaa suojeliuksen muodostaminen. Hänen mielessään pyöri vain eilinen… James oli joka tapauksessa pitänyt huispausharjoitukset, jotka olivat sujuneet hyvin ilman suurempia kommelluksia. Tosin Sirius ja Lucy olivat taas hairahtuneet nuoleskelemaan keskellä huispauskenttää, ja olivat meinanneet saada Jamesin hermoromahduksen partaalle. Kolme kertaa James oli joutunut irrottamaan Siriuksen ja Lucyn toisistaan, ennen kuin kaksikko oli viimein tajunnut pitää ajatuksensa harjoituksissa, ei toistensa huulissa.

Kun harjoitukset oli viimein saatu päätökseen, Sirius ja Lucy olivat kadonneet jonnekin, eikä kukaan nähnyt heitä ennen kuin vasta myöhään illalla. Molemmat olivat vielä huispausvarusteissaan ja melko rasittuneen näköisiä. Kun James oli kysynyt, missä he olivat olleet, vastaukseksi oli kuulunut jotain Vorosta, Kielletystä metsästä ja "pienestä" nuoleskelusta väärässä paikassa.

James oli kuiskannut Lilylle olevansa sitä mieltä, että Sirius ja Lucy olivat vaarallista seuraa toisilleen.

Lily heräsi ajatuksistaan kuullessaan Jamesin äänen kutsuvat häntä.

 "Lily? Tulisitko takaisin maan päälle?" James kysyi Lilyltä. Lily katsoi hämmentyneenä ympärilleen luokassa. Kaikki olivat jakautuneet pareiksi ja harjoittelivat suojeliusloitsua. Lily tavoitti katseellaan Siriuksen, joka auttoi Lucya, Remuksen joka teki kyllästyneesti yhä uudestaan ja uudestaan täydellisen suojeliuksen (joka näytti olevan jokin suuri karvainen nelijalkainen eläin) kun taas hänen parinaan oleva Peter kiroili oman heikon suojeliuksensa kanssa.

 "Meidän pitäisi harjoitella suojeliusta" James ilmoitti hymyillen huvittuneesti Lilyn hämmentyneelle ilmeelle.

 "Näköjään…" Lily vastasi hiljaa ja nousi ylös tuoliltaan.

James odotti kärsivällisesti kun Lily otti taikasauvansa esille.

 "Sinä varmaan tiedät miten loitsu tapahtuu?" James oletti. Lily nyökkäsi mutta ei kuitenkaan tehnyt mitään.

 "Mikset sinä ole Siriuksen parina?" hän kysyi kiinnostuneena saaden Jamesin virnistämään.

 "Sirius halusi aivan välttämättä ottaa parikseen Lucyn" James ilmoitti. "Sanoi jotain sen tyylistä, että hänellä oli muutenkin asiaa Lucylle". Lily katsoi Jamesin ohi sinne missä Sirius ja Lucy harjoittelivat suojeliusta. Tai ainakin heidän olisi pitänyt harjoitella… Sirius ja Lucy naureskelivat keskenään jollekin.

 "Heillä näyttää olevan hauskaa" Lily totesi hymyillen. 

 "Näköjään… En muistakaan, milloin viimeksi Sirius olisi kaveerannut jonkun tytön kanssa noin kauan" James sanoi. "Taitavat olla molemmat niin samanlaisia, että kestävät toisiaan"

Lily rypisti otsaansa.

 "Ei Lucy ole yhtä ääliö kuin Sirius", hän sanoi närkästyneenä. James naurahti.

 "Ei Anturajalkakaan ole ääliö. Hän vain… esittää vähäjärkisempää kuin oikeasti on".

Lilyn ilme kertoi hänen uskovan Jamesin keksineen äskeisen juttunsa päästään. Hän pudisti päätään nähdessään Siriuksen usuttavan suojeliuksensa  kiusaamaan Kalkarosta.

 "Ääliö mikä ääliö", Lily mutisi. James katsoi punatukkaista tyttöä tutkimattomalla ilmeellä.

 "Et viitsisi olla noin epäystävällinen Anturajalkaa kohtaan" James pyysi hiljaa. Lily siirsi katseensa takaisin Jamesiin. Hän näki Jamesin pähkinänruskeista silmistä, että poika oli tosissaan.

 "Anteeksi" Lily mutisi. Jamesin ilme piristyi, ja hän katsoi Lilyä hymyillen.

 "Eiköhän aleta kiusaamaan Gladstonea sinun täydellisellä suojeliuksellasi?"

Lily katsoi ensin taikasauvaansa ja sitten Jamesia.

 "En minä ole koskaan tehnyt suojeliusta!" Lily ilmoitti ja sai Jamesin ilmeen hämmästyneeksi.

 "Etkö?" hän kysyi. Lily pudisti päätään niin, että punaiset hiukset hulmusivat. "Loitsun sinä tiedätkin, mutta tiedätkö sinä myös sen, miten suojeliuksen saa… Öh… aineelliseksi?" James kysyi. Lily nyökkäsi.

 "Pitää ajatella jotain onnellista muistoa" hän tiesi. James nyökkäsi, mutta Lily ei vieläkään tehnyt mitään, katsoi vain Jamesia.

 "Mitä sinä ajattelit?" hän kysyi. 

 "Arvaa" James virnisti, ja Lily saattoi kyllä hyvin arvata.

 "Jotain ihmistä?" hän kysyi kiusoitellen, kuin ei tietäisi, ketä James oli ajatellut. James nyökkäsi, vaikka tiesi hyvin, että he molemmat tiesivät, ketä hän oli ajatellut. Lily rypisti otsaansa, kuin miettien.

 "Siriusta?" hän arvasi typerästi. James tuhahti.

 "En minä Anturajalalle sellaisia ajatuksia tuhlaa", hän ilmoitti lujasti. Lily virnisti.

 "No sitten en tiedä…" hän sanoi. James katsoi Lilya otsa rypyssä.

 "No, Kuutamoa tietenkin!" Lily pyöritti silmiään hymyillen ja aikoi ensimmäistä kertaa sinä päivänä keskittyä olennaiseen.

 

 Lucy katsoi hymyillen, kuinka James auttoi toisella puolella luokkaa Lilya tämän sauvan asettelun kanssa.

 Lucy ei muistanut Lilyn olleen koskaan noin iloinen kuin tämä oli ollut viimeisen viikon ajan.

 "Kyllä he ovat söpö pari" Lucy ajatteli ääneen. Sirius katsoi häntä toinen kulma kohollaan.

 "Ketkä?" hän kysyi hölmistyneenä. Lucy katsoi Siriusta pahasti.

 "James ja Lily, ääliö! Ketkä muut muka voisivat olla söpö pari tässä luokassa?" Sirius kohautti hartioitaan ja antoi katseensa kiertää ympäri luokkaa. Kun hän viimein käänsi katseensa takaisin Lucyyn, hänen ilmeensä oli vaarallisen imarteleva.

 "Me", hän ehdotti erittäin rakastettavasti hymyillen. "Maailman parhaimman näköinen mies, ja tuollainen pikku tyttönen"

 "En minä ole pikkuinen!" Lucy tulistui. "Etkä sinä ole mies", hän jatkoi. Sirius pörrötti Lucyn hiuksia.

 "Voi kulta, kyllä sinä olet pikkuinen, ja minä olen mies. Ei siitä pääse yli eikä ympäri" hän sanoi ilkikurisesti hymyillen.

Lucy nyrpisti nenäänsä.

 "Missä tilanteessa minä muka olen pikkuinen?" hän tivasi, vaikka tiesi olevansa lyhyt. Ei hän ollut kuin 152 senttimetriä pitkä, ja näytti todella lyhyeltä siinä seistessään Siriuksen vieressä. Sirius kun oli siunattu pituudella.

Sirius oli hetken hiljaa kuin miettien. Sitten hän virnisti Lucylle pahaenteisesti, ja sanoi:

 "Kyllä sinä aika pikkuinen olet, kun nuoleskellessa pitää kumartua lähes epämiellyttäviin asentoihin…"

Lucy punastui syvästi saaden Siriuksen virnistämään vielä leveämmin.

Remus joka oli kuunnellut Siriuksen ja Lucyn keskustelua teki yökkääviä ääniä.

 "Hellitä vähän, Anturajalka, ennen kuin alat yksityiskohtaisesti kertomaan teidän luutakomerokuhertelustanne", hän sanoi. Vaikka Remuksen ääni kuulostikin kepeältä, hänen päänsä sisällä kävi sellainen tunteiden pyörremyrsky, ettei hän itsekkään kunnolla ymmärtänyt sitä. Hän tunsi jonkinlaista kateutta ja katkeruutta Siriusta kohtaan… Välillä hänestä tuntui, kuin Sirius olisi vienyt Lucyn häneltä, vaikka hän tiesikin, ettei se ollut totta. Ei todellakaan!

Kukaan muu kuin hän itse ei tiennyt mitä hän tunsi Lucya kohtaan. Ei hän voinut kertoa kenellekään. Jos hän kertoisi, hän rikkoisi Kelmien pyhän sääntökirjan tärkeintä sääntöä. "Kelmi EI saa varastaa toisen Kelmin tyttöä". Niinpä niin. Vaikka säännöt olikin tehty huumorimielessä, Kelmit noudattivat niitä silti. Remus näki parhaaksi pitää suunsa kiinni tässäkin asiasta.

  "Remus!" kuului Peterin hätääntynyt huuto. Remus kääntyi katsomaan mikä Peterillä oli. Se mitä hän näki, sai hänen suupielenä nykimään. Peter oli saanut lähimmän pöydän tuleen.

 "Mitä ihmettä sinä oikein teit?" hän kysyi Peteriltä, joka yritti kovasti saada edessään olevan pöydän sammumaan.

 "En minä tiedä!" Peter vastasi surkeana, ja paniikki kuulsi hänen äänestään. Remus pyöritti silmiään, ja turvautuen "Aqualito" loitsuun sai pöydän sammumaan. Peter katsoi pelästyneenä mustunutta pöydän pintaa.

 "Minä en todellakaan tajua, miten sinä sait pöydän tuleen" Remus sanoi päätään pudistellen, "Mutta koitapa nyt uudestaan suojeliusta".

Peter katsoi hetken ihmeissään sauvaansa, mutta nosti sen sitten, ja avasi suunsa lausuakseen sanat, joita tarvittiin muodostamaan suojelius.

 

"Odotum suojelius!" Lily sanoi. Hänestä tuntui, että hän oli kokeillut jo miljoonaan kertaan, eikä ollut vieläkään saanut aikaiseksi kuin sellaisen hassun epämuodostuneen hevosen näköisen hahmon, joka kylläkin haihtui saman tien.

 "Ei tämä onnistu!" Lily puuskahti epäonnistuessaan taas. Hän rämähti istuman lähimmälle vapaalle tuolille Jamesin  katsoessa Lilya vaivaantuneena.

 "Kyllähän sinä silloin kerran onnistuit… melkein", James muistutti. Lily katsoi poikaa punaisen hiusverhon takaa, joka oli valahtanut hänen silmiensä eteen.

 "No, joo…" hän myönsi. "Mutta ei se ollut silloinkaan mikään eläin. Se näytti enemmänkin kalalta jolla oli hevosen pää ja neljä jalkaa…" hän marisi.

James puri huultaan. Ei hän ollut arvannut, että Lilyn opettaminen olisi näin vaikeaa.

 "Mitä sinä silloin ajattelit?" James kysyi äkisti. Lily sipaisi hiuksensa takaisin korvan taakse.

 "Milloin?"

 "Silloin kun melkein onnistuit", James oikaisi. Lily punastui äkkiä, ja katsoi kengänkärkiään. James virnisti itsekseen.

 "Hyvä on… ei sinun ole pakko kertoa", hän ilmoitti, ja sai Lilyn punastumaan entistä enemmän. "Koita nyt vielä uudestaan, ja ajattele samaa kuin viimeksi"
Lily nyökkäsi, ja nousi ylös tuoliltaan. Hän otti taikasauvansa taas esiin ja kohotti sen osoittamaan vastakkaista seinää.

Hän veti syvään henkeä, ja antoi muistojen täyttää itsensä.

 "Odotum suojelius!"

Lilyn sauvan kärjestä purkautui pilvimäinen, sinisenä hohtava eläinhahmo, jota hän ei tunnistanut. Lily katsoi säteillen sitä kohtaa, josta hänen suojeliuksensa oli viimein kadonnut.

 "Oi, minä onnistuin!" hän riemuitsi. James hymyili Lilyn iloisuudelle.

 "No, mikä eläin se oli?" hän uteli Lilyltä, joka pudisti päätään.

 "En minä nähnyt", hän sanoi yhä innoissaan.

 "Haittaako se?" James kysyi, ja sai vastaukseksi vain pään pudistuksen.

 "Minä onnistuin, se riittää vähäksi aikaa" Lily ilmoitti. " Tule, mennään katsomaan mitä Sirius ja Lucy tekevät", hän ehdotti. James nyökkäsi, ja tuli Lilyn perässä luokan toiselle puolelle.

 

Lily ja James pujottelivat tiensä pulpettien ja tuolien läpi luokan toisen päähän, missä Sirius ja Lucy kiusasivat suojeliuksillaan  Kalkarosta, ja Peter yritti yhä – huonolla menestyksellä - saada suojeliustaan toimimaan.

Jamesin katsellessa kuinka Lucyn orava-suojelius jahtasi Kalkarosta, jokin pieni ja karvainen suhahti hänen jalkojensa välistä.

 "Mikä ihme se oli?" James kysyi ihmeissään. Remus kohautti hartioitaan.

 "Matohännän suojelius, olettaisin", hän vastasi. James virnisti huvittuneena.

 "Näytti enemmänkin karvaiselta madolta", hän sanoi. Peter mulkoili Jamesia loukkaantuneena, ja oli juuri sanomassa vastaan, kun äkillinen naurunremakka keskeytti hänet.

Vaistomaisesti Lily, James, Remus ja Peter kääntyivät katsomaan Siriuksen ja Lucyn suuntaan. Jamesin suupielet nykivät, kun hän näki, mille kaikki nauroivat.

Kalkaros makaisi lattialla pitkin pituuttaan, hiukset vihreän liman peitossa, ja kasvot ärtymyksestä valkoisina. Hän mulkoili Siriusta silmät viiruina.

 "Anturajalka?" James huusi Siriukselle äänien yli. "Mitä sinä nyt teit Ruikulille?" hän kysyi naurua pidätellen.

Siriuksen kasvoille purjehti Kelmien tavallinen älä-minua-katso-virnistys.

 "Minä vain muutin kaiken rasvan Ruikulin hiuksista vihreäksi", hän vastasi. Lucy nauroi vedet silmissään Siriuksen vieressä nojaten viereiseen pöytään.

Sirius päätti jättää Kalkaroksen hetkeksi rauhaan ja pujotteli nopeasti muiden Kelmien (ja Lilyn) luo. Lucy seurasi hänen perässään yhä kuivaillen silmiään.

 "No, mitäs Potterin pariskunta?" Sirius kysäisi muina miehinä, vilkuillen kuitenkin koko ajan Gladstonen suuntaan.

  "Mitäs tässä…" James vastasi, ja ihmetteli mielessään, kun Lily ei väittänyt vastaan, vaikka häntä sanottiin Potteriksi.

Juuri, kun Sirius oli sanomassa jotain, hänen äänensä hukkui professori Gladstonen äänen alle.

 "SIRIUS MUSTA JA LUCY OLDWOOD!" nainen kiljui. " Mitä tämä merkitsee? Menittekö te kiroamaan herra Kalkaroksen?"

Sirius ja Lucy vaihtoivat huvittuneita katseita.

 "Kyllä, professori", he vastasivat yhteen ääneen. Gladstonen kasvot muuttuivat raivosta punaisiksi.

 "Rehtorin puheille, molemmat! Nyt heti!"

Sirius pyöritti silmiään.

 "Kyllä, professori", hän sanoi. "Viemmekö professorilta terveisiä?" hän vielä kysyi.

 "Mennään nyt vain", Lucy mutisi Siriukselle, joka vain hymyili Gladstonelle, ja vilkutti vielä ovelta.

James pyöritti huvittuneena silmiään.

 "Nyt Anturajalka jo vikittelee opettajia…" hän mutisi.

 

*

 

Pimeydenvoimilta suojautumisen tunnin (joka oli loppunut pian Siriuksen ja Lucyn lähdettyä) jälkeen James, Lily, Remus ja Peter istuivat suuressa salissa syömässä päivällistä, kun Sirius ja Lucy palasivat Dumbledoren kansliasta. Molemmat nauroivat taas jollekin.

Kun he istuivat kolmen muun Kelmin ja Lilyn seuraan, kumpikin näytti liian iloiselta tilanteeseen nähden.

James huomasi Lucyn ja Siriuksen hyvän tuulen, ja katsoi kaksikkoa kysyvästi.

 "Anna kun arvaan", hän pyysi. "Teidät pistettiin järjestelemään luutakomeroita?" hän arvasi.

Sirius pudisti päätään.

 "Ei aivan", hän sanoi virnistellen "Tänä iltana, seitsemältä, palkintohuoneeseen kiillottamaan palkintopystejä, valvojana Voro" hän ilmoitti.

 "Legendaarista", Peter sanoi pilkkoessaan perunoita pienimmiksi.

 "Todella" James totesi.

Lily katsoi kysyvästi Lucya ja Siriusta.

 "Mitäköhän siitäkin seuraa, kun teidät kaksi lukitaan kahdestaan palkintohuoneeseen…?"

Lucy kohautti hartioitaan virnistäen leveästi.

 "Puhtaita ja kiiltäviä pystejä?" hän arveli.

James ei sanonut pitkään aikaan mitään, tuijotti vain lautastaan.

 "Meillä on tänään huispausharjoitukset", hän muistutti. Sirius katsoi Jamesia otsa rypyssä

 "Ai, on vai?" hän kysyi ihmeissään. James nyökkäsi vastaukseksi.

 "Et sinä ole kertonut!" Sirius älähti. James laski haarukan käsistään.

 "Kyllä varmasti kerroin, mutta eräät olivat liian kiireisiä  kuunnellakseen", hän sanoi kädet puuskassa.

Lucy punastui ja painoi katseensa lautaseensa. Hän teeskenteli, ettei ollut kuulut Jamesin sanoja, jotka oli osoitettu sekä hänelle että Siriukselle. He olivat olleet… tuota, kiireisiä.

 "Minkäs minä luonnolleni voin?" Sirius kysyi kepeästi. James pyöritti silmiään kyllästyneesti.

 "Kovin monelle kun onkin luonnollista nuoleskella kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa", hän mutisi. Sirius mutristi suutaan.

 "Kyllä minä välillä nukunkin!", hän muistutti, äänessään hitunen loukkaantumista.

 "Joo, niin nukut", James myönsi. "Mutta silloinkin sinä näet unta nuoleskelusta".

Sirius naurahti kireästi.

 "Ei sinulla ole todisteita", hän puuskahti.

James virnisti pahaenteisesti. "Eikö?"

Sirius pudisti päätään. James katsoi häntä haastavasti.

 "No, mistäs sinä sitten näit viime yönä unta?" hän kysyi. Sirius puri kieltään.

 "Sarvihaara kuule, jos minä yksityiskohtaisesti kertoisin, niin se saattaisi aiheuttaa Matohännälle ikuisia traumoja", hän sanoi. Lily laski pahoinvoivan näköisenä haarukan kädestään.

 "Kiitos, Sirius", hän sanoi kiukkuisena. "Nyt minulta meni ruokahalu". Sirius virnisti pahoillaan.

 "Anteeksi, ei ollut tarkoitus"

Lily huokaisi. "Oli tai ei, minulla ei ole enää nälkä".

Hän katsoi Siriuksen vieressä istuvaan Remukseen, joka ei ollut sanonut sanaakaan, tai syönyt murustakaan.

 "Miksei Remus ole syönyt mitään?" Lily kysyi kuiskaten vieressään istuvalta Jamesilta.

 "Hmm… En tiedä", James valehteli. Kyllä hän tiesi. Hyvinkin. Ei Remus syönyt melkein koskaan jos täysikuu oli lähellä… Ja nyt se oli lähellä.

 "Ai niin, Anturajalka", James aloitti kääntäen taas katseensa Sirukseen. "Tulet sitten hyvissä ajoin takaisin sieltä jälki-istunnosta"

 "Kyllä, äiti", Sirius lupasi. James katsoi Siriusta järkyttyneenä.

 "En minä ole sinun äitisi!"

 

*

 

James istui kyllästyneenä nojatuolissa. Sirius ja Lucy olivat viettämässä jälki-istuntoaan, Peter ja Lily tekivät läksyjä, eikä Remuksesta juuri nyt ollut seuraa, tämä istui vain tuolissaan vaivaantuneen näköisenä. Sellaista se oli aina täydenkuun aikaan. James virnisti itsekseen. Ei hän voinut itselleen mitään. Eihän hän pitänyt siitä, että Remus joutui kärsimään, mutta ei hän voinut kiistääkään, etteikö odottaisi joka kuukautista "kuutamokävelyä" (kuten Sirius asian ilmaisi).

Jamesin ajatukset olivat viimeisen tunnin aikana harhailleet vähän missä sattuu. Pääasiassa Lilyssä. Ja Siriuksessa.

James rypisti otsaansa omille ajatuksilleen. Siriuksessa? Ajatteliko hän Siriusta? Hän palautti äkkiä mieleensä, että hänellä oli Lily, eikä hän tarvinnut enää Siriusta.

Jamesin mieleen palautui se kesäinen päivä, kun hän oli ollut ulkona isänsä kanssa korjaamassa kattoa, joka oli vuotanut ilkeästi viikon takaisen rankkasateen takia.

 

 "James, antaisitko minulle tuon purkin, jossa on nauloja?" Christopher Potter kysyi pojaltaan, joka ojensi purkin tottelevaisesti isälleen. Molemmat istuivat katolla, Christopher kattoa korjaten James vain katsellen ympärilleen.

 "Minä en vieläkään tajua, miksi katto pitää korjata jästikeinoin" Patty Potter, Jamesin tummatukkainen äiti huusi miehelleen, joka hakkasi rivakasti suurella vasaralla naulaa kiinni.

Christopher katsoi alas vaimoonsa, ja väläytti sen vinon hymyn, joka oli periytynyt myös hänen pojalleen.

 "Patty-kulta, me puhuimme tästä jo. Me löimme Vauhkomielen kanssa vetoa, pystynkö tekemään tavallisia töitä ilman taikaa", mies vastasi kääntäen katseensa taas katseensa naulaan, joka oli vääntynyt liiasta voimankäytöstä.

 "Minä en tajua, miksi koskaan menin kanssasi naimisiin", Patty mutisi niin kovaa, että jopa katolla killuva kaksikko kuuli sen. Christopher naurahti.

 "Niinhän sinä sanot", hän mutisi, ja valmistautui lyömään uutta naulaa paikoilleen.

James hymyili itsekseen vanhempiensa nahistelulle. Se oli jokapäiväistä ja sen sävy oli aina positiivista.

 "Pitääkö tuo sinun paikkauksesi varmasti?" James kysyi isältään lievästi epäluuloisen kuuloisena.

 "Tietenkin!" hänen isänsä vastasi nopeasti, ja katsoi ylpeänä luomustaan. Hän oli saanut aikaan kolmen laudanpätkän muodostaman epämääräisen ristikon.

James pudisti itsekseen päätään, ja käänsi katseensa taas tielle, joka hehkui kuumana auringonpaisteen alla. Helleaaltoa oli kestänyt jo viikon, ja se näkyi. Ruoho oli kuivunutta ja kellertävää, ja kukat roikottivat päitään kuihtuneina. Jamesin ja hänen vanhempiensa pukeutumisessakin kuuma ilma näkyi.

James oli pukenut päälleen vain shortsinsa, eikä ollut laittanut edes kenkiä jalkaansa. Ulkona oli vain yksinkertaisesti liian kuuma siihen.

James haroi paksua tummaa tukkaansa, joka tuntui polttavan kuumalta hehkuvan auringon alla, ja huomasi samalla kuinka joku käveli nopein askelin kohti heidän taloaan.

James pisti ensimmäiseksi merkille, että henkilöllä oli mukanaan suuri matkalaukku.

Kesti hetken, ennen kuin James tunnisti, kuka oli tulossa.

 "Sirius!" hän huudahti yllättyneenä.

 "Anteeksi, mitä?" hänen isänsä kysyi ihmeissään. James osoitti tielle.

 "Tuo on Sirius", hän ilmoitti.

James nousi haparoiden seisomaan kattopäreiden päälle, harppoi nopeasti katonharjalle ja hyppäsi ketteräsi alas.

 "James Christopher Potter! Montako kertaa minun on sanottava, ettei katolta hypätä alas?" Patty kiljaisi, kun James pudottautui hänen vierelleen.

 "Anteeksi", James huikkasi juostessaan Siriusta vastaan.

Ensimmäinen asia mitä James pisti Siriuksesta merkille, oli tämän ilme, joka oli sellainen, että tämä voisi vaikka purra, jos hän menisi liian lähelle.

 "Mitä ihmettä sinä täällä teet?" James kysyi heti kun Sirius oli kuuloetäisyydellä. Sirius kohautti hartioitaan.

 "Muutan teille", hän vastasi kuivasti. Siriuksen silmät leiskuivat edelleen hallitsematonta vihaa, eikä Jamesilla ei ollut hajuakaan, miksi.

 "Sinä mitä?" James kysyi uskomatta, että oli kuullut oikein. "Muutat meille?"

Sirius vastaus oli lyhyt. "Kyllä".

James katseli ystäväänsä ihmeissään.

 "Miksi?" hän kysyi aivan ihmeissään katsellen samalla Siriuksen perässään vetämää suurta matka-arkkua. Hän näytti olevan tosissaan. Sirius kohautti taas väsyneesti hartioitaan.

 "Minä sain tarpeekseni Kalmanhanaukiosta" hän vastasi, ja hänen ilmeensä kiristyi. "Eikä minulla kuulemma ole sinne enää mitään asiaa".

James katsoi hämmentyneenä Siriusta.

 "Ja sitten päätit muuttaa… meille?" hän kysyi. Sirius nyökkäsi. James vilkaisi äkkiä kotipihalleen, ja huomasi vanhempiensa kiinnostuneet katseet. "Odota tässä", hän käski Siriusta. "Minä käyn selittämässä isälle ja äidille  tilanteen".

Jamesin juostessa takaisin omalle tontilleen, hänen päässään takoi vain yksi ajatus. Sirius muuttaisi heille asumaan.

 

Muutaman kuukauden päästä tuosta, James muisteli, Sirius oli uhannut vaihtaa sukunimensä Potteriksi. James hymyili itsekseen. Hänen vanhempansa olivat kieltäneet, sillä heidän mielestään, vaikka Sirius asuikin heillä, eikä ollut puheväleissä perheensä kanssa, hänen oikea perheensä oli aina kuitenkin se yksi ja ainoa.

Kun James mietti nimen vaihtamista, hänen mieleensä nousi ajatus, jonka hän yritti äkkiä karkottaa. Voisiko Lilystä joskus tulla Lily Potter? James järkyttyi jo omista ajatuksistaankin… Voisiko heidän tuore suhteensa jatkua niin pitkään?

 

 

Osa 8 B:

 

Sirius yritti pitää katseensa jossain muualla kuin kiillottamassaan pystissä, sillä se heijasti ikävästi Lucyn – kaulasta alaspäin. Sirius joutui  lähes väkisin vilkuilemaan jalallisen pystin kiillotettua pintaa, ja pikkuhiljaa se alkoi haitata hänen työskentelyään. Eikö Lucy koskaan siirtyisi?

 "Lucy?" Sirius aloitti hitaasti.

 "Niin?" tyttö kysyi nostamatta katsettaan.

 "Voisitko sinä siirtyä hieman oikealle?" Sirius sulki visusti silmänsä.

 "Miksi?" Lucy naurahti ihmeissään.

 "No, kun…" Sirius aloitti avaten silmänsä ja kääntyen katsomaan Lucya. "Tämä hemmetin pysti heijastaa sinut… täältä" hän sanoi ja piirsi suuren ympyrän rintakehälleen. Lucy katsoi häntä hetken hämmentyneenä, mutta virnisti sitten kiusoittelevasti.

 "Ja sinä et voinut pitää silmiäsi erossa?" hän kysyi ilkikurisesti hymyillen. Sirius rypisti otsaansa.

 "En… Ei kun, tietenkin! Miksen pystyisi?" hän sanoi nopeasti. Kun Lucyn virne vain leveni, hän loihti kasvoilleen pahaenteisen hymyn. "Näenhän minä sinut muutenkin!" hän huomautti. Lucyn poskipäille kohosi hyvin hento puna, joka pyyhkiytyi kuitenkin uuden virneen mukana.

 "No nyt sinä voit katsoa", hän sanoi kääntyen niin, että Sirius näki hänet suoraan edestä päin. Sirius nyrpisti nenäänsä.

 "Pystissä oli parempi näköala!"

Lucy pyöritti silmiään ja kääntyi taas kiillottamaan kädessään olevaa palkintolaattaa, joka oli omistettu jollekin, jonka nimi oli Tom Lomen Valedro. Lucy katsoi hetken nimeä laatassa. Miksi se kuulosti niin kamalan tutulta? Mutta hän unohti sen siirtyessään seuraavaan palkintoon.

Sirius kävi kastamassa rättinsä vesisangossa, joka oli asetettu suuren huoneen keskelle. Rutistaessaan enimmät vedet pois hän jäi katselemaan hetkeksi Voroa, joka silitteli Norriska-kissaansa ja hyräili itsekseen. Sirius irvisti Voron hellyydelle kissaansa kohtaan.

Suoristautuessaan takaisin seisomaan, hän kuuli Lucyn äänen takanaan.

 "Älä liiku! Täältä on hyvät näkymät takamukseesi"

Sirius virnisti, mutta nousi kuitenkin.

 "Etkä voi pitää silmiäsi erossa", Sirius kiusoitteli. Lucy katsoi Siriusta suoraan silmiin.

 "Ei, en voi", hän myönsi. Sirius virnisti.

 "Tiesin", hän hihkaisi.

 "Mistä sinä sen muka tiesit?" Lucy tiedusteli. Molemmat olivat unohtaneet, että heillä oli vielä yli puolet palkinnoista kiillottamatta, tai että Voro istui edelleen kissoineen oven suussa.

Sirius hymyili maireasti.

 "Sinä rakastat minua", hän julisti. Lucy pudisti päätään.

 " Enpäs", hän väitti hiljaa. Siriuksen harmaiden silmien katse porautui Lucyn sinivihreiden silmien syvyyksiin. Sirius hymyili edelleen.

 "Kylläpäs", hän väitti vastaan. Lucysta alkoi tuntua, että Sirius oli vaarallisen lähellä.

 "Sirius, en minä-" Lucyn lause jäi kesken, kun Sirius painoi suunsa hänen suulleen. Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua Sirius päästi Lucyn.

 "Merlin, Sirius…" Lucy mutisi. Hän joutui vetämään monta kertaa syvään henkeä, ennen kuin sai hengityksensä tasaantumaan. Sirius vain virnisteli itsekseen.

 "Niin, sinä et mitä?" hän kysyi. "Etkö sinä rakastakaan minua?" Lucy pudisti päätään.

 "En". Sirius katsoi häntä toinen kulma kohollaan.

 "Katsotaanko?"

 

*

 

James keikkui hermostuneena tuolillaan. Jos Sirius ja Lucy eivät äkkiä raahautuisi paikalle, hänen pitäisi peruuttaa huispausharjoitukset, sillä neljällä pelaajalla harjoittelusta ei tulisi mitään (Jamesille oli juuri tultu kertomaan, että hänen joukkueensa kolmas jahtaaja, Yin Li, oli sairastunut flunssaan).

 "James…"

James kääntyi äänen suuntaan, ja näki Lilyn. Tyttö hymyili ja istui hänen nojatuolinsa käsinojalle.

 "James kuule", Lily aloitti varovaisesti. "Tuota, etkö sinä voisi jättää tämän päivän huispausharjoitukset välin?" hän kysyi. James rypisti otsaansa.

 "Tiesitkö sinä, että peli Luihuisia vastaan on-"

 "Kahden viikon päästä lauantaina. Tiedän. Minä kuule olen joka päivä tekemisissä Lucyn kanssa, joka on melkein yhtä hullaantunut huispaukseen kuin sinä" Lily lisäsi nähdessään Jamesin kummastuneen ilmeen. "Siis mikäli se on mahdollista", hän lisäsi puoliääneen saaden Jamesin mutristaman suutaan. Kun James oli väittämässä vastaan, Lily hymyili hänelle hellästi, ja suukotti poikaa poskelle.

 "Mistä tuo nyt tuli?" James kysyi ymmällään. Lily kohautti hymyillen olkiaan.

 "Suostuttelua huispausharjoitusten peruuttamiseksi".

James nousi huokaisten tuoliltaan.

 "Hyvä on", hän sanoi. "Hyvä on. Minä perun ne hemmetin harjoitukset". Nähdessään Lilyn riemastuneen ilmeen hän mutisi: "Mutta älä luule että otan tämän tavaksi".

 

James palasi kierrokseltaan lievästi järkyttyneen näköisenä.

 "Minä en tajua tätä!" hän parahti Lilylle, joka katsoi Jamesia kysyvästi.

 "Jack, Natalie ja William, kaikki kiittivät minua!" James selitti istuen lähimpään vapaaseen nojatuoliin. 

Lilyn silmät nauroivat Jamesille, vaikka hänen kasvonsa pyrkivätkin olemaan täysin ilmeettömät.

 "Ajattele positiivisesti", Lily kehotti. "Muutaman – anteeksi, tämän vapaa illan jälkeen joukkue jaksaa taas puolet paremmin kuin olisivat tänään jaksaneet", hän sanoi pirteästi, mutta James kuuli pienen särön tytön äänessä.

Jokin pieni, hymyn tapainen nousi Jamesin huulille.

 "No, nyt minä olen koko iltapäivän vapaa", James ajatteli ääneen. "Mitäs nyt?" Lily hymyili pienesti.

 "Mennään pihalle", hän ehdotti. James kohotti toista kulmaansa.

 "Pihalle? Siellä tulee vettä", hän sanoi puoliääneen. Lily nyrpisti nenäänsä.

 "Oletko sinä sokerista?" James pudisti päätän.

 "Minä huolehdin vain sinun terveydestäsi. Jos sinä palellut, saat flunssan ja –"

Lily pyöritti silmiään.

 "Älä nyt rupea ritarilliseksi", hän nauroi vetäen Jamesia ylös tämän tuolista. "Ei pieni tihkusade syö sinua".

 "Sinä kuulostat aivan äidiltä", James jupisi hiljaa.

 "Ja jos siellä sataisi menninkäisiä, ja kyseessä olisi huispaus, niin sinä olisit ollut valmiina lähtemään jo kolme tuntia etuajassa", Lily jatkoi hieman katkerasti, välittämättä Jamesin nyrpeästä ilmeestä.

 "Ethän sinä vain ole keskustellut äitini kanssa?", James varmisti Lilyltä, joka naurahti.

 "En ole, älä huolehdi".

 "Te tulisitte varmasti hyvin toimeen", James sanoi. "Äitini suhtautuu huispaukseen kutakuinkin samalla tavalla kuin sinä".

 "Ja arvatenkin sinun isäsi on aivan yhtä hullaantunut huispaukseen kuin sinä?" Lily arvasi. James virnisti ja nyökkäsi.

 "Sukuvika".

Lily hymyili ja katsoi ulos ikkunasta. Äskeinen tihkusade oli muuttunut rankkasateeksi, ja kova tuuli heilutti Kielletyn metsän suuria puita. Auki olevasta ikkunasta satoi sisään, mutta kukaan ei näköjään välittänyt siitä. Lähes jokainen oleskeluhuoneessa oleva Rohkelikko oli syventynyt läksyihinsä tai johonkin kirjaan. Muutama kolmasluokkalainen pelasi velhošakkia.

 "Siellä sataa", Lily ajatteli ääneen. Hän näki, kuinka Jamesin huulille nousi vino hymy.

 "Minähän sanoin sinulle", hän muistutti.

Lily hymyili pienesti, vaikka häntä ei olisi yhtään hymyilyttänyt. Hän olisi halunnut olla Jamesin kanssa kahdestaan, mutta ei se enää onnistuisi. Tylypahkan käytävillä liikkui koko ajan joku, oleskeluhuone oli täynnä ihmisiä, ja ulkona satoi vettä.

Päivät menivät opiskellessa ja läksyjen teossa, ja iltaisin James oli jossain Kelmi-ystäviensä kanssa tai huispausharjoituksissa.

Huomaamattaan Lily huokaisi ääneen. Nyt hän tajusi, miksi niin monet ensin ihastuivat Jamesiin, mutta kohta jo valittivat, kuinka… kuinka heille ei jäänyt aikaa.

Lily oli Tylypahkassa olonsa aikana ollut ihastunut moneen poikaan, mutta ensimmäistä kertaa, hän oli ihastunut poikaan, joka myös piti hänestä. Ja nytkin kaikki tuntui kaatuvan. Se oli väärin, Lily huomasi ajattelevansa. Ei kaikki saisi kaatua nyt, kun kaikki oli vasta alussa. Hänen pitäisi vain taistella paremman huomisen puolesta.

 "James, kuule", Lily aloitti. Hän oli päättänyt sanoa sanottavansa.

Mutta, jokin Jamesin silmissä sai hänen ajatuksensa sekaisin, ja yhtäkkiä hän huomasi suutelevansa Jamesia.

Pian Lily kuitenkin kuuli kuinka joku sanoi kiusoittelevasti hänen takanaan.

 "Mitä minä sanoin. Heti kun me emme ole vahtimassa heitä, he ovat oikopäätä nuoleskelemassa jossain nurkassa".

James virnisti Lilylle ja katsoi sen jälkeen tytön olan yli tämän selän takana seisovaan Siriukseen.

 "Tämä ei itse asiassa ole nurkka", James selvensi. Sirius hymähti.

 "Ei niin. Te seisotte käytännössä ottaen keskellä oleskeluhuonetta", hän sanoi.

James pyöritti silmiään.

 "Ääh, ei yksityiskohdat ole noin tärkeitä", hän sanoi hymyillen. Lily loihti huulilleen jonkun hymyn tapaisen, mutta kun Sirius nappasi Jamesin mukaansa, Lily parkaisi itsekseen ja läsähti lähimpään nojatuoliin.

Lucy, joka oli tullut Siriuksen perässä, katsoi ystäväänsä kysyvästi.

 "Mistäs nyt kenkä painaa?" hän kysyi istuen Lilyn vieressä olevalle tuolille. Lilyn silmissä oli tyhjä katse hänen katsellessaan jalkoihinsa.

 "Se on tuo James…", Lily mutisi ja nosti katseensa. Lucy rypisti otsaansa.

 "Mitä Jamesista?", hän halusi tietää. " Juurihan me Siriuksen kanssa löysimme teidät nuoleskelema -".

Lily mulkaisi ruskeatukkaista tyttöä vieressään. "Minä olen nyt ihan tosissani", Lily tuhahti. Lucy kohautti olkiaan.

 "Antaa kuulua sitten: mikä on?".

Lily huokaisi.

 "Minä luulin, että James piti minusta", hän marisi katsellen taas jalkoihinsa. Lucyn suupieli nyki hänen pidätellystä naurusta.

 "Piti?", hän naurahti. "Hänhän palvoo maata jalkojesi alla". Lily oli pitkän aikaa hiljaa ja hengitti muutaman kerran syvään.

 "Miksi hänellä ei sitten ole aikaa minulle?" hän kysyi turhautuneena. "Aina vain Sirius ja huispaus ja Remus ja huispaus ja Peter ja huispaus! Ei koskaan aikaa minulle".

Lucy katsoi Lilya pitkään. Hän tuntui etsivän jotain vastauksia Lilyn kasvoista, ja Lilylle tuli kiusaantunut olo.

 "Tuota…", Lucy sanoi. "Minusta tuntuu, että…".

 "Että mitä?" Lily rohkaisi.

 "Että Jamesista tämä on jotenkin niin… no, unelmien täyttymys, jos siis ymmärrät mitä minä tarkoitan".

Lily nyökkäsi vakavana.

 "Ja hän ei oikein osaa sopeutua tähän tilanteeseen", Lucy selitti nopeasti. Lilyn ilme oli jotenkin turhautumisen ja riemun sekainen.

 "Mutta miksei hän sitten voi viettää aikaa minun kanssani?", hän kysyi.              

Lucy hymyili Lilylle.

 "Koska hän ei ole tottunut siihen että hänen elämänsä rakkaus haluaa viettää aikaa hänen kanssaan".

Lilyn posken punehtuivat hieman Lucyn sanojen johdosta.

 "James on niin tottunut siihen, ettei hänen elämässään ole muuta kuin Kelmit ja huispaus. Sinä olet jotenkin niin uusi asia Jamesin elämässä".

Lily katsoi Lucya ihmeissään.

 "Eli, mitä sinä yrität sanoa? Ettei James pysty ymmärtämään, että minäkin haluaisin olla hänen kanssaan?", hän kysyi. Lucy nyökkäsi.

 "Juuri niin".

Lily rypisti kulmiaan. Voisiko se todella johtua siitä? Oliko hän Jamesille vain jotain niin uutta ettei tämä pystynyt sisäistämään sitä?

 "Mistä sinä muuten olet tällaisen asian saanut päähäsi?" Lily kysyi Lucylta, joka iski hänelle silmää.

 "Sirius…" hän vastasi ja nousi seisomaan. "Kannattaisi ehkä puhua Jamesille".

Lily nyökkäsi, ja katsoi kun Lucy hyppeli Siriuksen viereen sohvalle.

 

Lily etsi vähän aikaa katseellaan Jamesia, muttei löytänyt poikaa mistään. Vastahan James oli mennyt Siriuksen mukaan, Lily mietti. Kun hän katsoi Siriuksen suuntaan, hän katui saman tien että oli katsonut.

Sirius ja Lucy järkyttivät taas pienimpien oppilaiden herkkiä mieliä.

Lily hymähti itsekseen. Ainakaan he eivät kiusaantuneet katseista, joita keräsivät.

Lily käveli oleskeluhuoneen poikki sinne, missä Sirius ja Lucy olivat, ja koputti Siriusta olkapäälle.

 "Missä James on?" hän kysyi Siriukselta, joka haroi mustia hiuksiaan silmiltään.

 "Meni kosimaan Kuutamoista makuusaliin" Sirius vastasi virnistellen leveästi. Lily katsoi Siriusta kysyvästi.

  "Kosimaan?".

Vastaukseksi Sirius nyökkäsi mahtipontisesti. Lily  virnisti itsekseen.

 "Minä luulin, että James on kiinnostunut tytöistä", hän sanoi muka-kauhuissaan. Sirius kohautti hartioitaan.

 "Ehkä, ehkä ei. Me olemme Kelmejä, ei meistä koskaan tiedä".

Lily nyökkäsi. Hän tiesi tasan tarkkaan, mistä Sirius puhui. Hän muisti ne monet kerrat kun McGarmiwa oli saanu uuden, kirkkaan punaisen, hiusvärin, tai sen, kun viidennen luokan alussa James ja Sirius keksivät Suuressa salissa, että olisi helpompi syödä, jos ruokailuvälineet syöttäisivät itse ruokailijoita… Lily irvisti mielessään. Hän oli joutunut pesemään hiuksiaan perunamuusista vielä seuraavana päivänäkin.

Lily heräsi ajatuksistaan ja päätti mennä keskeyttämään Jamesin "kosiomatkan". Hän jätti Lucyn ja Siriuksen rauhaan ja suuntasi askeleensa poikien makuusaliin.

Puolessa välissä portaita Lily katsoi portaikossa olevasta ikkunasta ulos. Aiempi vesisade oli laantunut, ja pilvet purjehtivat poispäin paljasten suuren tumman sinisen taivaan ja muutamat ensimmäiset tähdet.

Lily hymyili itsekseen jatkaessaan matkaansa portaissa ylöspäin. Hän piti lokakuusta. Silloin päivät alkoivat pikkuhiljaa lyhetä, ja taivas oli tumma jo niin aikaisin, että sitä sai ihastella kauan ennen kuin olisi valmis nukkumaan.

Kun Lily viimein saapui portaiden yläpäähän, hän irvisti. Yhdessä ovessa luki suurilla punaisilla kirjaimilla: KELMIT.

Kun Lily oli tarttumassa ovenkahvaan, hän kuuli, kuinka pojan ääni sanoi jollekin:

 "Mutta Lilyllä on oikeus tietää!". Lilyn kiinnostus heräsi. Puhuja oli selvästikin James.

 "Niin, aivan yhtä suuri oikeus kuin Ruikulilla".

Lily painoi varovasti ovenkahvan alas, ja astui sisään.

 "Mitä minulla on oikeus tietää?", hän kysyi varovaisesti. James hätkähti ja kääntyi nopeasti ympäri.

 "Lily, mitä sinä teet täällä?", hän kysyi hätääntyneenä. Lily virnisti Jamesille iloisesti.

 "Tulin katsomaan, että jäänkö minä Remuksen varjoon", hän vastasi. James katsoi Lilya huvittuneena.

 "Mitä ihmettä Anturajalka on sinulle syöttänyt?" hän kysyi.

 "Ei toivottavasti mitään. Lucylle hän kyllä yrittää koko ajan syöttää kieltään".

James ja Remus irvistivät pahoinvoivan näköisinä.

 "Keskellä oleskeluhuonetta?" James arvasi. Lily nyökkäsi. 

 "Onko minulla siis oikeus tietää jotain?", Lily kysyi uudestaan.

James vilkaisi Remusta, joka katsoi Jamesia hyvä-on-jos-sinun-on-pakko-katseellaan.

 "Tuota, itse asiassa on", James vastasi hieman kiusaantuneena.

 "Teidän kihlausko?".

James pudisti päätään.

 "En minä aio Kuutamoa kosia. Ei ole sormustakaan", hän sanoi vakavana.

 "Mutta olet siis hankkimassa?" Lily kysyi katsellen Jamesia pilke silmäkulmassa.

 "Kyll- ei, kun, en!" James huudahti äkkiä. " Anteeksi, Kuutamo, ei ole tarkoitus loukata", hän lisäsi Remukselle, joka kohautti hartioitaan.

 "Non problemé", hän sanoi väsyneesti.

 "Niin, mikä se sinun asiasi oli?" Lily kysyi Jamesilta, joka haroi mustaa, sotkuista hiuspehkoaan.

 "Minä kerron sen sitten joskus", James sanoi väistellen aihetta. Lily katsoi poikaa kysyvästi.

 "Mikset nyt?", hän halusi tietää. James mietti hetken yrittäen keksiä jotain hyvää tekosyytä. Ei hän halunnut kertoa Lilylle nyt. Ehkä sitten joskus, kun täysikuusta oli aikaa jo jonkin verran, ja seuraavaan oli aikaa…

 "No, katsotaan nyt…", James vastasi Lilylle, joka joutui tyytymään vastaukseen mukisematta, sillä James veti häntä jo portaita kohti.

 

Loppuillan James vietti Lilyn kanssa, lähinnä puhuen. James kertoi Lilylle vanhemmistaan, ja siitä, kuinka nämä olivat joutuneet vaihtamaan hääpäivää kahdesti, sillä alkuperäisenä päivänä satoi kaatamalla, ja kadut tulvivat. Seuraavana ajankohtana Jamesin isä oli sairastunut ja hänelle oli noussut korkea kuume.

 "Eikö se ollut vanhemmistasi melko turhauttavaa?" Lily kysyi. James virnisti.

 "Tietenkin oli. Äiti oli sitten heidän lopullisen hääpäivän aamuna sanonut, että jos he vielä kerran joutuisivat siirtämään hääpäivää, hän purkaisi heidän kihlauksensa".

Lily nauroi.

 "Oliko hänellä niin kiire naimisiin isäsi kanssa?" hän kysyi. Lilyn yllätykseksi, James nyökkäsi.

 "Oli, hän nimittäin hätäili, mahtuisiko hääpukuun enää, jos he vielä kerran joutuisivat lykkäämään hääpäiväänsä", James kertoi hymyillen. "Sanoi, että minä kasvoin siihen aikaan liian nopeasti". Lily virnisti Jamesille.

 "Ei ole siis ihmekään, että olet noin iso", hän kiusasi. James näytti Lilylle kieltä.

Jamesista tuntui ihmeen helpolta puhua Lilylle. Ehkä se johtui siitä, että Lilylle pystyi puhumaan aivan erilaisista asioita, kuin Kelmeille. Vaikka kyllähän hän puhui Kelmeille kaikesta, mutta eritavalla, kuin Lilylle.

 "Mikä on iso?" Sirius virnisteli Jamesin selän takana.

 "Ei mikä, vaan kuka" Lucy oikaisi Siriusta. Sirius näytti hölmistyneeltä.

 "Onko sillä nimikin?" hän kysyi Lucylta, joka pyöritti silmiään.

 "Tiesitkö, Sirius, että sinä olet kaksimielisin jätkä jonka olen koskaan tavannut?" Lily puuttui puheeseen.

 "Tai sitten meidän oma pieni johtajatyttömme ajattelee kaksimielisesti", Sirius pisti vastaan virnistäen.

 "Kaksimielisyydelle kunniaa", Lucy mutisi.

 "Kylläpäs meillä on taas järkevät jutut", James hymähti. Sirius näytti Jamesille kieltä.

 "Tämähän on sitä niin sanottua 'sivistynyttä keskustelua'", hän väitti.

 "Mistä kohtaa?" James kysyi kohottaen kulmaansa.

Sirius ei ehtinyt vastata, kun Peter kiirehti heidän luokseen.

 "Remus lähti!", hän ilmoitti äänessään jännitystä.

James rypisti kulmiaan.

 "Hemmetti, mitä kello on?" hän kysyi kääntäen samalla katseensa Siriukseen "Miten kauan te olitte siellä jälki-istunnossa?" 

Sirius naurahti.

 "Ei jälki-istunnossa, mutta matkalla tänne on se yksi luutakomero, niin…" Sirius jätti lauseen merkitsevästi kesken saaden Lucyn punastumaan ja muut läsnäolijat irvistämään.

 "Tarkoitatko sitä kolmannen kerroksen suurehkoa luutakomeroa, jota Voro on vartioinut… siitä asti kun sinä tulit tähän kouluun?" James kysyi kyllästyneellä äänellä.

 "Juuri sitä", Sirius sanoi rehvakkaasti. "Sieltä on hyvät näköalat järvelle… Ja muuallekin", hän jatkoi virnistellen. Puna Lucyn poskilla syveni edelleen.

 "Äh, Anturajalka, me emme halua kuulla teidän yhteisistä hetkistänne luutakomeroon suljettuina", James totesi. Sirius kohautti harteitaan.

 "On vaan niin kiva katsoa kun Lucy punastelee…", hän puolusteli. Lucy painoi kasvot käsiinsä ja mutisi jotain käsittämätöntä. Lily hymyili itsekseen Lucylle, joka häpesi näköjään sekä itseään että Siriuksen suurta suuta.

Lilyllä kuitenkin pyöri muutama kysymys päässä… Minne Remus oli lähtenyt? Mikäs siinä oli niin tärkeää? Ja eikös tänään ollut maanantai? Eikös Kelmeillä ollut "jotain menoa" tänään?

 "No, milloin me mennään?" Peter kysyi malttamattomana. Lily rypisti otsaansa.

 "Menette minne?" hän kysyi. James mulkaisi Peteriä, mutta hymyili Lilylle.

 "Bisneksiä, kulta, bisneksiä", hän sanoi. Lily katsoi Jamesia kysyvästi.

 "Bisneksiä? Siriuksen bisneksiäkö?"

James irvisti. Siriuksen "bisnekset" olivat lähes joka kerta nuoleskelua jonkun tytön kanssa, milloin missäkin.

 "Ei, ei Siriuksen bisneksiä… ellet sinä sitten välttämättä halua?", hän kysyi toiveikkaasti. Lily irvisti päätään pudistaen.

 "Kiitos mutta ei kiitos. Ainakaan tässä, eikä nyt", hän lisäsi, saaden Jamesin virnuilemaan omahyväisesti.

 "No niin, kyyhkyläiset, asiassa eteenpäin", Sirius hoputti. "Eli, me mennemme noin viiden minuutin päästä", hän sanoi Peterille, jonka kasvot hehkuivat innosta ja jännityksestä.

 "Sarvihaaraseni, onko sinulla kaikki tarpeellinen?" Sirius kysyi yhtään välittämättä siitä, että heitä kuunteli kaksi asiaankuulumatonta henkilöä. 

James pudisti päätään. "Molemmat ovat vielä ylhäällä", hän sanoi.

 "Minä käyn hakemassa", Sirius lupautui ja lähti hyppelemään kohti makuusalin portaita, Peter perässään.

Siriuksen mentyä Lucy mutisi jotain jättäen Jamesin ja Lilyn kahdestaan.

Lily katseli hetken hiljaa Jamesia. Hän tiesi, ettei James kertonut hänelle kaikkea. Ei hän ollut sitä uskonutkaan, mutta silti hänellä oli jotenkin ontto olo kuunnellessaan Jamesin ja Siriuksen juttuja mitään ymmärtämättä.

 "Lily", James aloitti äkkiä.

 "Niin?".

 "Kuule", James aloitti hitaasti, "Minä… tuota, äh, unohda", hän mutisi. Lily katsoi poikaa pää kallellaan. James oli selvästi aikonut sanoa jotain, ja nyt tuo sanomatta jäänyt lause jäi vaivaamaan hänen mieltään.

Lily näki, kuinka Sirius hyppeli alas makuusalin portaita kädessään pergamentin palanen. Peteriä ei näkynyt missään.

Sirius tuli puolijuoksua Jamesin ja Lilyn luokse.

 "Minne sinä jätit Matohännän?" James tiedusteli. Sirius virnisti.

 "En minnekään", hän vastasi. Ensin Jamesin kasvoille tuli hämmentynyt, sitten ärsyyntynyt ilme.

 "Miten hemmetin tyhmiä te osaatte olla?" hän kysyi. Siriuksen virnistys lopahti hieman, mutta hän ei vastannut.

James pudisti päätään. "Äh, ihan sama, menkää te edellä, minä tulen kohta", hän mutisi. Sirius kohotti kulmiaan, mutta ei kysynyt mitään, lähti vain kohti muotokuva-aukkoa. Kun James näki kuinka Sirius katosi oleskeluhuoneesta, hän kääntyi takasin Lilya kohti.

 "Lily, kuule, minä olen pahoillani, mutta minun on aivan pakko mennä", hän sanoi, ja Lily näki hänen silmistään, että hän tarkoitti sanojaan. "Tämä on vain ja ainoastaan Kuutamon – siis Remuksen – takia", James jatkoi.

Lily olisi halunnut kysyä, minne James oli lähdössä, mutta oletti ettei saisi vastausta. Ainakaan vielä.

 "James, ei se mitään, mene vain", Lily sanoi kasvoillaan pieni hymy. James hymyili hänelle pienesti ja suuteli häntä nopeasti huulille.

Sitten James kääntyi ja kiiruhti Siriuksen perään.

Hän kiipesi muotokuva-aukosta ulos ja näki Siriuksen, joka seisoi käytävällä toisessa kädessään Kelmien kartta, toisessa näkymättömyysviitta. Peter seisoi rottahahmossaan Siriuksen jalkojen juuressa.

 "No niin, alahan pistää vähän kiirettä niillä hirvensorkillasi, Romeo", Sirius puuskahti. "Vai jäitkö kenties suustasi kiinni –kirjaimellisesti?"

James tuhahti. "Pää kiinni, rakki. Ja kuka on Romeo?"

Sirius vain virnisti ottaessaan taikasauvansa esiin ja napauttaessaan sillä pergamentinpalasta joka hänellä oli kädessään.

 "Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni" hän sanoi. Pergamentti, joka oli vielä äsken ollut aivan tyhjä, alkoi muodostaa pinnalleen musteviivoja. Pian Sirius piteli käsissään hyvin yksityiskohtaista karttaa Tylypahkan tiluksista, salakäytävistä ja ihmisistä. 

 "Norriska väijyy eteishallin etuosaa, ja Voro on tässä melko lähellä", Sirius ilmoitti. James kumartui katsoman karttaa jonka he olivat kaksi vuosi sitten tehneet, ja etsi katseellaan aivan väärän pisteen. Pisteen ylänurkassa luki pienellä tekstillä Lily Evans. Sirius huomasi Jamesin katselevan aivan väärälle puolelle karttaa, joten hän käänsi kartta niin, että Jamesin katse osui jonnekin aivan muualle.

 "Mitä helvettiä Ruikuli tekee tyttöjen vessassa?" James parkaisi. Sirius katsoi Jamesin osoittamaa pistettä, jonka päällä luki  Severus Kalkaros.

Sirius katsoi karttaa ihmeissään.

 "Sarvihaara, tuo ei ole tyttöjenvessa, vaan luutakomero", hän sanoi varovasti.

 "Häh?".

 "Luutakomero, hirvenpuolikas, luutakomero. Sellainen mihin sulkeudutaan, kun ei viitsi nuoleskella julkisilla paikoilla, tai kun haluaa mennä Voroa piiloon, tai –"

 "Kiitos, Anturajalka, riittää jo", James tuhahti. "Luutakomerot ovat myös sitä varten, että siellä säilytetään niitä luutia, ääliö".

 "Se olisikin tullut seuraavaksi", Sirius puolustautui ja katsoi taas karttaa. "Eikö meidän pitäisi mennä jo, Kuutamo-raukka joutuu muuten muuttumaankin ihan yksin".

James katsoi Siriusta ihmeissään. Pojan äänestä kuulsi jotain joka kieli tämän olevan tosissaan. Hänen äänessään oli ripaus jotain, jota James kuuli vain hyvin harvoin. Huolta?

Sitä James ei ehtinyt miettimään, kun Sirius jo heitti häntä näkymättömyysviitalla naamaan.

 "Aletaan mennä, kultapoju", Sirius sanoi reippaasti, ja katsoi sitten rottaa heidän jalkojensa juuressa.

 "Matohäntä, käy sinä harhauttamassa Norriska, niin me tulemme kohta perässä". Peter-rotta nyökkäsi ja lähti viilettämään häntä vipattaen kohti eteisaulaa.

 

Kun Sirius ja James saapuivat näkymättömyysviitta päällään suureen eteisaulaan, Peter –tai siis, rotta - odotti heitä jo. Rotan selässä oli pieni verta vuotava haava.

Helvetin Norriska, James ajatteli ärsyyntyneenä. Se kissa ansaitsi kunnon potkun takalistolleen…

Sirius vilkaisi karttaa kädessään ja totesi, että oli turvallista ottaa viitta pois. Kun Peter näki ystävänsä, hän muuttui takaisin ihmismuotoon.

 "Hemmetin Norriska", hän manasi. "Se lähti perääni kuin syöjätär heti nähtyään minut!".

James virnisti pahoillaan. "Se oli tarkoituskin", hän sanoi. Peter näytti hapanta naamaa.

 "Miten pääsit siitä eroon?" Sirius kysyi kiinnostuneena. Peter hymyili ylpeästi ja röyhisti rintaansa.

 "Suljin sen haarniskaan!".

Sirius ja James purskahtivat nauruun.

 "Eiköhän aleta painua", James sanoi viimein. "Ettei Kuutamolle tule ikävä Anturajalkaa".

 

James katseli autiolla pihamaalla ympärilleen. Taivas oli pilvetön ja täysikuu paistoi kirkkaana taivaalla. Ulkona olikin kylmempi kuin James oli olettanut. Ei tuullut, mutta oli kylmä. Sade oli loppunut, mutta nurmikko kiilsi pisaroista kuunvalossa.

Rotta juoksi huitovan tällipajun luokse ja tönäisi kuhmua sen juuressa. Puu pysähtyi heti ja rotta kipitti pienestä aukosta sisään.

Sirius joutui vetäisemään Jamesia hihasta ennen kuin tämä tajusi lähteä liikkeelle.

Sirius ja James kävelivät, yhä viitan alla, Tällipajun luo ja ryömivät pieneen onkaloon sen juuressa. James työnsi viitan taskuunsa ja antoi Siriuksen mennä ensin.

Jo muutaman metrin kuluttua James pystyi jo melkein seisomaan, ja käytävän puolivälissä James sai juostua Siriuksen kiinni.

 "No, mitä me tehdään? Riehutaanko Rääkyvässä röttelössä vai Tylyahossa?", hän kysyi. Sirius pudisti päätään.

 "Mennään Kiellettyyn metsään", Sirius enemmän käski kuin kysyi.

 "Hyvä on", James suostui, "Mennään metsään". Hänestä Siriuksen käytös tuntui jotenkin oudolta, mutta hän ei jaksanut kiinnittää siihen sen enempää huomiota.

 

Mitä lähemmäs James ystävineen tuli Rääkyvä röttelöä, sitä suuremmaksi jännitys Jamesin mahanpohjassa muuttui.

 "Miten minusta tuntuu, että tämä käytävä on pidentynyt viime kerrasta", hän kuuli Siriuksen mutisevan edessään.

Peter – rottahahmossaan – oli ensimmäisenä perillä Rääkyvässä röttelössä. Sirius ja James kiipesivät vähän ajan päästä sisään pienestä aukosta, joka oli Rääkyvän röttelön alimmaisen kerroksen takaseinässä ja lähtivät kipuamaan toiseen kerrokseen johtavia portaita. James ymmärsi hyvin, miksi Remus oli aina toisessa kerroksessa muuttaessaan muotoaan. Sutena hän olisi saattanut karata salakäytävästä ulos, eikä sen jälkeen olisi ollut tietoakaan mistä tämä olisi aamulla itsensä löytänyt. Vaikka Kelmit aina vitsailivat siitä, he kaikki tiesivät Remuksen pelkäävän pääsevänsä puremaan jotakuta. Hän ei antaisi sitä itselleen koskaan anteeksi, he tiesivät sen…

 

Portaiden yläpäässä aukeni suurehko huone, jonka ikkunat oli laudoitettu umpeen. Haju oli ummehtunut, ja homeinen. Valo oli hämärä, ja pöly heikensi näkyvyyttä. Sirius Jamesin vieressä muutti muotoaan ja vasta silloin James huomasi, että Remus makasi lähes keskellä huonetta, silmät kiinni, pinnallisesti hengittäen.

Sirius-koira käveli varovaisesti Remuksen luo ja laskeutui makaamaan Remuksen viereen. Koiran läsnäolo sai Remuksen avaamaan silmänsä. Hyvin pieni hymyn tapainen löysi paikkansa hänen huuliltaan, mutta se katosi kun kuunvalo pääsi laidoitettujen ikkunoiden takaa, ja loi pienen valonsäteen lattiaan, vastapäiseen seinään, valaisten myös lattialla makaavan Remuksen.

Muutaman lyhyen sekunnin ajan näytti siltä kuin jokin Remuksessa olisi unohtanut miten täysikuu vaikutti häneen, mutta se jäi vain toiveeksi. Hänen silmänsä rävähtivät auki kuin sähköiskusta, ja hänen raajansa alkoivat täristä.

Sirius tajusi nousta ylös ja perääntyä muutaman askeleen Remuksesta. James muutti ovensuussa muotoaan hirveksi ja tunsi kuinka Peter livisti hänen jalkojensa välistä huoneeseen.

Vaikka James oli jo moneen kertaan nähnyt Remuksen muodonmuutoksen, se tuntui aina yhtä pahalta. Remuksen raajat pitenivät, kämmenet ja jalkaterät käpertyivät tassuiksi, joista pistivät esiin terävät kynnet. Hänelle kasvoi turkki ja häntä. Hänen päänsä piteni, kuono, suipot korvat, terävät hampaat, kaikki tuntui tapahtuvan täysin vastoin Remuksen omaa tahtoa, näyttäen niin tuskalliselta verrattuna Siriuksen, Jamesin ja Peterin muuttumiseen, että teki pahaa vain katsella sitä.

Viimein Remuksen paikalla lattialla makasi kiivaasti hengittävä susi, jonka rinta nousi ja laski sen hengityksen tahtiin. Susi vain makasi. Se ei liikahtanut lainkaan. Sirius lähestyi sutta hitain askelin, varoen liian nopeita liikkeitä. Kun se tuli aivan suden viereen, se laski päänsä sen silmien tasolle. Susi avasi hitaasti silmänsä ja murisi Siriukselle.

Sirius virnisti erittäin epäkoiramaisesti, mutta susi jatkoi matalaa murinaansa. Se nousi hitaasti seisomaan, totutelleen hetken kaikkiin neljään jalkaansa. Sen hengitys rahisi hieman, kun se vihdoin tavoitti tasapainon. Sirius katsoi sutta pää kallellaan, kuin odottaen jotain. Susi ulvahti pienesti, kuin sitä olisi potkaistu. Sitten se ryhdistäytyi, nosti päänsä pystyyn ja päästi suustaan pitkän vihlovan ulvonnan…

 

James, Sirius ja Peter palasivat aamun sarastaessa takaisin Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Heissä ei näkynyt merkkiäkään siitä, että he olivat juuri painineet ihmissuden kanssa. James ja Sirius olivat viettäneet yhteensä ainakin vuoden sairaala siivessä, ja olivat siellä ollessaan pistäneet mieleensä erilaisia parannusloitsuja.

Ainoa mitä he eivät olleet osanneet parantaa, oli Siriuksen nilkka, kun tämä oli pudonnut (Remuksen pudottamana) alas portaita Rääkyvässä röttelössä. Hänen nilkkansa oli ilmeisesti vääntynyt jotenkin, eivätkä hänen ja Jamesin taidot riittäneet sen korjaamiseen. Nyt Sirius nilkutti, varoen toista jalkaansa. Remus oli ollut tavallista hurjemmalla päällä, riehunut niin etteivät he olleet päässeet minnekään röttelöstä.

 "Hän on varmaan puutteessa", Sirius oli ehdottanut. "Milloin hänkään on viimeksi nuoleskellut jonkun tytön kanssa…?".

Kello Jamesin ranteessa näytti puoli viittä. He ehtisivät nukkua pari tuntia ennen kuin pitäisi herätä aamun tunneille… Sirius ja Peter nousivat heti oleskeluhuoneeseen päästyään ylös makuusaliin, sanomatta edes hyviä öitä Jamesille.

James jäi vielä kiertämään oleskeluhuonetta – itsekään tietämättä syytä. Ohittaessaan suuren punaisen sohvan, näky pisti hänet hymyilemään. Lily nukkui sohvalla pieni hymy huulillaan. Pian kuitenkin Jamesin hymy hyytyi. Lily puristi kädessään kirjettä, jonka lähettäjän kohdalla luki Michael Chamberlain…

Osa 9

 James nojasi pesuhuoneen seinään antaen kylmän veden valua päälleen. Hän oli kuoleman väsynyt. Ne muutamat tunnit, jotka hän olisi voinut nukkua, hän oli pyörinyt valveilla sängyssään. Hän tiesi olevansa typerä ja kamalan mustasukkaisuuden pauloissa, mutta minkäs hän sille voi? Hän oli lievästi sanottuna rakastunut Lilyyn, mutta tämäpä ei näyttänyt millään tavalla olevan kiinnostunut hänestä. Sai vain kirjeitä siltä – siltä…

 "James Potter, jos aiot viipyä siellä suihkussa seuraavat kuusikymmentäkahdeksan vuotta, sinun tulee ilmoittaa se nyt, sillä me myöhästymme aamiaiselta!" Sirius huusi hakaten ovea nyrkillä.

James pyöritti silmiään, sammutti suihkun, ja otti ensimmäisen käteen sattuneen pyyhkeen (joka oli varmastikin Remuksen).

 "En ajatellut olla kuin kuusikymmentäseitsemän vuotta, älä hätäile", hän vastasi avaten oven. Pamauksesta päätellen ovi oli osunut Siriusta päähän.

 "Murhayritys!" Sirius huudahti hieroen otsaansa.

 "Sinulla on vain iso pää."

Sirius näytti Jamesille kieltä. James oli kuin ei olisi tuota kaunista elettä huomannutkaan ja suuntasi pylvässänkynsä luo ja etsimään vaatteensa.

 "No niin, mikäs nyt on?" Sirius kysyi. James katsoi Siriusta ihmeissään jättäen sukkansa puolitiehen.

 "Miten niin?" hän kysyi ihmetyksen paistaessa hänen äänessään. Sirius katsoi häntä kädet puuskassa.

 "Sinä olet viimeksi viettänyt suihkussa noin kauan aikaa, kun Lily haukkui sinut pystyyn rakkaan Minervamme edessä", hän sanoi.

James huokaisi syvään.

 "No, nyt ei ole Lily ollut haukkumassa", Sirius jatkoi. "Joten, mikä on?"

James katsoi ensin Siriusta, sitten sukkaansa ja päätyi sitten sukkaan. Hän veti sen loppuun asti jalkaansa ja katsoi sitten Siriusta.

 "Et uskoisi, vaikka kertoisin", hän sanoi. Siriuksen silmät pyöristyivät järkytyksestä.

 "Oletko sinä homo?"

 "Mitä? En!" Oli Jamesin vuoro järkyttyä.

Sirius huokaisi helpotuksesta.  "Minä jo pelästyin…"

 "Mistä sinä olet tuollaisia saanut päähäsi?" James kysyi ihmeissään.

 "Mitä – en mistään", Sirius sanoi kiireesti. "Varmistin vain." Jamesin ilme kieli Siriukselle sen, ettei tämä uskonut.

 "Enkö olisi muka saanut kysyä?" Sirius tulistui.

 "Sinusta kun ei koskaan tiedä James sanoi. "Tuli vain vahvasti mieleen se, kun sinä kysyit viidennellä, olinko kiinnostunut Marie Smithistä, kun olit itse kiinnostunut."

Sirius katsoi Jamesia ensin ihmeissään, sitten ärsyyntyneenä.

 "Eli nyt sinä siis kuvittelet että minä pidän pojista?"

 "En minä niin sanonut!" James sanoi äkkiä. "Sinä olet tänään herkkänahkainen…" hän vielä lisäsi hiljaa.

 "Minä en ole herkkänahkainen!" Sirius huudahti.

 "Etpä tietenkään…" James mutisi. Sirius mulkaisi häntä murhaavasti.

 "Minulla nälkä ja haluan syömään! Nyt!"

James nyökytteli, "Kyllä, kyllä", hän sanoi. "Mutta missä on Peter?"

Sirius katsoi ympärilleen kuin olisi vasta äsken muistanut koko Peterin.

 "Mistä minä tiedän", hän sanoi. "Ehkä Matohäntä on löytänyt nuoleskeluseuraa, tai lähtenyt naisiin, tai jotain…"

James pyöritti dramaattisesti silmiään.

 "Sinullahan kun ei muuta olekaan mielessä". Sirius ei ruvennut väittämään vastaan vaan alkoi hoputtaa Jamesia aamiaiselle.

 

Suuri sali oli lähes täysi. Heidän hämmästyksekseen jopa Dumbledore oli tullut aamiaiselle, ja söi nyt paahtoleipää keskustellen kiivaasti Kuhnusarvion kanssa. Sirius ja James haravoivat katseellaan Peteriä, Lilyä ja Lucya, mutta joutuivat tyytymään vain Lilyyn, joka jutteli kuudesluokkalaisen Sue Davidsonin kanssa.

Sue oli räväkkä, (tällä hetkellä) sinitukkainen tyttö, joka toimi huispausotteluiden kuuluttajana. Jamesin mielestä hän oli oikeinkin mukava tyttö, poikien saartama tietysti koko ajan. Kuinka usein sitä tapasi metamorfimaagin, joka rakasti huispausta ja jolla oli enemmän poika- kuin tyttökavereita.

James oli montakin kertaa saanut kuulla Siriukselta, kuinka hyvännäköinen Sue oli minäkin päivänä, mutta kun Sue oli antanut kauniisti – mutta erittäin epähienostuneesti – Siriukselle rukkaset, Sirius oli tyytynyt pitämään Sueta vain kaverina.

Sirius ja James istahtivat tyttöjen viereen.

 "Huomenta, Lily", James toivotti punatukkaiselle tytölle, joka luki kyllästyneesti Päivän profeettaa.

 "Huomenta", hän vastasi kohottamatta katsettaan. James ei osannut sanoa enää mitään muuta. Kirje, jonka Lily oli Chamberlainilta saanut, ei jättänyt häntä hetkeksikään rauhaan.

 "Lily-kukkanen, missä Lucy on?" Sirius kysyi Lilyltä, joka nosti katseensa lehdestä ja katsoi Suen ohi Siriusta.

 "Lähti etsimään Jamesia", hän sanoi.

 "Miksi hän minua etsii?" James kysyi ihmeissään. Lily kääntyi nyt katsomaan Jamesia.

 "Dumbledore kertoi, että Tylyahon viikonloppu on siirretty viikolla eteenpäin…"

 " Mutta silloinhan on -"

 "… ja huispausmatsi on siirretty tälle viikonlopulle", Lily lopetti.

 "MITÄ?!" James huudahti niin kovaa, että ihmiset kääntyivät katsomaan häntä. "Mutta eihän niin voi tehdä… Ei meillä ole aikaa kahden viikon harjoituksiin viikossa… Me hävitään…" James mutisi itsekseen. Äkkiä hän nousi ylös ja kiiruhti korokepöydän suuntaan. Hän pysähtyi Dumbledoren eteen.

 "Anteeksi, öh, professori Dumbledore?"

Dumbledore käänsi tuikkivat silmänsä Jamesia kohti.

 "Niin, James", hän kysyi. James vaihtoi hetken painoa jalalta toiselle, ennen kuin katsoi professoria uhmakkaasti.

 "Miksi huispausottelun ja Tylyahon retken ajankohtia on vaihdettu?" hän kysyi, "Meillä ei ole aikaa pitää kahden viikon harjoituksia yhden viikon aikana".

Rehtorin hymy ei haihtunut minnekään.

 "Uusi taikaministeri, Cornelius Toffee, pyysi päästä katsomaan huispauskauden ensimmäistä ottelua, eikä hänelle käynyt kuin tämä viikonloppu, joten lupauduin vaihtamaan ottelun päivää", rehtori selitti. Väri oli kadonnut kokonaan Jamesin kasvoilta.

 "Taikaministerikö on tulossa katsomaan ottelua?" hän kysyi ääni väristen.

 "Kyllä, juuri näin", Dumbledore myhäili. James näytti siltä että pyörtyisi pian. Hän kääntyi ympäri ja asteli haparoiden takaisin pöytään, jossa Sirius söi jo kolmatta leipäänsä ja Lily oli lukenut lehtensä loppuun.

 "Miksi sinä näytät noin järkyttyneeltä?" Lily kysyi pojalta, kun tämä istui tuolille hänen viereensä.

 "Taikaministeri on tulossa katsomaan ensi viikonlopun ottelua", hän sai soperrettua.

 "Mihäh?" Sirius kysyi suu täynnä paahtoleipää. "Taikaminihheri?"

 "Joo, siksi ne oli vaihdettu."

 "Eli siis, taikaministeri tulee kastomaan kun Rohkelikon murskajoukkue hakkaa Luihuisen!" Sue  pisti väliin.

 "Murskajoukkueen, jolla on ollut kolmet harjoitukset", James mutisi voidellen leipäänsä.

 "Mutta onhan teillä vielä viikko aikaa", Lily muistutti.

 "Joo, viikko, jonka aikana ehtii olemaan neljät harjoitukset, joten me hävitään kirkkaasti Luihuisille", James muistutti surkeana. Lily huokaisi ja laski kurpitsamehunsa pöydälle.

 "Teillä on tänään neljästä eteenpäin harjoitukset", hän sanoi. James tuijotti häntä ihmeissään.

 "Ei voi olla! Luihuiset ovat varmasti varanneet kentän jo paljon ennen meitä", James muistutti.

 "Kuule, kuka sai viime muodonmuutosten läksystä satakuusikymmentäkaksi pistettä sadastakuudestakymmenestä?" Lily kysyi uhmakkaasti.

 "Sinä", James mutisi.

 "Kyllä minä saan McGarmiwan jotenkin järjestämään teille harjoitukset täksi illaksi", Lily sanoi hymyillen. Hän nousi ylös ja kiirehti korokepöydän luokse puhumaan McGarmiwalle.

 "Hän on menettänyt järkensä", Sirius mutisi paahtoleipänsä takaa.

 

Aamun ensimmäinen tunti oli taikajuomia –luihuisten kanssa. Professori Kuhnusarvio suurine viiksineen suosi Lilyä joskus vähän liiallisuuksiin asti. Joskus se tuntui epäreilulta, mutta kukapa pistäisi pahakseen muutamaa ylimääräistä pistettä aina välillä…

 "Miksei Kuutamo voi olla täällä", Sirius valitti kuiskaten tutkien taikajuomakirjaansa. "Minä en yksinkertaisesti tajua, miten tämä tehdään!"

James katsoi noidankattilaansa joka höyrysi tummansinistä höyryä, vaikka sen olisi pitänyt olla vaaleanpunaista.

Muutaman tuolin päässä Lily hämmensi sankan vaaleanpunaisen savukiehkuran takana omaa noidankattilaansa Kuhnusarvion ihailevan katseen alla. Myös Kalkaroksen kattilasta tupruava savu oli saanut oikean värinsä.

Räjähdys ja sitä seuraava kiljunta, saivat Jamesin takaisin maanpinnalle. Peterin keitos oli räjähtänyt ja oranssia lientä roiskunut ympäriinsä. Kaikki, jotka olivat olleet muutaman metrin päässä Peteristä, olivat saaneet roiskeita, ja liemi syövytti nyt kaapuja allaan.

 "Piskulan, mitä sinä oikein teit?" professori Kuhnusarvio päivitteli. Peter katsoi hämmentyneenä, miten hänen kaapunsa lahkeet sauhusivat ja katosivat liemen alle.

 "Minä – minä laitoin jauhetut ruusunpiikit ja tuo räjähti!" Peter mutisi hätääntyneenä.

 "Typerä poika, lisäsitkö ne ennen salamanterin silmiä?" professori Kuhnusarvio kysyi viikset väristen.

Peter pudisti päätään pienesti. Hänen silmissään välkkyi pelko.

 "Voi sinua typerää, ruusunpiikit laitetaan aina ennen salamanterin silmiä", Kuhnusarvio opasti. Peter nyökkäsi irvistäen. Oranssi keitos alkoi poltella hänen paljasta ihoaan, joka paistoi reikiintyneistä kaavun hihoista.

 "No niin, sinun pitää varmaankin käydä pikaisesti näyttämässä noita palovammoja matami Pomfreylle, samoin kaikki muutkin, jotka saivat lientä päälleen", Kuhnusarvio sanoi. Peter ja muutama muu oppilas lähti tyrmistä.

 "Mitä minä sanoin!" Sirius puuskahti hiljaa kun ovi pamahti kiinni. "Remus on aina poissa kun häntä tarvitaan!"

James virnisti ja kääntyi takaisin palsternakanjuuriinsa.

Sirius pudotti omat palsternakanjuurensa noidankattilaan, joka alkoi syöstä kipinöitä.

 "Huiui!" hän parkaisi ääneen. "Miksi?! Miksi Remuksen pitää nyt olla pois?" hän mutisi katsellessaan kauhun vallassa miten hänen noidankattilansa päästeli epämääräisiä ääniä syösten sinipunaisia liekkejä.

 "Apua", Sirius mutisi ja näytti siltä, että pyörtyisi kohta.

 "Professori?! Täällä palaa!" James karjaisi saaden kaikkien katseet kääntymään Siriukseen ja hänen tulta syöksevään noidankattilaansa.

Kuhnusarvio kiiruhti taas toiselta puolelta luokkaa (missä Lily istui) ja mulkoili viikset väristen Siriuksen kattilaa.

 "Mitä sinä teit?" professori kysyi.

 "Laitoin ne juuret sinne kattilaan", Sirius mutisi. "Ja sitten se… räjähti!"

 "Typerä poika…" professori Kuhnusarvio toisti. "Yritäpäs nyt saada keittosi järjestykseen. VIELÄ VIISITOISTA MINUUTIA!" hän lisäsi suureen ääneen.

Lily oli selvästikin saanut jo liemensä valmiiksi, sillä hän pullotti haalean vaaleanpunaista lientä tummansiniseen pulloon.

Hän kiikutti pullon Kuhnusarvion pöydälle ja takaisin tullessaan hän sujautti Jamesin käteen pieneksi taitellun lappusen.

 "Mikä tämä…?" James kysyi. Lily vain hymyili, iski silmää ja meni paikalleen siivoamaan jälkiään.

James vilkaisi ihmeissään Lilya ja avasi lapun. Siistillä käsialalla, vihreällä musteella kirjoitetussa pergamentin palassa luki:

Minä, Minerva McGarmiwa, annan James Potterin johtamalle huispausjoukkueelle luvan käyttää huispauskenttää klo. 16:sta eteenpäin. Asia on sovittu Luihuisten tuvanjohtajan ja joukkueen kapteenin kanssa.

Prof. M. McGarmiwa

Vararehtori.

James joutui puremaan kieltään, ettei olisi hurrannut ääneen. He saivat käyttöönsä huispauskentän koko päiväksi. Ja jos hyvin kävisi, hän saisi Siriuksen kanssa kopioida läksyt Remukselta, mikäli tämä oli jaksanut tehdä ne.

James näytti lappua Siriukselle, jonka kasvoille kohosi ilkikurinen virne.

 "Jes!" hän tuuletti kuiskaten. "Sinun vaimostasi näköjään on jotain hyötyä."

James nyökkäsi virnistäen. Hän kääntyi väläyttämään Lilylle hymyn ja etsi sitten katseellaan Lucyn, joka löytyi hänen edestään sinisen savupilven takaa.

 "Lucy!" James huusi kuiskaten. Tyttö vilkaisi taakseen ja James näytti hänelle lappua.

 "Mikä se on?" Lucy kysyi muodostaen sanat ääneti huulilleen.

 "Huispausharjoitukset neljältä!" James kuiskasi –niin kovaa, että Kuhnusarvio loi Jamesiin kysyvän katseen.

 "Potter? Mitäs sinä kuiskit täällä?"

 "Öh, en mitään", James kiirehti sanomaan ja työnsi pergamentinpalasen kaavun taskuun. Kuhnusarvio katseli Jamesia epäuskoisesti.

 "Entäs tuo sinun juomasi?" professori katsoi Jamesin noidankattilaan. "Sinistä?"

 "Joo, tuota, se on vähän kesken vielä", James sanoi katsellen Kuhnusarvion ohi.

 "No, sinulla on aikaa enää seitsemän minuuttia", Kuhnusarvio sanoi ja loi vielä yhden arvostelevan katseen Jamesin noidankattilaan.

James yritti hätäisesti korjata tilannetta noidankattilassaan, mutta tuntui vain pahentavan sitä. Vaaleanpunaiseksi tarkoitettu liemi alkoi kyllä muistuttaa väriltään jotain punaisen vivahtavaa, mutta haisi mädille kananmunille.

Kun Kuhnusarvio kuulutti, että aika on loppunut, James näki Siriuksen kauhovan kellertävää keitosta pulloon.

 "Minun pitäisi saada vähintään Odotukset ylittävä vain siitä että sain tämän näin pilalle", hän mutisi itsekseen. James virnisti myötätuntoisesti ja vei pullonsa Kuhnusarvion pöydälle. Professori Kuhnusarvio tutkiskeli siellä Lilyn pulloa mairea hymy huulillaan.

 "Ja taas tänään saamme nähdä ainakin yhden Upean!" Kuhnusarvio kuulutti nostaen Lilyn pullon kaikille näkyviin. "Lilylle kaksikymmentä pistettä."

Lilyn kasvoille kohosi vieno puna. Kenellekään muulle Kuhnusarvio ei antanut niin paljon pisteitä täydellisestä osaamisesta.

 "No niin, tämä tunti oli tässä, tehkää perjantaiksi lista kaikesta, mitä tällä hämäytysjuomalla voi hämäyttää", professori Kuhnusarvio sanoi kun kaikki olivat saaneet siivottua. "No niin, hyvää päivänjatkoa kaikille."

 "Hyvää päivänjatkoa vaan", Sirius mutisi kiukkuisesti kun he pääsivät ulos luokasta. "Minä en kestä näitä päiviä kun Kuutamo ei ole koulussa!" hän valitti. "Mistä minä oikein kysyn apua, kun kirjakin vain niin…" Sirius nimitteli liemikirjaansa niin pahoilla  nimillä, että James alkoi pelätä pienten ensi- ja toisluokkalaisten korvien puolesta.

 "Ei se niin vaikeaa ole", sanoi Lily, joka oli ottanut Siriuksen ja Jamesin kiinni. "Pitää vain osata lukea sitä kirjaa oikein."

 "Äh, puhu vain omasta puolestasi", Sirius mutisi. "Sinun on helppo tehdä asioita, kun sinulla on naisten aivot! Ei miesten aivoja ole tehty tätä varten."

 "Onhan Kuutamokin mies", James muistutti, kun he nousivat portaita ylöspäin.

 "Joo, mutta Kuutamolla on naisten aivojen älykkyys", Sirius sanoi viisaasti.

 "Ovatko naiset sinun mielestäsi älykkäitä?" James kysyi ällistyneenä. "Etkö sinä pidäkään niitä vain luutakomeron täytteenä?"

 "Nättiä, Sarvihaara, nättiä. Mutta ei, en pidä", Sirius sanoi näyttäen loukkaantuneelta. "Onhan tuo sinun vaimosikin niin älykäs, niin älykäs", hän muistutti. "Ja me käymme äkkiä makuusalissa, eikö? Katsomassa onko Kuutamo jo tullut."

 "Joo, käydään. Ja kerrotaan hänelle samalla läksyt", James myöntyi samalla kun Lily kysyi:

 "Remus on tullut mistä?"

James ja Sirius vaihtoivat nopeasti katseita. 

 "Mmm, tiedäthän sinä, että –tuota - Remus on aina välillä niin huonossa kunnossa, ettei jaksa tulla kouluun…?"  Sirius kysyi, jatkaen samaa peitetarinaa jota he olivat sepittäneet jo monta vuotta. Siitä asti, kun he olivat tienneet Remuksen… ongelmista.

 "Joo, niinhän te aina sanotte", Lily vastasi kulmakarvat koholla.

 "No, ajattelimme käydä katsomassa joko Remus on tullut sairaalasiivestä", James sanoi nopeasti. Ehkä liiankin nopeasti, koska Lily katsoi heitä vielä epäuskoisempana kuin äsken.

 "Hyvä on… No, teidän kannattaa pitää kiirettä, koska taikuuden historian tunti alkaa pian", tyttö sanoi ja lähti vastakkaiseen suuntaan.

 

 "Ah, Kuutamo-kultaseni, olet täällä!" Sirius huudahti silminnähden helpottuneena kun he saapuivat juosten seitsemäsluokkalaisten makuusaliin. Remus istui sängyllään lukemassa näyttäen selvästi väsyneemmältä kuin tavallisesti.

 "Olen kyllä, kiva kun huomasit", hän sanoi nostamatta katsettaan kirjasta.

 "Kuule, minä oli kuolla äskeisillä tunneilla! Jouduttiin tekemään jotain ihmeen hämmästysjuomaa -"

 "Hämmennysjuomaa?"

 "Joo, juuri sitä. Joka tapauksessa, Peter räjähti -"

 "Peterin hämmennysjuoma siis", James oikaisi.

 "No ihan sama. Sitten minun noidankattilani alkoi syöstä tulta ja kipinöitä!" Sirius lopetti viimein, kuulostaen hieman hengästyneeltä.

Remus katsoi Siriusta huvittuneena.

 "Eli te siis riehuitte heti, kun en ollut vahtimassa teitä?" hän kysyi.

 "Juu, tietty", James sanoi virnistäen ennen kuin Sirius oli saanu suutaan auki.

 "Paitsi että se oli minun noidankattilani. Ja Peterin", Sirius täsmensi.

 "Missä Peter muuten on?" Remus kysyi huomatessaan pojan puuttuvan.

 "Sairaalasiivessä. Hänen hämmennysjuomansa oli syövyttävää, joten sen räjähdettyä hän sai suuria palovammoja", James selitti nopeasti. Hän oli juuri huomannut, että heillä oli alle viisi minuuttia aikaa juosta taikuudenhistorian tunnille.

 "Ai niin", Sirius sanoi muistaessaan äkkiä jotain. "Uusi taikaministeri, se Toffee tyyppi, tulee katsomaan meidän viikonlopun matsia!"

 "Viikonlopun? Nyt viikonloppunahan pitäisi olla Tylyahon –"

 "Niin, huispausmatsin ja Tylyahon retken viikonloput on vaihdettu, kun se Toffee halua päästä katsomaan miten me rökitetään Luihuiset", Sirius virnisti julmasti.

 "Ja Sarvihaara on ilmeisesti aikamoisissa paineissa?" Remus kysyi laskien taas katseensa kirjaansa.

 "En ole… Ainakaan pahoissa. Mutta katso, mitä Lily järjesti meille!" James sanoi kaivaen rypistyneen lapun kaavuntaskusta ja antaen sen Remukselle, joka luki sen nopeasti ja ojensi takaisin Jamesille.

 "Eli ajattelit pitää joukkueen neljästä kymmeneen harjoituksissa", Remus enemmän totesi kuin kysyi.

 "Tietty", James vastasi mitään miettimättä. "Mutta nyt Sirius, meidän on mentävä, tai jäädään jälki-istuntoon. Tunti alkoi jo."

 "Joo, niin, unohdin taikuudenhistorian", Sirius mutisi kävellen Jamesin perässä. "Heippa, Kuutamo", hän huikkasi ovelta. "Jos olet ihana ihminen, niin voisitko tehdä minun puolestani juomien läksyt?" hän sanoi, kun James meni jo alas portaita.

Remus hymyili ilkikurisesti.

 "Katsotaan, mutta joudut tekemään jotain sen hyväksi."

Vasta, kun Sirius istui tylsistymässä taikuudenhistorian tunnilla, hän tajusi kuinka vihjailevalta Remus oli kuulostanut.

 

*

 

 "Sirius Musta! Vauhtia siihen syömiseen, kello on jo puoli neljä!"

 "Sahvihaa-a, ähä huuha!"  Sirius vastasi suu täynnä sisälmyspiirasta. Hän nielaisi. "Ihmiset katsovat."

 "Ihan sama", James mutisi naksauttaen kieltään. "Kiirettä", hän sanoi venyttäen.

 "Joo, rauhoitu Romeo."

 "Lily, kuka on Romeo?" James kysyi kääntyen Lilyn puoleen.

 "Mies", Lily vastasi. "Joka liittyy jotenkin Juliaan, muuta en tiedä."

 "Et tiedä?" James parahti. "Kylläpä menee huonosti. Sirius ei syö, ja kutsuu minua mieheksi!"

Lily tirskahti kurpitsamehulasiinsa. "Etkö sitten ole?"

James pyöritti silmiään ja alkoi taas nalkuttaa Siriukselle.

 "Sarvihaara, hei, eihän kukaan edes tiedä niistä harjoituksista", Sirius muistutti.

 "Mitä?!"

 "Niin, sinä olet kertonut vain minulle ja Lucylle, et muille."

 "Voi helvetti", James kirosi, nousi pöydästä ja lähti kiertämään ympäri Rohkelikkopöytää, etsien joukkueensa jäseniä.

 "James saa paineita Toffeen tulosta. Hän haluaa olla paras ministerin edessä", Lily mutisi Siriukselle, joka katsoi Lilyä kuin tärähtänyttä.

 "Paineita?" hän nauroi. "Hän on perjantai-iltana hermoraunio ja puhuu vain huispauksesta ja kaadoista ja maalisaloista."

 "Ai? Minä taidan olla jossain muualla perjantain", Lily sanoi.

 "Kannattaa. Itse ajattelin olla jossain… muualla", Sirius sanoi katsellen jonnekin kauas.

 "Jossain muualla?"

 "Joo, jossain muualla", Sirius vastasi ja näytti katuvan sitä, että oli sanonut Lilylle mitään.

 "Minne sinä ajattelit mennä?" Lily kysyi. Hänen kiinnostuksensa oli herännyt.

 "Tylyahossa tai jossain, ihan vain perjantain kunniaksi", Sirius mutisi ja lappoi ruokaa suuhunsa, ettei hänen tarvinnut enää vastata.

 "Ja sen, että James on mitä on?" Lily arvasi.

Sirius nyökkäsi, muttei vastannut mitään. Osalta siksi, että hänen suunsa oli aivan täynnä ruokaa, osaksi siksi, että James palasi takaisin ja alkoi valittaa Siriukselle, kun tämä ei ollut vieläkään syönyt.

 "James Potter! Voisitko pitää sen tavallista suuremman suusi kiinni ja keskittyä muihin asioihin kuin minun syömiseeni!" Sirius ärähti. "Tuossa sinulla on nuoleskeltava tyttö, käytä tilaisuutta hyväksesi."

 "Äh, Sirius, pidä se suusi kiinni-"

 "Ei silloin voi syödä!"

 "- ja syö!"

Sirius mulkaisi Jamesia ja työnsi lopun ruuan lautaseltaan suuhunsa.

 "Keehaako?" hän kysyi suu täynnä.

 "Sirius, suu kiinni kun syödään, eikö äiti ole opettanut?" Lily kysyi herttaisesti.

Sirius nielaisi suunsa tyhjäksi. "Minun äitini opetti minut vihaamaan jästisyntyisiä", hän mutisi katkerana.

 "Ai…" Lily sanoi varovaisesti.

Sirius tajusi vasta silloin, mitä oli sanonut ja hymyili.

 "Mutta eihän tuollaisia ihmisiä, kuin sinä, voi vihata", hän sanoi ja halasi Lilyä –Jamesin valvovan silmän alla.

 "Sirius…?" James sanoi varoittavaan sävyyn.

 "Niin rakas, anteeksi, harjoittelin vain tulevaisuutta varten. Pitäähän minun halata Lilyä, kun hän odottaa teidän ensimmäistä, toista ja kolmatta lastanne", Sirius sanoi hymyillen hurmaavasti.

 "Sirius", sanoi Lily, katsellen Siriusta vaarallisesti.

Sirius taputti Lilyä lohduttavasti olkapäälle hymyillen samalla koko suoralla hammasrivistöllään.

 "Älä välitä", hän kuiskasi, "Jamesilla on tapana ylireagoida tällaisissa asioissa."

 "Minä en ole vieläkään kuuro", James sanoi. "Joko sinä olet syönyt, Anturajalka?" Sirius nyökkäsi. 

 "Ala tulla sitten, vipinää kinttuihin!"

Sirius pudisti alistuneesti päätään ja nousi pöydästä. Lily lupasi tulla vahtimaan, että James pitäisi Lucyn ja muut joukkueen jäsenet hengissä.

 "Älä huoli, kulta. He tulevat kyllä hengissä takaisin", James vastasi.

 "Mutta meiltä saattaa puuttua terve järki…" Sirius mutisi niin, ettei James kuullut.

Lily hymyili ja vilkutti pojille.

 "Ai niin, jos näet Peteriä, niin sanotko, että meidät löytää huispauskentältä ja Remuksen makuusalista", James vielä huikkasi ja raahasi sitten Siriuksen perässään ulos suuresta salista.

 

Pukukopissa istui kolme itsekseen kiroavaa ja kaksi keskenään nuoleskelevaa pelaaja, sekä James, joka oli Jamesista itsestään melko huono enne.

 "Musta ja Oldwood, irti toisistanne ennen kuin minun täytyy tarttua järeisiin aseisiin", James karjaisi. "Tuo teidän 'nurkkanne' ei ole oikein varjostava, ja meillä olisi harjoitukset."

 "Joista ei voinut ilmoittaa, ennen kuin nyt?" Natalie nurisi.

 "Itse asiassa en  itsekään tiennyt ennen kuin aamulla, joten älä viitsi valittaa", James vastasi yrittäen pitää äänensä tyynenä.

 "Mutta", hän sanoi kovaan ääneen, "jos te ette halua voittaa Luihuisia, se on sitten teidän ongelmanne. Ja jos näin on, voitte saman tien erota koko joukkueesta." James mulkoili äkkiä hiljaiseksi mennyttä joukkuetta. "Ja kaiken lisäksi, tätä ottelua on tulossa katsomaan uusi taikaministeri, Toffee, joten haluammehan me voittaa ne (James nimitti Luihuisia erittäin pahoilla nimillä), jotta Toffeekin näkee, kuinka voittamaton joukkue meillä on", James sanoi imarrellen, saaden terveen omahyväiset hymyt nousemaan kuuden muun pukuhuoneessa olijan huulille. "Ja kaiken lisäksi, meillä on ollut vasta muutamat harjoitukset, ja neljän päivän päästä ottelu, joten meillä on pieni kiire", hän lopetti, painottaen viimeistä sanaansa. Sirius kääntyi katomaan muita Jamesin lopettaessa.

 "Ja kaikki me tiedämme, mitä James-kulta tarkoittaa (Lucy mulkaisi Siriusta murhaavasti), niinhän?", Sirius sanoi. "James kuolee paniikista, joten mennä nyt äkkiä kentälle, jotta säästytään hautajaiskutsuilta."

 "Kiitos, Sirius, kiitos, tuota minä tarvitsinkin", James sanoi loukkaantuneena, mutta hätisti kuitenkin joukkueen ulos.

 

James katsoi hämmentyneenä ympärilleen. Missä vaiheessa oli alkanut sataa?!

 "Voi helv -", James mutisi.

 "Luoja, Potter, onko meidän pakko?" kuului Natalien ääni. James hengitti hetken syvään, ettei alkaisi huutaa.

 "On, meidän on pakko", hän sanoi, yrittäen pitää äänensä tyynenä. "Juurihan minä selitin, että meidän juuri nimenomaan on pakko."

 "Mutta täällä sataa!" William valitti. James laski ensin kymmeneen, sitten kahteenkymmeneen.

 "Minä en voi tälle sateelle yhtään mitään!" hän karjaisi. "Luudille siitä ja sassiin. Minä päästän siepin irti!" hän lisäsi Lucylle, joka nyökkäsi ja nousi luudalleen. Muu joukkue seurasi perässä. James näki kuinka Sirius kirosi itsekseen, muttei kuullut mitä – toisaalta hän oli onnellinen ettei kuullut, koska oli varma että se liittyi jotenkin häneen…

 

*

 

 "S- S- Sarvihaara", Sirius sanoi hampaat kalisten. "Minä en enää i- ikinä suostu pelaamaan huispausta kun sataa vettä."

 "Äh, älä valita, eihän se edes ollut sadetta, pelkkää tihkua."

Sirius mulkaisi Jamesia murhaavasti.

 "Tihkua? Merlin alushousut, Sarvihaara, tihkua? Mehän melkein hukuimme siihen vesimäärään!" Sirius puuskahti.

James rypisti otsaansa työntäessään luutansa luutakomeroon. "Ei se olisi voinut olla mahdollista, kun lensimme muutaman kymmenen jalan korkeudessa", hän oikaisi.

 "Äh, herra Näsäviisaus voi pitää suunsa kiinni", Sirius mutisi. "Joka tapauksessa, minä en ole koskaan ollut näin märkä."

 "Olet varmasti ollut, ainakin silloin, kun tipuit viidennellä järveen", James muisteli. Sirius pudisti päätään.

 "Nyt olen paljon märempi", Sirius väitti sulkiessaan luutakomeron oven.

 "Et voi olla", James sanoi. "On kerta kaikkiaan mahdotonta kastua sateessa enemmän kuin järvessä."

 "Ei ole!"

 "On!"

 "Ei ole!"

 "Onpas!"

 "Kysy vaikka Kuutamolta, hän tietää kaiken!"

James katsoi Siriusta huvittuneena.

 "Ja ennen kuin kysytään, sinä olet lahjonut Kuutamon olemaan sinun puolellasi?" James kysyi tietäväisesti.

 "Hmm, ei. Ei minun tarvitse mitenkään Kuutamoa lahjoa. Hän rakastaa minua jo valmiiksi", Sirius sanoi leveästi hymyillen.

 "Noinkohan tuo on…" James mutisi.

 "On on, kysy vaikka Kuutamolta."

James pyöritti dramaattisesti silmiään Siriukselle, joka oli kuin ei olisi huomannutkaan.

He olivat tulleet lihavan leidin muotokuvan eteen.

 "Hyvää iltaa, herrat. Saisinko tunnussanan?"

 "Lohikäärmeen sydänjuuri", James sanoi. Leidi nyökkäsi ja heilahti sivuun. Sirius kiilasi ennen Jamesia ja kiipesi aukosta sisään.

 "Voi Merlin", James mutisi, mutta tyytyi kuitenkin tulemaan vasta Siriuksen jälkeen.

Lily, joka istui tekemässä läksyjä yhdessä nojatuolissa, kohotti katseensa nähdäkseen, kuka oli juuri kiivennyt sisään. Toisaalta, sitä hänen ei olisi tarvinnut tehdä, sillä hän olisi kuullut sen pian.

 "Sarvihaara-kultaseni, jos sinulle mitenkään sopii, käyn vaihtamassa jotain kuivaa päälleni. Olen lihojani myöten märkä!" kuului Siriuksen ääni. Lily irvisti itsekseen. Ulkona oli alkanut sataa – ja satoi edelleen – kaatamalla vettä. Sen lisäksi, Kielletyn metsän puut heiluivat kovan tuulen takia melkein vaakatasoon.

 "Iltaa, Lily-kukkanen", Sirius sanoi kävellessään Lilyn luokse.

 "Hmm, iltaa…" Lily sanoi, tietämättä, miten reagoida Lily-kukkaseen. "Näytät hieman… märältä", hän sanoi.

Sirius pyöritti silmiään ja istui Lilya vastapäiseen tuoliin. "Katsos, kun en ole itse huomannut", hän sanoi riisuessaan kenkäänsä. Kengän lähdettyä hän riisui sukkansa, josta valui vettä lammikoksi lattialle. Sirius rutisti sukkansa kuivaksi, katsoi sukkaa inhoten, mutta laittoi sen takaisin jalkaan.

 "Ja Sarvihaara uskaltaa väittää, etten minä ole märkä", Sirius mutisi. Hän nappasi kenkänsä lattialta ja nousi takaisin ylös lähteäkseen makuusaliin vaihtamaan vaatteet. "Ai niin, onko Matohäntä jo päässyt sairaalasiivestä?" Sirius kysyi.

Lily nyökkäsi. "Joo, hän tuli aika pian sen jälkeen, kun te olitte lähteneet, sanoi menevänsä pöllötorniin."

 "Pöllötorniin?" Sirius kysyi ihmeissään. "Mitä Matohäntä siellä?"

Lily kohautti hartioitaan ja kääntyi taas tähtitiedon läksyihinsä.

 

James odotti Siriusta makuusaliin vievien portaiden alapuolella.

 "Missä sinä oikein viivyit?" hän kysyi. Sirius heilautti kättään Lilya kohti.

 "Tuolla, juttelin vaimosi kanssa", hän vastasi. "Matohäntä viettää kuulemma aikaansa pöllötornissa."

 "Pöllötornissa?" James kysyi kuin Siriuksen kaikuna. "Mitä asiaa Matohännällä on pöllötorniin?" Sirius kohautti hartioitaan ja kiilasi taas Jamesin edelle.

 "Minä en enää koskaan pelaa huispausta vesisateessa!" hän huikkasi, muttei tiennytkään kuinka väärässä oli.

 

Seuraavina kolmena päivänä, vettä tuli vielä enemmän kuin tiistaina. Sirius joutui tyytymään kohtaloonsa, että hänen paras ystävänsä oli korviaan myöten hullaantunut huispauskeen ja saanut pakkomielteen Rohkelikon huispausmestaruudesta.

Luihuiset olivat varanneet huispauskentän joka päiväksi neljästä kuuteen, joten James joutui pitämään harjoituksia kuudesta eteenpäin, aina kymmeneen asti, mikä tuntui raivostuttavan hänen joukkuetovereitaan.

 "James, kello on jo vaikka mitä, päästä meidät jo. Minun luutani on jo aivan poikki, Potter. Minua väsyttää. Minulla on kylmä. Kapteeni, täällä sataa." James oli joutunut joka ilta kuuntelemaan samoja lauseita viimeiset puoli tuntia. Hän oli joutunut laskemaan kymmeneen yhä uudestaan ja uudestaan pysyäkseen rauhallisena. Tai ainakin niin rauhallisena kuin pystyi olemaan jääkylmän veden sataessaan niskaan ja tuulen paiskoessa luutaa ympäri kenttää.

Perjantai-iltana harjoitusten jälkeen jopa James valitti säätä.

 "Ei voi olla totta, että koko viikon on tullut vettä! Onko koko maailmalla jotain meitä vastaan?" James valitti rutistaen sukkansa kuivaksi.

 "James, tuskin kukaan on teitä vastaan", Lily sanoi. James mulkaisi häntä murhaavasti.

 "Ja Luihuiset ovat meidän ystäviämme?" James kysyi. Hän (ja muut joukkueen muut jäsenet) olivat joutuneet kestämään Luihuisien pilkkalauluja, herjoja ja kirouksia koko viikon. Jopa Riesu, koulun räyhähenki oli laulanut heitä vastaan. 

 "No, ei kai ihan, mutta…" Lily aloitti, muttei keksinyt jatkoa. James katsoi häntä mitä-minä-sanoin-katseella ja kääntyi takaisin läksyihinsä, joita oli koko viikon aikana vain vilkuillut. Mutta vaikka James kuinka yritti keskittyä läksyihin, hänen ajatuksensa pyörivät aivan jossain muualla. Huomisessa. Ja huispausottelussa.

Sirius istui viereisessä tuolissa ja laski jotain sormillaan.

 "Anturajalka, mitä sinä teet?" kysyi Remus, joka oli jo keskiviikkona palannut takaisin arkirutiineihin.

 "Lasken", Sirius vastasi.

 "Tyhmä kysymys, tyhmä vastaus", James mutisi.

 "Kyllä minä näen, että sinä lasket, mutta mitä?"

 "Sormia", Sirius sanoi. Remus pyöritti silmiään.

 "Niitä on kymmenen… Mitä sinä lasket?"

 "SORMIA!"

 "Sirius-kulta, kerro nyt!" Remus pyysi.

Sirius katsoi Remusta pelästyneenä.

 "Apua!" Sirius mutisi ja läpsäytti käden Remuksen otsalle. "Sinulla ei ole kuumetta", hän sanoi. "Mikä sinulla sitten on?" Remus virnisti.

 "Ei mikään, mitä sinä lasket?" hän kysyi.

 "Peteriä, ja hänen  katoamisia. Tällä viikolla tiistai, keskiviikko, torstai, ja tänä aamuna kadonnut jonnekin ja nytkin hän on jossain!" Sirius selitti. "Ja hän oli sanonut Lilylle, että hän oli mennyt pöllötorniin."

 "Jos Peterillä on tyttö?" James ehdotti.

 "Älä ole typerä! Ei Peterillä voi olla tyttöä!"

 "Kiitos, Anturajalka, kiitos", sanoi ääni Siriuksen takana. Sirius kääntyi. Se oli Peter.

 "Vai ei minulla voi olla tyttöystävää?" Peter kysyi, selvästi loukkaantuneena.

 "En minä sitä", Sirius sanoi nopeasti. "Tarkoitin lasta. Tyttölasta."

Peter ei kuitenkaan kuunnellut, vaan juoksi makuusaliin.

 "Voi helv…"

 "Anturajalka, sinä hienotunteisuuden mestari", Remus sanoi ja taputti Siriusta olalle. "Mitäs nyt ajattelit tehdä?"

 "Lähteä juomaan", Sirius sanoi päättäväisesti.

 "Täh?"

 "Niin, ajattelin lähteä juomaan. Kaikki merkit viittaavat siihen", Sirius sanoi.

 "Anteeksi, mutta… mitkä merkit?" Remus kysyi hämmentyneenä.

 "Näin viime yönä unta mansikoista –"

 "No se ei ole ihme, senkin mansikkajäätelönarkomaani", Remus mutisi.

 "- ja se tarkoittaa, että tulen syömään ja juoman hyvin. Joten, minun on pakko lähteä juomaan."

Remus katsoi Siriusta alistuneesti.

 "Entä… minnes herra-minun-täytyy-uskoa-vanhaa-ennustamisen-kirjaa aikoo lähteä toteuttamaan mystisen mansikkaunensa tarkoitusta?" hän kysyi, mutta ennen kuin Sirius ehti sanoa sanaakaan, hän oli sen jo arvannut.

 "Kolmeen luudan varteen", Sirius vastasi. "Muistathan Rosmertan? Hän on siellä nykyään töissä, me voitaisiin käydä tervehtimässä."

 "Me? Me?! Kuule, minä en ole nähnyt unta mansikoista, että älä luulekaan!" Remus sanoi nopeasti.

 "Mutta, Kuutamo-rakkaani, pakkohan sinun on tulla minun mukaani!" Sirius parkaisi ja katsoi Remusta anovasti. "Kiltti."

 "En minä aio tulla sinun kanssasi juomaan! Minun pitäisi lukea tämä kirja-" hän näytti kädessään olevan kirjan kantta Siriukselle, "- eikä minun huono viinapääni kestä mitään vettä vahvempaa juuri nyt", Remus sanoi, muttei katsonut Siriusta silmiin.

 "Kuutamo", Sirius sanoi luoden kasvoilleen vastustamattoman hymyn, "tulisit nyt… Kiltti, kuka minua sitten vahtii, jos et tule mukaan?" hän kysyi. "Jamesia en saa mukaan, koska hän on jo tarpeeksi sekaisin ja Peterkin on kadonnut. Olisit ihana pikku ihmissusi ja tulisit minun mukaani."

 "Öh, Sirius, minä sanoin jo, en tule", Remus vastusti.

 "Tule, kiiilttiii! Kiltti, kiltti, kiltti!"

 "Sirius, älä katso minua noin!" Remus älähti. Hän pamautti kirjansa vähän liian kovasti kiinni. "Hyvä on. Minä tulen", hän sanoi alistuneena, "mutta vain vahtiman sinua, että pääset takaisin kouluun ehjin nahoin."

Sirius kiljaisi tyttömäisesti ja kiirehti halaamaan Remusta.

 "Sirius! Lupasin tulla vahtimaan sinua, en mennä kanssasi naimisiin!" Remus huudahti ja työnsi Siriuksen sylistään.

Sirius näytti hapanta naamaa.

 

James istui nojatuolissa ja näpersi hajamielisesti reikää punaisessa verhoilussa. Hänen ajatuksensa olivat löytäneet pitkän ajan jälkeen Lilyn –ja Michael Chamberlainiin.

Chamberlain oli Jamesia ja muita seitsemäsluokkalaisia kaksi vuotta vanhempi. Ja pahempi naistenmies kuin Sirius. Kaikki tytöt olivat umpirakastuneita häneen koko ajan ja hänhän käytti tilaisuuden hyväkseen ja vehtasi kaikkien eteen sattuvien kanssa. Ja nyt, kaikkien Jamesin unelmien täyttymys, piti pilata Chamberlainilla!

James pamautti nyrkillä tuolinsa käsinojaan ja sai oudoksuvia katseita osakseen.

Hemmetin Michael Chamberlain, James ajatteli.

 

Sirius pyöritti tuliviskiä lasissaan. Hän oli saanut melko helposti maaniteltua näkymättömyysviitan Jamesilta. Hän oli sanonut tälle, että menee katsomaan Hagridin uutta hirviölemmikkiä. Hagrid oli hankkinut lauman hevoskotkan poikasia. Olivathan ne aika söpöjä…

 "Jokohan sinä olet jo juonut tarpeeksi?" kuului Remuksen ääni. Sirius kohautti hartioitaan.

 "Ehkä", hän vastasi ja kippasi loput lasin pohjalta kurkkuunsa.

Monesko lasillinen se oli, sitä Sirius ei muistanut.

 "Sinä alat muistuttaa pikkuhiljaa sitä yhtä vanhaa miestä johon törmäsimme kesällä…" Remus mutisi.

 "Mitä miestä?" Sirius kysyi ja nousi horjahtaen Remusta vasten.

 "Äh unohda", Remus mutisi. "Tai toisaalta ei sinulla varmaankaan ole mitään unohtamista kun et muistakaan mitään."

 "Täh?"

 "Ei mitään! Me lähdetään nyt", Remus ilmoitti.

 "Hei hei, Rosmerta, me lähdetään nyt!" Sirius huusi tiskin takana seisovalle naiselle. Rosmerta huokaisi helpotuksesta.

 "Merlinin kiitos, vihdoinkin", hän sanoi hymyillen kuitenkin Siriuksen humaltuneille jutuille, joita hän ja Remus olivat jo jonkin aikaa joutuneet kestämään.

 "Tule, kulta, men -", Sirius aloitti, mutta horjahti taas ja joutui tarraamaan Remuksen paidankauluksista kiinni. Hän virnisti Remukselle ja suuteli tätä suoraan suulle.

 "Hmm, vai sillä lailla", Rosmerta naurahti huvittuneesti.

Sirius päästi järkyttyneen Remuksen otteestaan.

 "Oho", hän mutisi. Remus tyrkkäsi Siriuksen äkkiä pois läheltään ja tunsi punastuvansa Rosmertan katseen alla.

 "Tämä ei todellakaan ole sitä, mitä sinä luulet", Remus mutisi Rosmertalle joka vain nyökkäsi hymyillen.

 "Niin niin", Rosmerta sanoi. "Teidän kannattaa nyt kyllä lähteä, koska kello alkaa lähetä kolmea."

 "Joo, olet oikeassa", Remus mutisi ja hänen poskiaan kuumotti yhä. "Me – tuota – lähdetään. Heippa", hän sanoi nopeasti. Remus vihasi itseään, mutta kaivoi kuitenkin Siriuksen housujen taskusta Jamesin näkymättömyysviitan ja heitti sen heidän päälleen. Kävellessään rääkyvän röttelön tunnelin kautta takaisin Tylypahkaan hän toivoi hartaasti, että Sirius ei aamulla muistaisi tapahtuneesta mitään.

Osa 10

 

 "Siis MITÄ?!"

 "Kuulit aivan oikein… Äläkä pyydä minua toistamaan sitä."

James katsoi Remusta järkytyksen ja ärtymyksen sekaisin ilmein.

 "Et voi olla tosissasi… Miten sinä ajattelit, että tuo aikoo pelata jos emme saa häntä edes ylös sängystä!" James huudahti turhaantuneena osoittaen Siriusta joka makasi raajat levällään ja kuorsasi kovaan ääneen.

 "Ja Siriuksen tuntien ensimmäinen tunti hänen ylös nousemisensa jälkeen menee oksentamiseen… Kuinka sinä saatoit?!" James puuskahti Remukselle. Hän marssi Siriuksen sängyn luokse ja veti peiton tämän päältä.

 "SIRIUS MUSTA! YLÖS!" James karjaisi. Sirius hätkähti rajusti ja hänen silmänsä rävähtivät auki.

 "Minä en ole tehnyt mitään!" hän huudahti hätääntyneenä.

 "Kyllä olet!" James sanoi vaivautumatta laskemaan ääntään. "Puuttuuko sinulta järki tuosta sinun pikku päästäsi?" Sirius katsoi Jamesia pelästyneenä. Sitten hän katsoi ympärilleen makuusalissa. Peter oli jälleen kadonnut jonnekin, mutta Remus istui sängyllään erittäin ahdistuneen näköisenä.

 "Muistatko yhtään mikä päivä tänään on?" James kysyi Siriukselta, joka pudisti päätään. "Voi Merlin, Sirius, mitä ihmettä me teemme sinun kanssasi… Tänään on lauantai!"

 "Niin?" Sirius kysyi varovaisesti.

 "Huispausmatsi! Johon on aikaa alle kaksi tuntia! Ja sinä päätit olla välittämättä ja mennä vetämään pääsi täyteen", James paasasi.

 "Ai… Siitä siis johtuu tämä paha olo", Sirius mumisi. Eikä hän kovin hyvältä näyttänytkään. Hän oli kalpea ja näytti pahoinvoivalta.

 "Järjen käyttö on sallittua, jopa soveliasta! Voi Merlin, nyt me ainakin hävitään kun toinen lyöjä on krapulassa!" James sanoi. Sirius kiikkui sängyllään ja katsoi Jamesia anovasti.

 "Joko sinä lopetit?"

 "Tältä erää, mutta älä luulekaan, että tämä jää tähän!" James sanoi ja katosi portaisiin. Vaikkei nähnytkään, hän tiesi, että Sirius sulkeutui vessaan.

 

James katsoi inhoten leipää edessään.

 "James, sinun pitää syödä! Älä anna Siriuksen masentaa itseäsi. Sitä paitsi, ei se kovin paha juttu voi olla. Juotetaan vain Sirius täyteen kahvia!" Lily sanoi.

 "Mutta me hävitään!" James rutisi.

 "Ettekä häviä", Lily sanoi lujasti. "Te olette harjoitelleet niska limassa koko viikon, ette te voi hävitä! Ja Sirius on sitä paitsi vain lyöjä, mieti jos hän olisi vaikka etsijä!"

 "Ei Sirius voisi olla etsijä, koska Sirius on väärän mallinen. Lucy, joka on pienikokoinen ja virtaviivainen sopii siihen paljon paremmin koska – "

 "James, en minä tarkoittanut tuota!" Lily puuskahti. "Ajattele nyt, teillä on Wilson, hän selviää kyllä Siriuksen kanssa…"

 "Äh, ihan sama, me hävitään kuitenkin!" James mutisi erittäin epätoivoisen kuuloisena. Lily huokaisi ja risti käsivartensa rinnalleen.

 "Hyvä on, minä en edes yritä. Hävitkää sitten, kun et voi edes vähän uskoa voittomahdollisuuksiinne vaikka Sirius ei ole täydessä kunnossa". Hän ei jatkanut enää, sillä suuri sali oli pian täynnä pöllöjen siipien kahinaa.

Suurehko tummanharmaa pöllö laskeutui Jamesin lautaselle ja kaataen kahvimukin pöydälle.

 "Oi, kiva, tätä minä juuri tarvitsinkin", James mutisi ärtyneenä kuuman kahvin valuessa pöydältä hänen syliinsä, mutta irrotti kuitenkin kirjeen pöllön koivesta. "Se on äidiltä", hän mutisi tunnistaessaan käsialan.

 "Mitäs äitisi?" Lily kysyi avatessaan omaa kirjettään jonka pöllö oli tiputtanut hänelle. James ei voinut olla huomaamatta, että Lily punastui katsoessaan kirjeen lähettäjän. Mustasukkaisuus teki taas paluun Jamesin mieleen.

James avasi kirjeensä hammasta purren ja alkoi lukea:

 

Hei, James!

 Isäsi sai juuri kuulla, että itse taikaministeri Toffee on tulossa katsomaan kauden ensimmäistä huispausottelua, joka on Rohkelikko vastaan Luihuinen! Onnea teille, pidämme isäsi kanssa peukaloita pystyssä teidän puolestanne. Toivottavasti teillä on mennyt joukkueen kanssa harjoitukset hyvin, jotta saatte parhaimman mahdollisen valmiuden otteluun.

Mitä muuta sinulle kuuluu? Emme ole kuulleet sinusta ja Siriuksesta tämän vuoden aikana vielä mitään. Joko se Lily on lämmennyt sinulle, vai joudutko yhä juoksemaan hänen perässään? (Sirius kertoi viime kesänä kaiken Lilystä ja sinusta, siksi tiedämme. Älä suutu Siriukselle.) Haluamme ehdottomasti nähdä Lilyn kun pääsette kesälomalle. Ei kai vielä ole liian aikaista odottaa hääkutsua ja lapsenlapsia?

Vaikka nyt onkin vasta lokakuu, minun täytyy pyytää, että sinä ja Sirius viettäisitte joulun koulussa, sillä isäsi sai juuri ylennyksen auroriosaston johtajaksi ja sen mukana lomamatkan Brasiliaan. Loma olisi juuri joulupyhien aikaan. Ja olemme isäsi kanssa miettineet, että voisimme lähteä vain kaksistaan... Tiedäthän sinä, miten paljon minä olen odottanut ulkomaan matkaa! Sitä paitsi saisit viettää joulun ystäviesi, Remuksen ja Peterin kanssa Tylypahkassa. Olen varma, että ystäväsi jäävät sinun ja Siriuksen seuraksi kouluun. Puhuisitko Siriuksellekin? Ellei Sirius sitten ole päättänyt mennä jouluksi perheensä luokse. (Uskoisin, että ei.)

Toivottavasti saamme pian kuulla sinun kuulumisistasi,

rakkaudella,

 äiti ja isä.

 

James tuijotti kirjettä ihmeissään.

 "No?" Lily kysyi huolestuneena.

 "Ei mitään ihmeellisempää… Miksei missään ole ilmoitettu, että isä on saanut ylennyksen?" James kysyi hämmentyneenä. "Auroriosaston johtaja on jo aika suuri arvonimi!"

 "Itse asiassa, James, lehden lukeminen voisi helpottaa asiaa. Ja kukaan ei tietenkään ole sanonut sinulle mitään, koska kuvittelemme, että lukisit Profeettaa", Lily sanoi. "Siitä oli juttua viime viikolla."

 "Hmm, okei. Äiti ja isä ovat lähdössä jouluksi Brasiliaan, joten minun pitää jäädä Tylypahkaan jouluksi", James sanoi ilmeettömästi.

 "Onko se paha?" Lily kysyi.

 "Ei, ei ollenkaan. Se on mahtavaa!" James sanoi, muttei näyttänyt siltä lainkaan.

 "Olisitko sinä halunnut mennä jouluksi kotiin?" Lily kysyi. James kohautti hartioitaan.

 "Ehkä…"hän mutisi ja taitteli kirjeen. "Äiti haluaa tietää, joko sinä olet lämmennyt minulle", James sanoi vaihtaen puheen aihetta.

 "Jaa-a. Olenko?" Lily kysyi virnistäen.

 "Enpä tiedä. Sinä voit tietenkin vain valehdella minulle ja pitää salasuhdetta johonkin toiseen. Vaikka kirjeiden avulla", James sanoi ja huomasi vasta sanottuaan, mitä oli möläyttänyt. Hän olisi halunnut teipata ihmeteipillä suunsa kiinni.

 "Ehkä…"Lily sanoi kiusoitellen, eikä näyttänyt lainkaan siltä, että olisi tajunnut Jamesin sanoja. "Mutta voit sinä sanoa äidillesi, että vielä on turha odottaa lapsenlapsia", Lily sanoi vakavalla naamalla.

 "Hyvä on", James sanoi. "Minä kun olin jo alkanut miettiä lapsien nimiä", hän jatkoi muka-pettyneenä. Lily pyöritti silmiään ja nappasi jonkun jättämän Päivän profeetan käteensä. Hän selasi sen nopeasti läpi ja pysähtyi lukemaan palstaa jonka yläpuolella komeili otsikko: Kadonneet. Lily luki nimiä listassa kunnes henkäisi ja läpsäytti käden suulleen.

 "Mitä? Onko siellä joku tuttu?" James kysyi äkkiä ja kumartui lukemaan Lilyn osoittamaa kohtaa.

Pienellä tekstillä oli kirjoitettu monia nimiä peräkkäin, joista osan James tiesi isänsä työtovereiksi tai Tylypahkan oppilaiden sukulaisiksi. Nimet olivat aakkosjärjestyksessä ja vaistomaisesti James aloitti katsomalla P:stä alaspäin.

Aivan tuntemattomien nimien välistä James etsi katseellaan tuttuja nimiä, kunnes hänen silmiinsä osui yksi Potter.

Amanda Potter

Kadonnut viime maanantaina omasta asunnostaan. Ei jälkiä kamppailusta.

James tuijotti nimeä uskomatta silmiään.

 "James", Lily aloitti. "James, kuka on Amanda?" Lily kysyi.

 "Tätini. Isän vanhempi sisko", James sanoi. "Miksei äiti sanonut tästäkään mitään, vaikka aivan varmasti tiesi?" hän kysyi turhautuneena.

 "Ehkä… ehkä hän ei halunnut huolestuttaa sinua", Lily sanoi voimattomana.

 "Vaikka tiesi, että minä saan kuitenkin tietää profeetasta!" James tulistui.

 "Ethän sinä lue lehtiä", Lily muistutti.

 "Mutta sinä luet. Ja Remus", James sanoi. "Kuinkahan moni minun sukulaiseni on jo kuollut ilman että minulle on kerrottu", hän mietti katkerana.

 "James, älä puhu tuollaisia. Varmasti he olisivat kertoneet, jos joku olisi kuollut", Lily sanoi nopeasti.

 "Joo, varmasti…" James mutisi. "Jokohan Sirius on saanut oksennettua tarpeeksi, meille tulee kiire, kun hän kuitenkin syö tuntitolkulla."

 "Pitäisikö sinun käydä katsomassa…?" Lily kysyi jatkaen profeetan selailua. Joku oli kuollut, toisia kidutettu. Voldemort jatkoi tuhojaan…

 "Ehkä minun pitäisi", James ajatteli ääneen. "Tuletko mukaan? Saat houkutella häntä suunnattomilla viettelytaidoillasi."

 

 "Joko sinä alat tulla?" Remus kysyi. Tuntui kuin hän olisi puhunut ovelle, sillä vastausta ei kuulunut. "Nukahditko sinä sinne?"

 "En", kuului värisevä vastaus.

 "Sirius, sinun pitää nyt pian tulla, sillä teillä alkaa kolmen vartin päästä peli", Remus muistutti.

 "En minä suostu pelaamaan!" Sirius vastasi.

 "Sinun on pakko", Remus sanoi. "James tappaa sinut, mikäli et pelaa."

 "No se olisikin paljon parempi kohtalo kuin tämä", Sirius mutisi oven toisella puolella.

 "Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis", Remus mutisi.

 "Itse sinä minut sinne päästit! Miksen minä koskaan muista, millaista se on seuraavana aamuna?" Sirius manasi avatessaan oven ja astui ulos vessasta. "Minä en juo enää ikinä!" hän lupasi.

 "Ennen seuraavaa mansikkaunta", Remus sanoi ja heitti Siriusta tämän vaatteilla. "Pue päällesi niin käydään juomassa kahvia suuressa salissa. Sitten saatkin mennä selvittämään päätäsi luudalla."

 "Minä en pelaa", Sirius toisti vetäen paitaa väärinpäin päälleen.

 "Pakkohan sinun on", Remus sanoi auttaen Siriuksen paitaa oikein päin. "Ei ole kovin vaikeaa heiluttaa mailaa ja istua luudanvarrella vaikka onkin krapulassa, vai?"

 "Itse asiassa se on todella vaikeaa", Sirius mutisi kiskoen sukkia jalkaansa. "Ethän sinä tiedä, kun et pahemmin ole ollut krapulassa tai et ainakaan ole pelannut silloin huispausta."

 "No en, kun en huispauksesta välitä enkä juokaan niin paljoa että seuraavana aamuna menisi ensimmäinen tunti vessan lattialle oksenteluun".

 "Meidän oma pikku enkeli", Sirius sanoi ja taputti Remuksen päätä. "Sinähän et tee mitään väärin."

 "Niin, muuta kuin juoksentele aina täysikuulla ympäri kyliä mielessä vain tappaminen", Remus sanoi kepeästi.

 "No, sitä ei oteta lukuun", Sirius sanoi ja sai vihdoin molemmat sukkansa oikein päin jalkoihinsa. "Ennätys, puin alle viidessätoista minuutissa."

 "Todellakin. Ja nyt sinä tulet alas että ehdit ajoissa huispauskentälle", Remus sanoi pirteästi.

 "Minä en – "

 "Pelaatpas!" Remus huudahti. Sirius mutisi jotain mikä kuulosti lähinnä siltä kuin hän olisi kironnut kaikki maailman baarit syvimpään helvettiin.

Remus oli kuin ei olisi huomannutkaan Siriuksen protestointia vaan raahasi tämän makuusalin portaita alas oleskeluhuoneeseen. Siellä he olivat törmätä Jamesiin ja Lilyyn.

 "Oho! Sirius on saanut vaatteitakin peräti ylle, mahtavaa", James iloitsi. "Luuta mukaan ja pihalle!" hän huudahti.

 "James, siihen on vielä yli puolituntia aikaa!" Remus muistutti.

 "Joo, puolituntia on kuule ihmeen vähän", James sanoi. "Sitten syöt jotain, koska minä en suostu päästämään kentälle ketään, joka ei ole syönyt."

 "No, sitten en ainakaan syö", Sirius mutisi.

 "Syötpäs, ala tulla nyt, että ehditään", Remus sanoi ja raahasi Siriuksen ulos muotokuva-aukosta.

 

 "Sirius, syö!" Remus käski. "Sinulla on viisitoista minuuttia aikaa syödä tuo pieni leivänkannikka, hakea luutasi ja mennä kentälle."

 "Kyllä minulle on varapelaaja", Sirius mutisi tökkien inhoten leipäänsä.

 "Kuule, jos et nyt syö, minä – minä kerron mitä sinä teit eilen humalassa ja minkä takia Rosmerta saattaa katsoa sinua hieman oudoksuen seuraavalla Tylyahon retkellä", Remus sanoi ja katui sanojaan saman tien.

 "Öh… mitä minä tein?" Sirius sanoi pienen pelon häivä äänessään, eikä enää edes katsonut leipäänsä.

 "Jotain sellaista, ettet pysty katsomaan minua silmiin enää koskaan…" Remus mutisi.

 "Ai…"Sirius sanoi. "Mitä minä tein?"

 "Et mitään. Leipää suuhun ja vähän äkkiä!" Remus hoputti. "James alkaa näillä hetkillä värvätä Voldemortin joukkoja sinun perääsi, joten…"

 "Remus, älä katso minua noin…!" Sirius parkaisi. "Okei, minä juon tämän kylmän kahvin ja se riittää, niinhän?"

 "Joo…"Remus sanoi ja katsoi kelloaan. "Tai ei sittenkään" Hän riuhtaisi Siriuksen seisomaan. "Sinulla on tasan kymmenen minuuttia aikaa raahata koirankarvasi huispausstadionille!"

Sirius käveli raskaasti kiroten Remuksen perässä ulos suuresta salista kohti muutaman minuutin kuluttua alkavaa huispausottelua.

 

 "No niin, eli me kaikki tiedämme, että tämä on kauden ensimmäinen ottelu. Me olemme harjoitelleet ahkerasti viimeisen viikon, parempaan emme olisi pystyneet. Viimeinen kuukausi on ollut enemmän tai vähemmän täynnä kommelluksia jotka ovat haitanneet meidän harjoitteluamme. Näköjään meitä koko viikon piinannut sade ei ole vieläkään loppunut, joten peliolosuhteet eivät ole mitkään maailman parhaat…", James selosti yrittäen pitää äänensä kepeänä. Pukuhuoneessa oli kuitenkin aivan liian jännittynyt tunnelma siihen, joten James päätti jättää suuremmat kannustuspuheet pois.

 "No niin, eiköhän mennä rökittämään Luihuiset oikein kunnolla, vai mitä?" James sanoi, yrittäen saada joukkueeseen jonkinnäköistä itsevarmuutta. "Ei anneta Siriuksen krapulan haitata menoa. Me voitetaan, niinhän?"

 "Juu, tietty voitetaan!" sanoi Yin Li ja muu joukkue (Siriusta lukuun ottamatta) nyökkäili taustalla.

 "Okei, se alkaa, tulkaa."

 

 "No niin, rakkaat Tylypahkan oppilaat, opettajat ja kunniavieraamme taikaministeri Cornelius Toffee,  tässä saapuu Rohkelikon joukkue! Potter ei ole näköjään tehnyt suuria muutoksia kokoonpanossaan, ainoat uudet kasvot joukkueessa kuuluvat William Wilsonille. Ja ihan vain muistinvirkistyksiksi, Rohkelikon joukkueeseen kuuluvat kapteeni ja jahtaaja James Potter, Natalie Wrich, Yin Li, Sirius Musta, William Wilson, Jack Star ja Lucy Oldwood!" Suen sanojen johdosta punaisena ja kultaisena hohtava Rohkelikko pääty osoitti myrskyisästi suosiotaan, kun taas vihreän ja hopean väriset Luihuiset buuasivat ja huusivat irvailuja. Sade piiskasi katsomoa ja pelaajia ja selostusta oli vaikea kuulla ulvovan tuulen yli.

 "Ja kuten varmasti muistatte, Potterin joukkue voitti viime vuonna huispausmestaruuden mahtavin murskalukemin kaksisataaseitsemänkymmentä vastaan kaksikymmentä – kyllä, kyllä, professori, kunhan muistutin – "

James virnisti itsekseen. Juuri tuo hyöty oli siinä, että selostaja oli Rohkelikko. Sue ei voinut millään pysyä puolueettomana, mutta hänen tilalleen ei ollut löydetty ketään muuta, sillä kaikki (Luihuisetkin) pitivät Suen tavasta selostaa.

Luihuisen joukkue, joka oli saapunut kentälle ennen Rohkelikkoja, mulkoili Jamesia ja tämän joukkuetta murhaavasti.

 "Kapteenit, kätelkää!" kuului matami Huiskin, erotuomarin, ääni. James käveli puristamaan Luihuisen joukkueen vihreäkaapuista kapteenia, joka näytti enemmän peikolta kuin ihmiseltä.

 "Nouskaa luudillenne, pillin puhalluksesta alkaa!" Etäältä kuului pillin puhallus, ja viisitoista luutaa nousi ilmaan. Sieppi, ryhmyt ja kaato olivat irti.

 "Ja näin alkaa tämän vuoden ensimmäinen huispausottelu! Kaato heti Rohkelikon Li'llä – Potter – Li uudestaan – Li menettää kaadon Luihuisen kapteenille Palmerille – joka kuitenkin saa ryhmystä lujasti kasvoihin! Hyvä Musta!"

Katsomossa Remus katsoi hämmentyneenä Siriuksen mailatyöskentelyä. Juuri vähän aikaa sitten Sirius oli valittanut niin pahaa oloa, ettei pystyisi pelaamaan ollenkaan, ja nyt tämä pelasi vielä paremmin kuin tavallisesti.

 "Ja kaato takaisin Rohkelikolle – Li – Wrich – Potter – Wrich – Auts! Tuo oli kyllä tahallista!" Kaikkien päät kääntyivät katsomaan Natalieta, sillä kiljaisu ja erittäin ilkeän kuuloinen raksahdus eivät kielineet hyvää.

Natalie piteli nenäänsä ja oli tiputtanut kaadon. Jamesilla meni kaksi sekuntia aikaa päätellä, mitä oli tapahtunut, ja saman tien tajutessaan, hän pyysi nopeasti aikalisän.

Joukkue laskeutui maahan, Yin auttaen kyynelsilmäistä Natalieta joka piteli yhä nenäänsä. James kipaisi nopeasti Natalien luokse, välittämättä sekä Rohkelikkojen, opettajien että Luihuisten katseista, otti sauvan kaapunsa sisätaskusta ja osoitti sillä Natalien nenää.

 "Episkius", hän sanoi. Natalie räpytteli silmiään ja kokeili äsken murtunutta nenäänsä. James ei ollut vielä laskenut sauvaansa vaan osoitti sillä yhä Natalien nenää sanoen "tergeo" ja imuroi veren Natalien kasvoilta.

 "K- kiitos", hän sanoi tärisevällä äänellä. James kohautti hartioitaan.

 "Tuo kannattaa muistaa", hän sanoi koko joukkueelle, "ettei tarvitse keskeyttää peliä tällä tavalla." Joukkueen jäsenet nyökkäilivät.

 "Hyvä, no niin, Sirius, se lyönti oli aivan mahtava! Ja kun jatkamme samalla tavalla, välittämättä sateesta, vaikka kastummekin litimäriksi  – ja tietysti murtamatta neniämme – kaikki sujuu hyvin, niinhän…"James kastoi joukkuetta tai-muuten-katseella. Muu joukkue nyökkäili painokkaasti ja nousivat uudestaan ilmaan. Matami Huiski puhalsi pilliin, ja peli alkoi uudestaan.

 "Jos ymmärsin oikein, Rohkelikon kapteeni, James Potter otti aikalisän korjatakseen Natalie Wrichin nenän! Hienoa toimintaa Potter!" Suen ääni kuului tuulen ja sateen läpi. "Ja taas on kaato Rohkelikolla – Potter kuljettaa – Li – Potter taas – JA KATSOKAA MIKÄ PAIKKA! – ROHKELIKON MAALI! Rohkelikko johtaa nyt 10 – 0!"

Kuulosti aivan siltä, kuin olisi tapahtunut jonkinlainen räjähdys, niin koviin hurraa-huutoihin Rohkelikkojen puna-kultainen meri remahti.

Lily näki katsomosta kuinka James läpsäisi Siriuksen kanssa jossain yläilmoissa kämmenet yhteen tuulettaakseen maaliaan.

 "Nyt kaato Luihuisen Sheshillä – Thronstad – Shesh uudestaan – ja LUI – Ei! Star torjuu! Hahaa! Siitäs saitte haisevat rotanraa – anteeksi professori, on vain vaikea unohtaa, että on itsekin rohkelikko!"

 "Davidson, peli!"

 "Ai? Mitä – joo! Kaato Rohkelikon omalla pojalla, Potterilla joka syöttää – hei, onko tuo laillista?" Kaato jonka James oli syöttänyt, olikin vaihtanut suuntaa ja mennyt Rohkelikkojen omasta vanteesta sisään. Luihuisen lyöjä oli kumauttanut mailalla ryhmyn sijasta kaatoa. Luihuiset möykkäsivät vihreänä kasana katsomossa Rohkelikkojen buuatessa.

Kuului pillin vihellys ja sen jälkeen matami Huiskin ääni: "Rangaistusheitto Rohkelikolle! Vain jahtaaja saa koskea kaatoon ja tuo oli mailan väärinkäyttöä!"

James näytti Yinille merkin, että tämä menisi syöttämään maaliin.

 "Li kuljettaa, ja Luihuisen pitäjä, Alexander  Swiths näyttää tuijottelevan aivan muualle. Hei, kaato tulee! Vai onko tyttöystävä mielenkiintoisempi?" Sue huuteli kaadon liitäessä kauniisti vanteeseen. Rohkelikot osoittivat suosiota ja Luihuisen joukkueen kapteeni sätti Swithsiä. James oli kuulevinaan sanan "erotus". Hän virnisti itsekseen. Sitä he juuri kaipasivatkin, Luihuisen joukkueen pitäjän erottaminen kesken pelin.

 "Ja peliin on tainnut tulla katkos, sillä näyttää siltä, että Luihuisen kapteeni Sam Palmer erottaa pitäjänsä, koska tämä tuijotteli tyttöystäväänsä", Sue kuulutti. Katsomo oli aivan hiljaa yrittäen kuunnella, mitä Palmer sanoi pitäjälleen.

 "Jollen ole ymmärtänyt väärin, Luihuiset aikovat pelata ilman toista lyöjää, he siirtävät toisen lyöjistä pitäjäksi. Onkohan tuo nyt kovin järke – oho! Rohkelikot ottavat pitäjän vaihdon hyväkseen ja – kyllä, se on Rohkelikon maali! Peli on nyt 30 vastaan 0, Rohkelikon hyväksi!" Sue hihkui innoissaan. Palmer näytti siltä, ettei menisi kuin hetki, niin tältä menisi taju. Hän kiikkui järkyttyneen näköisenä luudallaan ja katseli virnistelevää Jamesia.

 "Eli, peli näyttää jatkuvan vaikka Luihuiset sekoilevatkin pitäjänsä kanssa. Swiths on häädetty kentältä ja toinen lyöjistä, ilmeisesti Barton, on ottanut pitäjän tehtävän itselleen. Mitä ihmettä! Luihuiset aikovat pelata ilman pitäjää! Tämä menee kyllä riskipeliksi!"

James kuunteli ihmeissään Suen selostusta. Jos Luihuiset pelaisivat ilman pitäjää, niin peli oli heidän puolesta pelattu.

 "Luihuiset pelaavat ilman pitäjää, mutta etsijä on löytänyt siepin!" Sue kiljaisi. "Missä Rohkelikon etsijä luuraa?"

James tunsi, kuinka veri valahti hänen kasvoiltaan. Mitä ihmettä Lucy teki, jos ei etsinyt sieppiä?

 "Musta ja Wilson ovat ottaneet maalikseen Luihuisen joukkueen etsijän, Allanisin, jonka sormet jo hapuilevat sieppiä – mutta ei! Musta pamauttaa ryhmyn kauniisti Allanisin takaraivoon ja tämän tasapaino horjuu!"

James huokaisi helpotuksesta. Jos Sirius ja Lucy olivat sentään erossa toisistaan, ei ollut hätää.

 "Kaato on taas päätynyt Rohkelikon joukkueelle! Li kuljettaa kohti pitäjättömiä vanteita ja – kyllä, Rohkelikon neljäs maali! Rohkelikko nyt 40 – 0 johdossa!" Rohkelikot hurrasivat taas. Saman aikaan, jotkut tarkka näköiset näkivät, kuinka Lucy syöksyi viidestäkymmenestä jalasta kohti maata.

 "Hei! Rohkelikon etsijä, Lucy Oldwood on ilmeisesti nähnyt siepin!" James unohti taas kaadon kokonaan ja etsi katseellaan Lucyn joka…

 "ROHKELIKKO ON SAANUT SIEPIN! ROHKELIKKO VOITTAA 190 – 0!" Sue kiljui riemuissaan. "Minä tiesin tämän! Rohkelikko on voittamaton tuolla kokoonpanolla!" Sue jatkoi, sillä McGarmiwakin oli unohtanut arvokkuutensa ja hurrasi muiden mukana.

Se mikä oli ennen ollut Lucy, oli muutamassa sekunnissa muuttunut Rohkelikkojen punaisiin huispauskaapuihin pukeutuneeksi halausmytyksi.

 "Ja kuten nyt hyvin tiedämme, tämä oli kauden ensimmäinen ottelu, joten pistetilastoja johtaa nyt Rohkelikko sadallayhdeksälläkymmenellä pisteellä. Luihuinen, Puuskupuh ja Korpinkynsi ovat kaikki jaetulla toisella sijalla ilman ainuttakaan pistettä", Sue selosti yhä uudestaan ja uudestaan, jotta taikaministeri varmasti kuuli, kuka oli voittanut ja kenellä oli eniten pisteitä.

 "Mahtava aloitus huispauskaudelle Rohkelikolta. Voitto 190 vastaan 0, takaa sen, että Rohkelikolla on täysin samanlainen mahdollisuus voittaa huispausmestaruus kuin viime vuonnakin. Ja kaikki me toivomme, että Rohkelikko voit – ai niin, anteeksi professori, minähän olenkin puolueeton – tuota – onnea Rohkelikolle!"

James näki jotenkin, kuinka sininen hiuspehko katosi selostajan kopista ja tilalle tuli McGarmiwa, joka kuulutti jotain, mitä James ei kuullut.

 "No niin, Sarvihaara, me voitettiin!" Sirius ilmoitti Jamesille kun he laskeutuivat luudillaan kohti maata.

 "Joo, Sirius, näin kyllä", James sanoi, muttei jaksanut ruveta kinaamaan mistään. Hän oli niin iloinen. He olivat voittaneet, vaikka harjoitukset olivat jääneet melko vähiin ja Sirius oli käyttänyt koko yön ryyppäämiseen. Sirius käänteli mailaa kädessään.

 "Ehkä siitä oli jotain hyötyä, että oksensin tänä aamuna suolet pihalle, kun –"kuului kopsahdus, ja Siriuksen luuta oli tyhjä. James katsoi ensin huvittuneena Siriuksen tyhjää luutaa, kunnes kuuli maasta erittäin tutun äänen.

 "Kuka helvetti se oli?!"

James katsoi alas. Joku oli kopauttanut Siriuksen alas luudalta ja nyt tämä makasi kuralammikossa yltä päältä kurassa, veden sataessa yhä maahan. James katsoi ympärilleen ja näki jo kerran pitäjänä pyörineen Luihuisen joukkueen lyöjän maila kädessään. Tämä muodosti huulillaan sanan "hupsis", ja liisi sitten maahan katkeran näköisen joukkueensa luokse. James mietti kaksi kerta, kiroaisiko Bartonin, muttei ehtinyt vetää edes sauvaansa esiin, kun matami Huiski oli jo ehtinyt Bartonin luo ja huusi tälle nyt: "Peli oli jo loppunut! Tuo oli silkkaa väkivaltaa! Eikö sinun päästäsi löydy lainkaan älliä? Musta olisi voinut loukkaantua vakavasti!" Vaikka Huiski puhuikin Siriuksesta, kukaan ei tuntunut huomaavan, että Sirius todellakin makasi kuralammikossa ja näytti (ainakin yläilmoista) että Siriuksen ranne oli murtunut, sillä se oli vääntynyt erittäin kummalliseen asentoon. James laskeutui maahan muun joukkueen luokse, jotka juhlivat siepin nappaamista. Katsomosta alkoi virrata ihmisiä kentälle taputtamaan Rohkelikon joukkueen jäseniä, ja muutenkin kehuman hienosta pelistä. James kiiruhti Lucyn luo.

 "Sinun rakas Siriuksesi makaa tuolla maassa, tiputettiin luudalta", James sanoi tytölle.

 "Häh? Mikset sinä repinyt häntä sieltä ylös?" Lucy kysyi huulillaan leveä hymy ja sieppi yhä tiukasti nyrkissään.

James osoitti kentän puoliväliä, missä Sirius istui kuralammikossa sylkemässä kuraa suustaan.

 "Koska hän näyttää nauttivat tuosta kuralammikosta suunnattomasti", James sanoi. "Mene nyt vain itse repimään poikaystäväsi tuolta maasta, hän näyttää tarvitsevan pitkää nuoleskelutuokiota."

Lucy katsoi Jamesia murhaavasti.

 "Minä en ole mikään nuoleskeluautomaatti! Mene itse nuoleskelemaan Siriustasi, jos välttämättä haluat!" Lucy kimpaantui ja työnsi siepin Jamesin kouraan. "Pidä typerä sieppisi, minä menen suorittamaan naisten tehtäviä", hän puhisi ja marssi Siriuksen luo.

 "En minä pahemmin halua Siriusta nuoleskella!" James huusi Lucyn perään. "Kysy vaikka Remusta jos et välttämättä itse tahdo!"

 "Pidetään mielessä", Lucy huusi katsomatta taakseen.

 "James! Te teitte sen! Mitä minä sanoin!" huusi joku ja kiepsahti Jamesin kaulaan. Punaisesta tukasta ei voinut erehtyä.

 "Tietysti teimme! Mitä sinä kuvittelit?" James kysyi ja suuteli Lilyä siinä kaiken kansan keskellä.

 "Potter! Sinä et ole kertonut meille, että Evans on lämmennyt sinulle!" kuului ääni, jonka James tunnisti Natalielle.

 "Enkö?" James kysyi ihmeissään. "Varmaankin siksi, etten ole varma vielä…"hän sanoi virnistäen.

 "Enköhän", Lily sanoi hymyillen, "jos sinä olet kiltisti."

 "Ainahan minä", James sanoi ja sai aikaan hienoista tuhahtelua.

 

 "Remus, minä olen ihan kunnossa!" Sirius sanoi ties monennen kerran. "Tämän käden saa korjattua pelkällä taikasauvan heilautuksella", hän sanoi ja kaivoi taikasauvan kaapunsa alta.

 "Etkös sinä ole oikeakätinen?" Remus kysyi.

 "Olen, mitä siitä?"

 "Tuo on oikea kätesi. Aioitko taikoa vasemmalla?" Remus kysyi kädet puuskassa.

 "Olen taikonut ennenkin! Ja luita olen korjannut useinkin… sinun takiasi! Joten älä viitsi estää minua!" Sirius sanoi uhmakkaasti ja osoitti sauvallaan rannettaan.

 "Kukaan ei ole käskenyt sinua minun hakattavakseni", Remus sanoi hiljaisella äänellä.

 "En minä sitä sillä…"Sirius sanoi ja mutisi jonkun loitsun. Valkoinen valopunos kiersi hänen kätensä, muuttui siniseksi ja katosi. "Ihan vapaaehtoisesti minä sinne tulen", hän sanoi väännellen rannettaan, joka näytti olevan taas kunnossa.

 "Muttei sinun tarvitsisi. Eikä kenenkään muunkaan", Remus sanoi hiljaa. "En minä ole ansainnut sitä."

Sirius katsoi Remusta osta rypyssä nousten ylös maasta. "Tietysti olet!" hän sanoi lujasti. "Hei, sinä olet meidän ystävä, minun, Jamesin ja Peterin, tietysti sinä olet sen arvoinen!"

 "Niin mutta -" Remus aloitti.

 "Merlin, Remus!", Sirius huudahti. "Luuletko sinä todellakin, että muutama luunmurtuma on meidän mielestämme maailmanloppu?" hän kysyi osoitellen Remusta taikasauvallaan. "Hei, me ollaan Kelmejä, ja meidän perussääntö on, että kaveria ei jätetä! Muistathan? Eli älä viitsi valittaa. Jos sinulle ei kelpaa, niin on kelpaamatta! Me tullaan olemaan aina sinun kanssasi täysikuulla", Sirius sanoi ja loi Remukseen asia-on-loppuun-käsitelty-katseen.

 "Jos laskisit sen sauvan", Remus sanoi hassun paksulla äänellä.

 "Musta!" kuului äkkiä McGarmiwan ääni. Sirius laski sauvansa äkkiä ja piilotti sen selkänsä taakse.

 "Niin, professori?"

 "Näin sinun tippuvan, oletko kunnossa?" professori kysyi. Sirius katsoi McGarmiwaa pöllämystyneenä.

 "Olen", Sirius vastasi. "Olen ihan kunnossa."

 "Pitäisikö sinun kuitenkin käydä sairaalasiivessä tarkistuttamassa itsesi?" McGarmiwa mietti. "Remus, kävisitkö sinä saattamassa hänet Pomfreyn luo?" professori sanoi kääntyen Remuksen puoleen.

 "Joo, voin", Remus sanoi vastentahtoisesti. "Tuolta kyllä näyttää tulevan Siriuksen oma nuoleskelukaveri, joten…"hän mutisi niin hiljaa, ettei McGarmiwa kuulisi. Siriuskin näytti huomaavan Lucyn tulevan. Hän tarrasi kiinni Remuksen käsivarresta.

 "Tule, mennään", hän sanoi. Remus katsoi Siriusta ihmeissään.

 "Minne sinulle nyt tuli äkkiä noin kiire?" hän kysyi.

 "Sairaalasiipeen", Sirius vastasi. "Sinunhan piti viedä minut sinne", hän lisäsi hymyillen leveästi.

 "Niin piti, mutta nyt minusta tuntuu, että osat menivät toisinpäin", Remus sanoi. "tarkoitan siis, että minä roikun edelleen sinun kädessäsi." Sirius irrotti otteensa.

 "Mitä väliä sillä on, kunhan minä selviän sairaalasiipeen ehjin nahoin", Sirius sanoi huolestuneeseen sävyyn. "Emmehän halua, ettei Rohkelikon joukkueen loistava lyöjä voi pelata seuraavissa otteluissa!"

 "Lyöjä, joka vielä tunti sitten oksensi vessan lattioille", Remus muistutti kun he kiipesivät ylös kiviportaita.

 "No, se nyt oli…"Sirius sanoi. "Mitä minä muuten tein eilen?" hän kysyi äkkiä pysähtyen kesken askeleen. Remuskin pysähtyi.

 "Hmm, et mitään", Remus sanoi. Hän oli päättänyt, että säästäisi Siriuksen siltä häpeältä.

 "Teinpäs! Sinä sanoit niin!" Sirius narisi. "Epäreilua, pitää minun nyt tietää, mitä olen tehnyt… En muista sen jälkeen mitään, kun Kolme luudanvartta alkoi tyhjetä", hän mietti. 

 "Niin, se oli silloin yhden aikoihin…"Remus sanoi. Hän olisi halunnut unohtaa täysin, mitä Sirius oli vahingossa tehnyt.

 "Vai niin", Sirius sanoi ja alkoi taas kävellä, "kertoisit nyt, kiltti", hän aneli taas.

 "En kerro."

 "Kerro!"

 "En."

 "Remus-kiltti, kerro!"

 "En kerro! Et halua tietää!"

 "Mihin se liittyy?"

 "Ei mihinkään!"

 "Sinä olet julma!"

 "Julma, ja ylpeä siitä."

Sirius loi Remukseen murhaavan katseen.

 "Kerro. Minä kuule osaan aika monta kirousta, etkä sinä halua joutua minun uhrikseni!"

 "Jouduin jo", Remukselta pääsi. Sirius tuijotti Remusta.

"Täh? Kirosinko minä sinut?" hän kysyi. Remus pudisti päätään.

 "Et. Tule nyt, mennään sinne sairaalasiipeen, ettei rakas Minervamme vain huolestu sinun terveydestäsi", Remus sanoi vaihtaen puheenaihetta.

 

 "Oletko sinä Potter?" joku kysyi Jamesin takana. James pyörähti ympäri ja näki hieman pulskan miehen, joka oli pukeutunut liituraitaviittaan ja knalliin. Sateen suojanaan mies piteli Päivän Profeettaa. Mies oli Cornelius Toffee.

 "Olen kyllä", James vastasi. Toffee soi hänelle lyhyen hymyn.

 "Olen Cornelius Toffee, taikaministeri", hän sanoi ja ojensi kättään Jamesille. He kättelivät. "Halusin tulla kertomaan, että joukkueesi pelasi hienosti", mies jatkoi.

 "Öh, kiitos", James sanoi hieman häkeltyneenä. Oliko taikaministeri tullut kehumaan hänen joukkuettaan?

 "Sinussa olisi ainesta valtakunnallisiin joukkueisiin", Toffee jatkoi. James tuijotti miestä ihmeissään.

 "Oikeasti?"

 "Oikeasti. Ja etsijäsi on vallan mainio!" Toffee sanoi. "Saisinko tavata hänet?"

 "Joo, kai…"James sanoi hieman hämmentyneenä. Hän etsi katseellaan Lucyn joka jutteli vähän matkan päässä Lilyn kanssa.

 "Hän on tuo ruskeatukkainen tyttö, joka juttelee tuolle punatukkaiselle tytölle", James sanoi osoittaen Lucyn suuntaan. Toffee kiitti ja kiiruhti Lucyn luo. James jäi katsomaan Toffeen menoa ja havahtui ajatuksistaan vasta kun joku kuulutti, että pidettäisiin juhlat Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa.

 

*

 

Oleskeluhuone tuntui maailman ihanimmalta paikalta, kun sinne tuli kaatosateesta ja hyytävästä tuulesta. Ainoa, joka pilasi Jamesin hyvän olon oli Lily. Lily istui punaisella sohvalla lukemassa kirjettä. Taas. James pystyi hyvin arvaamaan, keneltä se oli. Mustasukkaisuus nosti taas päätään Jamesin rinnassa. Nyt hänellä ei edes ollut ketään, kenelle purkaa sitä. Sirius ja Remus olivat ilmeisesti… jossain. Jamesilla ei ollut mitään hajua, minne he olivat kadonneet. Ja Peter oli myös kadonnut. James mietti mielessään, pitäisikö hänenkin nyt kadota jonnekin, kun kaikki muutkin Kelmit olivat jossain teillä tietämättömillä. James istahti Lilyn viereen sohvalle.

 "Mitä sinä luet?" hän kysyi vastentahtoisesti. Hän ei halunnut saada vastausta, mutta kysymys oli ensimmäinen, mikä hänen mieleensä oli tullut.

 "Kirjettä", Lily vastasi kohottamatta katsettaan. James oli hetken hiljaa, kunnes kysyi: "Keneltä se on?"

Lily katsoi Jamesia otsa rypyssä.

 "Miten niin?" hän kysyi.

 "Kunhan kysyin", Jamesin ääni kuulosti hänen omissa korvissaankin kireältä.

 "Onko sillä muka jotain väliä, kuka minulle kirjoittaa?" Lily kysyi.

 "No ei…"James sanoi ja käänsi katseensa tuleen.

 "Oletko sinä todellakin niin mustasukkainen minun kirjeistäni? Eikö minulla saa olla sinun lisäksesi muuta elämää?" Lily jatkoi ja hänen äänensä oli hieman kiukkuinen.

 "Mitä? Saa tietenkin!" James sanoi, vaikka itse asiassa Lily oli osunut täysin oikeaan.

 "No, älä sitten kysele tuollaisia!" Lily kivahti. Hän kääntyi lukemaan kirjettään, mutta James huomasi, että Lilyn kirkkaan vihreät silmät pysyivät paikallaan. James laski mielessään kymmeneen, ettei olisi sanonut mitään typerää.

 "Sinä et vain halua kertoa, että käyt kirjeenvaihtoa Chamberlainin kanssa", James mutisi.

 "Mistä sinä – mistä sinä tiesit", Lily sopersi. "Oletko sinä – oletko sinä lukenut minun kirjeitäni?" hän tulistui äkkiä.

 "En! Minä en lukenut, vaan näin", James vastasi välittämättä yhtään, että muutamat oleskeluhuoneessa olijat olivat hiljentyneet kuuntelemaan.

 "Näit? Näit?!" Lily huudahti. "Eli luit. Merlin, James Potter… En olisi sinusta uskonut", hän sanoi silmät kimaltaen vaarallisesti. "Vaikka sinä oletkin kelmi, niin ei se oikeuta sinua lukemaan minun kirjeitäni! Minä tiesin! Tiesin, että sinuun ihastuminen oli suuri virhe."

James tuijotti Lilyä, joka tuijotti takaisin, silmät kyynelissä.

 "Oikeasti, James, jos todellakin kuvittelet, että – että minä olisin kovinkin valmis luopumaan muusta elämästäni sinun takiasi, olet kovin väärässä!" Lily jatkoi ja nousi ylös sohvalta.

 "En minä sitä niin –"James aloitti, mutta Lily keskeytti hänet.

 "Etpä tietenkään. Miten nyt suuri James Potter voisi niin kuvitella", Lily sanoi ilkkuvalla äänensävyllä. "Kuule, minä en taida jaksaa tällaista. Sinä kuvittelet olevasi niin ihana ja kaikkien tyttöjen päiväunissa. Jos et tiennyt, niin etpä ole. Kaikkea muuta!" Lily huusi. Kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin ja hän näytti vähintäänkin siltä, että voisi purra, jos tulisi liian lähelle.

 "Lily, en minä ole sellaista kuvitellut!" James sanoi tietämättä mitä tehdä. Ei hän ollut ajatellut, että Lily suuttuisi tuolla tavalla.

 "Älä yritäkään. Minä olen katsellut sinun ja pikku ystäviesi touhuja kuusi vuotta, kyllä minä sinut sen verran hyvin tunnet. Sinä olet se sama itserakas paskiainen joka olet aina ollut!" Lily kivahti. "Mitäköhän minäkin oikein ajattelin kun menin ihastumaan sinuun?" hän kysyi itseltään. Hän kääntyi kannoillaan ja raivasi tiensä tyttöjen makuusaliin.

 "Ja ihan tiedoksesi, James, Michael on ihastunut Siriukseen!" Lily vielä huusi itkuisella äänellä Jamesille ja katosi sitten portaisiin.